Huuh, päivä on ollut melkoista matalalentoa päikkärituokiota lukuun ottamatta. Terapeutit kävivät kotikäynnillä aamupäivällä, ja hiki hatussa imuroidessani vaavi reppuselässä kiikkuen (tyyppi painaa!) puoli tuntia ennen visiitin alkua mietin noin sadatta miljoonaa kertaa, miksi, oi miksi tätä asuntoa ei voi jatkuvasti pitää "vastaanottokunnossa". No, tällä kertaa yksinkertaisesti "siksi", sen pidemmittä analyyseitta.
Kauppaan 2/3-muksumäärän kanssa, ja pian kotiuduttuani saapuivatkin ystävät, joiden kanssa oli hauskaa loppuilta. Koko tämän sepustuksen pääpointtina onkin oikeastaan selostaa, miksi en kirjoitakaan tänään Jaakon kuvista ylsityiskohtaisemmin, enkä herra paratkoon laita edes yhtään tunnelmaotosta (väsynyt äitinaamakortti pelattu jo tällä viikolla). Joten sovitaan, että tää on sellainen tiiseri (amatööribloggaajamme on jälleen oppinut uusia blogikikkoja).
Huomenna tai viimeistään ylihuomenna (selusta varmistettu) tulossa mittava selvitys Jaakon kuvista, niiden käytöstä, tai miten niitä kuuluisi käyttää, sekä myös ihan kuvia kuvista, mitä meillä tällä hetkellä on.
En tiedä teistä muista, mutta oma väsymykseni muodostuu ihan perinteisellä kaavalla: tyhmästä päästä kärsii koko keho. Ensin sitä valvoo huvikseen liikaa, sitten tyhmyyttään huvikseen (katsonkin vielä sen elokuvan/toisen perään) ja lopulta, kun viimein nöyränä aikoo mennä ajoissa nukkumaan, onkin joku pakollinen syy valvoa (lapset/kuvamaraton/lapset/vauva). Ja sitten sitä voi ikään kuin palkita itsensä hienosti kunnialla vedetystä päivästä ja urakasta, ja valvoa onnitteluksi vähän lisää. Tänään ollaan tuossa viimeisessä kohdassa, ja nyt pitäisi pistää kierteelle stoppi. Muussa tapauksessa käsissäni on katastrofi.
Riittävät unet teillekin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?