Pieni tietoisku

Salanimellä esiintyvä bloggaajanalku kirjoittaa upeista ja myös niistä ei-niin-mahtavista hetkistään, sekä jakaa teille fiksut ja hauskat pohdintonsa. Ja mahdollisesti ne muutkin. Suojellakseen lapsosiaan julkisuudelta (blogianihan saattaa lukea muutkin kuin äitini ja parhaat ystäväni) aloitteleva bloggaaja kutsuu lapsiaankin ovelasti kehitetyillä aliaksilla, heidän toisilla nimillään. Näin saadaan veljekset Jaakko (07/2009), Ahti (05/2012) ja Joonatan (06/2015).

Amatööribloggaaja itse on 31-vuotias, napannut itselleen nuoremman miehen jo aikaa sitten (ikäeroa kokonaista kolme päivää). Maisterinpaperit siintävät kaukana edessä, Graduksi nimetyn vuoren toisella puolella.

Tämän hetken suurin haaste on tehdä kotiäitiydestä ammatti, eli suorittaa tehtävä yhtä hyvin kuin työnsä tekisi, eikä vaan olla lomalla koko ajan. Kasvattaa, viihdyttää, kokata, siivota ja pitää huolta itsestään, sekä mielestä että ulkonäöstään. Sitten pitäisi muistaa olla vielä vaimokin. Nämä haasteet muodostavat yllämainittujen hetkien ja ajatusten lisäksi blogin punaisen langan.

Amatööribloggaajallamme on lisäksi kaksi koiraa, jotka tuskin pahastuvat päästessään esiintymään omilla nimillään. Tyttökoiria, englanninspringerspanieli Lyyli (2005) ja cockerspanieli Emma (2010).

Tervetuloa seuraamaan seikkailujamme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?