Nyt on tämä nainen piipussa. Joskus ei vaan huvittaisi. Ei kiinnostaisi lähteä perhekahvilaan, ulos, liikuntasalille, saati lukea kirjaa tai leikkiä junaradalla. Tekisi mieli nostaa kytkintä ja painua vaikka hotelliin kirjaa lukemaan peiton alle. Mutta minkäs teet. Lapset tykkää. Mentävä on.
Sunnuntaisin yritetään käydä kaupungin järjestämässä vapaamuotoisessa liikuntahetkessä. Kasa erilaisia liikunta- ja leikkivälineitä on käytössä. Yleensä selviän ihan kivasti vauva repussa noiden kahden valvomisesta, mutta aina tulee se päivä, jolloin ei vaan suju. Tarkemmin sanottuna tänään.
Jaakko oli varmaan väsynyt. Heti aluksi ei olisi millään odottanut, että saan toisilta ulkovaatteet pois ja Joonatanin reppuun. Kohelsi ja söhelsi tavallistakin enemmän; milloin oli jalka matkalla pienen pojan päähän kuperkeikan myötä, milloin lähdettiin liukumäkeä väärään suuntaan tai hypättiin hyppypaikan alastulokohtaan juuri kun joku muu oli siihen hyppäämässä omalla vuorollaan. Jaakko juoksi pallon perään, joka olikin pienen tytön (palautin pallon), oli jatkuvasti törmäämässä johonkuhun, heitti itse palloa miten sattuu (pehmeä, eikä osunut kehenkään). Ehkä rasittavinta kaikista oli, että niitä palloja piti koko ajan maistaa! Yäkyäkyäk. Lisäksi harmitti, koska Ahti joutui jatkuvasti joustamaan omista leikeistään ja tulemaan isoveljen perässä. Ahtia ei toisaalta vaikuttanut haittaavan.
Totteli kuitenkin suurimman osan aikaa, ja ehdin estää kaikki katastrofit, enkä tainnut edes karjaista kertaakaan, onneksi. Jaakko osasi myös pari hienoa temppua. Melkein seisoi käsillään, kiipeili taitavasti, ja pysyi kyydissä renkaan kyydissä, jota pyöritin lattiaa pitkin. Meni siis välillä ylösalaisin siinä keskellä. Vaikea selittää.
Enkä muuten ottanut kuvan kuvaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?