keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Taidetta ja tunnetta

Olen tässä aiheeseen perehdyttyäni saanut selville, että jokainen vakavasti otettava (sisustus?)bloggaaja kuvaa jossain vaiheessa kotiinsa aseteltuja valkoisia leikkokukkia maljakossa. No, oma seesteinen panostukseni teeman tiimoilta pääsi vähän rupsahtamaan, mutta symboliarvo sekä bloggaajan itsensä että kotinsa suhteen on selvä. 




Omalla kohdallani tuo "sisustuksen" kysymysmerkki kysyy siis ihan konkreettisesti sen perään, melko tuloksetta. Löytyypä tästäkin sekametelisopasta muutama harmonian (hah) ja kauneuden (katsojan silmässä) yritelmä, mutta niistä lisää tulevaisuudessa. Huonekalumme sointuvat sentään yleensä lähimpään kaveriinsa, kätevästi liukuvärjäyksenä mustasta punaiseen ja punaisesta valkoiseen, satunnainen värikapinallinen joukossa.

Sitten herkempiin aiheisiin, joskin kyllä estetiikan maailmassa vahvasti liikutaankin. Taide on omasta mielestäni melko määrittelemätön käsite, vaikka epäilemättä eräskin taiteilijaystäväni osaisi minulle useammankin määritelmän samantien heittää. No, hänen kuuluukin osata, toimenkuvakysymys. (Aviomiehenikin lukeneena ja hyvämuistisena varmasti tietäisi aika pinon.) Minä saan kuitenkin maallikkona tyytyä omaan epämääräiseen ajatukseeni siitä, että mikä tahansa on taidetta, mitä jonkin tunteen tai ajatuksen vallassa tehdään, tai vaihtoehtoisesti on tehty ja herättää tunteen tai ajatuksen jossakussa. Tässäpä teille palaset meidän perheemme taiteiluista.

Omaa spontaania tulkintaani:





Aviomieheni puuvärityö:




Jaakon abstrakti näkemys, puuvärit:




Ahdin valokuvataidetta, Silta:




Jokimaisema:




Taiteilijan omakuva Picassoa jäljitellen:




Älkää nyt sitten kuvitelko, että meillä täällä joka päivä taiteillaan. Olikohan viides kerta kun tässä kuussa piirrettiin. Mutta toisaalta, pari kuukautta sitten luku oli vielä yksi (nolla?), joten parannetaan koko ajan. Askartelupuuhat ja piirtelyt ovat työn alla, pyrin koko ajan lisäämään niitä. Totuin Jaakon ollessa pieni, ettei piirtämisiä kannata alkaa tekemään, ne kun eivät tippaakaan kiinnostaneet. En oikein vielä muista, että Ahti tykkää kovasti, ja kyllä Jaakkokin nykyään innostuu.

Sain vielä illalla vangittua kameralle tämän hykerryttävän näyn. Menin tekemään jotain tähdellistä kesken Joonatanin syöttämisen, ja huikkasin miehelle, josko hän voisi antaa pari suullista. Palatessani hetken kuluttua pöydän ääreen, näinkin pienen apulaisen osaavat otteet.




Pitihän sitä itsekin maistaa:




Tarkkasilmäisimmät huomasivat ehkä miehenkin viivästymisen syyn; Jaakkohan siellä on vallannut isin itselleen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?