perjantai 23. tammikuuta 2015

Petkuttajan perjantai




Juu, juu, hän laihduttaa, hän syö kevyesti, hedelmäpirtelöitä, vihanneksia, kaikkea sellaista. Yeah right. Teekin jäi taudin jalkoihin, olen vissiin viikonloppuna viimeksi kipannut kupillisen. Positiivisena seikkana sentään, etten ole lipsunut kaikkia aterioita syömään puhelin edessä, aamiaisen ja iltapalan vain.

Olisihan se mukavaa ihan vain lukijaystävällisyyden vuoksi toteuttaa mielettömiä edistysaskeleita joka viikko, haaste kerrallaan kohti tavoitetta edeten. Totuus vain on kerrankin tarua tylsempää, muutokset eivät tapahdu hetkessä, ja ovat toisaalta pysyviä tuloksia varten niin välttämättömiä, että niitä on päivästä ja viikosta toiseen harjoiteltava, kunnes valmista tulee. 




Taudin jälkeen paikkasin huvenneita energiavarastojani suklaalla, mutta tänään mentiin jo järkevämmillä eväillä. Yritän kovasti pitää kutistuneen mahalaukkuni jatkossakin pienenä, joten ensi viikolla katse jo mainittujen haasteiden (tee ja syömiseen keskittyminen) lisäksi annoskokoihin ikään kuin puoliksi vahingossa, mieluisin tapani tehdä muutoksia. Eikä mahdollisesti kovin tehokas. 

Huomenna ajattelin ostaa kaupasta karkkia oikein herkkuhyllyn verran. Siitä kerron enemmän seuraavassa päivityksessä.




Housukuvankin jätin ottamatta, koska se olisi ollut huijausta. Tämä ei ole mikään pussikeittokuuri, ja tämän viikon tulos olisi normaalisti saavutettavissa lähinnä sellaisella. Tavoitehousut menivät lähes kiinni! Pakkohan niitä oli päällensä mallailla, vaikka kuinka tiesin, ettei se ole pysyvää. Salaa sitä aina toivoo, että olisi.

Ajattelin jo, että saatte tänään ihailla pelkästään noita lähes ammattimaisesti kuvattuja (har har) kaapista löytyneitä HeVin edustajia, koska oma naamani (ja hiukseni) ovat, jos mahdollista, vielä eilistä karseammassa kunnossa. Se nyt kuitenkin olisi niin perjantaiteeman vastaista, että muutin mieleni.




Uu, beibi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?