Kaikki katkerat kasvini

Pidän viherkasveista, puutarhoista, kukista ja sen sellaisista. Kuvittelen olevani jonkinsorttinen viherpeukalokin, tosin vielä harjoitteluasteella. Sitten todellisuus tuppaa kylään. Kyllä, jos viherpeukaloksi lasketaan se keskellä kämmentä oleva. Jonkinlainen taidonnäytehän sekin jo on, että, olen saanut monet kasvit pysymään hengissä, joiden ei kuuluisi tarjoamastani kohtelusta selvitä.

Pari kesää sitten innostuin taloyhtiömme kasvimaapalstoista. Sain muokattavakseni muutaman vuotta levänneen pläntin, jonka rikkaruohot olivat vallanneet puolen metrin syvyyteen. Tiedän, koska käänsin hartiavoimin koko parimetrisen orjatyömaan. Enkä sille sitten muuta tehnytkään. Hyvin oli taas tilaa uusille rikkaruohoille.

Seuraavana kesänä päätin yrittää uudelleen, vetoapuna naapurin rouva, joka lupasi kastella ja muokata maata yhdessä kanssani. Jälleen käännettiin palsta, tällä kertaa eri kohdasta. Jäi muistaakseni pieni pala luonnontilaankin. Arvaatte kyllä. Eihän sillekään sinä vuonna enää mitään tehty, naapurin rouvalla tai ilman. Jaettu saamattomuus on kaksinkertainen, vai puolikas saamattomuus?

Muutama yksilö sisäkasveista on kuitenkin kulkenut mukanani jo vuosia, kituen ja kukoistaen, mistä tuuli kulloinkin puhaltaa. Havahduin tässä päivänä muutamana, että suurin osa niistä on hyvää vauhtia matkalla kohti parempia metsästysmaita. Tai mahdollisesti muhevampia multaruukkuja? No, joka tapauksessa, hoksasin lopulta niiden hädän, ja totesin, että minulla ei ole energiaa eikä kärsivällisyyttä pelastusoperaatioon, joten soitto luottoystävälle, jolla on suuri sydän. Niin suuri, että sinne mahtuu vaivatta muutama laiminlyöty, orpoutuva kasvikin. Hän otti koko kolonnan hoitaakseen, kasvit siirtyivät heille Ikea-kassissa jatkaakseen toivottavasti rikasta elämäänsä paremmissa käsissä. Nyyh! Hyvä puutarhuri kuitenkin ymmärtää, milloin on tullut aika astua sivuun. Tai siis huono, mutta viisas puutarhuri.

Edellä muutama lähikuva rassukoista, tässä alempana kaikki muualle muuttaneet ryhmäkuvassa. Fiikus-parka, lähes kaikki lehtensä hän on uhrannut selvitäkseen kuivuudesta. Isompi mikäliepalmu on kasvattanut maljakossaan kunnon juuret jo, katkaisin sen lyhyeksi aikapäiviä sitten vielä kuvitellessani jaksavani laittaa uutta tulemaan. Kultaköynnös on myös melkoisen sitkeä tapaus, siltäkin löytyy kaljuja varsia melkein metrikaupaulla, vaikka se ei oikein noista kuvista näykään.

 

Muutaman jätin itselleni, en voisi ihan kokonaan olla ilman kasveja. Tulevaisuudessa sitten kerrytetään taas vihreitä silmäniloja, nyt täytyy mennä niillä, mitä jaksaa hoitaa. Ja jotka eivät vähästä hätkähdä. Varjovehka (? unohdan aina nimet) pärjää vaikka komerossa, ja vain tykkää, jos sen unohtaa kastella, ja sitä pitääkin pitää pienessä ruukussa. Ideaalikasvi minulle siis, pitäisi hankkia näitäkin lisää. Paitsi että meni vuosia, ennen kuin opin kohtelemaan sitä tarpeeksi ronskisti. 

 

Tämä pienenpieni palmunalku saa koittaa siipiään kirjahyllyn päällä, siellä se on korkeintaan esteettinen ongelma. Altakasteluruukku, ihanaa! Pitäisi varmaan sijoittaa noihin enemmänkin.

 Limoviikuna, jonka olen ihan itse kasvattanut kärsineestä varrentyngästä näin hienoksi puuksi. Tämä ei sitten enää vähästä hätkähdäkään. Lisäksi kätevästi ilmaisee riiputtamalla lehtiään surullisesti, kun vesi on kriittisesti vähissä. Huomaa tyhmempikin, ja minä.

Viirivehka (?), joka ei ole koskaan hoidossani kukkinut. Kestää yllättävän hyvin kuivuutta ollakseen kosteassa viihtyvä kasvi. Löytyneeköhän kukkimattomuuden syy siitä. Sama hengissäpysymisen kannalta näppärä ominaisuus, lehdet nuupahtavat, kun tyypillä on jano.

Tämän kauniin (no, oli se) asetelman sain joululahjaksi, murattikin sinnittelee vielä. Kukkinut kukka sai väistyä, se on hommansa hoitanut. Uudelleen kukkiminen hyvin epätodennäköistä (vrt. yllä).  Päätin vaihtaa kuusen vähän käytännöllisempään ruukkuun ja koittaa, josko saisin pidettyä sen hengissä. Muratti seuratkoon mukana. Tunnustan, ettei hajuakaan, miten noita hoidetaan. Täytynee kuuklailla.

Ennen

Jälkeen

Toivottavasti tekin pidätte kasveista, muuten saattoi tämä postaus olla aavistuksen... kuiva, jopa puinen. Haha.