Heipä hei taas! Olo on vähän nuutunut (kuvia minusta ollut koko viikon, tänään ei irtoa), vaikka kuvittelin jo päässeeni vähällä, mutta eiköhän tässä nyt yhden perjantaibloggauksen tee.
Laihdutusviikko osoittautui loppujen lopuksi aika hyväksi, ja taidankin päättää teeman nyt tähän päivään, vaikka viikkoa olisikin teknisesti ottaen vielä pari päivää jäljellä. Eilinenkin meni laihdutusbloggauksen suhteen reisille, joten eiköhän yhdessä sovita, että tämä oli laihdutusviikonpuolikas, hah. Tuloksia? Noo, minusta housut olivat suoraan sanottuna viime viikkoista tiukemmat, mutta jos pääsiäisen ajan on mässännyt suklaalla ja sitten on vain näennäisesti kevyemmällä syömisellä (melkein joka ikinen päivä jotain ylimääräistä namia, krhm) ei voi suoraan olettaa soukistuvansa kuin Suurimmassa pudottajassa konsanaan. Olosuhteisiin nähden siis suunta ihan jees, ateriarytmi on pysynyt hyvänä koko viikon, namistelut eivät kuitenkaan mitään suklaakonvehtirasian tasoa ole olleet, nestettä olen juonut ja proteiinia syönyt. Tällä linjalla pitäisi nyt sitten jatkaa.
Olen miettinyt, miksi en suhtaudu tähän kilojen pudotukseen kovin vakavasti. Miksi satunnainen herkku ei aiheuta morkkista, ruuan santsaus on ihan ok, eikä ylimääräinen leipäpala kummittele ajatuksissa? Mikään edellä mainituista ei tietenkään ole kovin suotavaa, mutta omissa mielikuvissani kuuluvat laihdutuksen kanssa saumattomasti yhteen. Selitys ei suinkaan löydy valaistuneisuudesta tai muusta taivahisesta viisaudesta, vaan ihan yksinkertaisesti biologiasta ja kenties psykologian puolelta. Minä imetän. Edelleen nuorimmainen nauttii maitoa hyvinkin runsaasti, olen hänen kohdallaan noudattanut hyvillä mielin ohjenuoraa 80 % ravinnosta maidosta, 20 % ruuasta vuoden ikään asti. Selittänee senkin, miksi koen tälläkin viikolla pikkuisen taas soukistuneeni (joskaan en vyötäröstä tavoitehousuista päätellen) huolimatta hevosen annoksistani ja herkuttelusta. Ihan vain makaamalla rintaruokkimassa kulutan todennäköisesti päivässä noin 400 kilokaloria, Joonatanin painonnoususta päätellen mahdollisesti enemmänkin. On meinaan tuhti vauva!
Pitänee tosissaan alkaa lenkkeillä, jahka tämä imetys vähän tuossa vuoden iän jälkeen vähenee. Toisaalta ehkei ruokahalukaan ole niin kova. Eron kyllä huomaa jo nyt täysimetykseen nähden, sen aikana söin suunnilleen tuplamäärän vielä tähän nykyiseen verrattuna.
Aloitin tämän kirjoituksen aikomuksenani tuottaa jotain hyvin mielenkiintoista, kaunista ja arvokasta sadannen blogipäivityksen kunniaksi, mutta sitten puhuinkin ystäväni kanssa puhelimessa pitkän tovin välissä, joten täytyy luopua noista kunnianhimoisista tavoitteista ja tyytyä tähän perusjaaritteluun.
Lounaspäivällisteemaan vielä palatakseni, lounaan voitte tsekata edellisestä postauksesta, samaa makaronisolognesea, ja päivälliseksi, yllätys yllätys, makaronia jälleen, tällä kertaa laatikkona. Keitin aika runsaasti eilen pastaa kastikkeen kaveriksi, ja tekaisin siitä tänään oikein perinteisen munamakaronilaatikon, tosin soijarouheesta. Ihan oli kuin äidin tekemää! Kuvan otto unohtui taas, joten laatikon jämät saivat toimia mallina. Ei minusta pystyttäisi ruokabloggaajaa leipomaan, no pun intended.
(Jos E ihmettelet sitä riisiä, niin pääsyin kuitenkin heittämään sen pois. Sallittakoon hysteria minullekin joissain asioissa. Tämä kryptinen kommentti viittasi siis pelkooni syödä päivän tai kahden vanhaa riisiä, koska olemme kerran saaneet lievän ruokamyrkytyksen mokomasta. En tiennyt silloin sen menevän herkästi pilalle.)
Ja lopuksi haiku:
Blogin aloitin.
Kirjoitin todellakin.
Tekstin sadannen.
Piti nyt sitte kuiteski. Jotain yrittää.
eli kertomus siitä, kuinka hän oppi hyväksymään itsensä, ja saattoi vahingossa matkan varrella saavuttaa jotain suurta
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lounas. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste lounas. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. huhtikuuta 2015
keskiviikko 8. huhtikuuta 2015
Laihdutusviikko: Keskiviikkona keksin sen
Nimittäin nimetä tämän "juttusarjan" erikseen. Pitää ehkä jälkikäteen otsikoida nuo kaksi aikaisempaakin.
Itse keksin myös tämän letitystavan. Tosin myönnettäköön, että monikaan ei pitäisi tuota varsinaisesti "keksimisenä".
Olen kuullut sanottavan leivän lisäksi myös puurosta, ettei se pidä nälkää, tai ole oikea lounas. Tulkaahan syömään minun annokseni... Tällä kertaa pähkinöinä oli suolapähkinät, kun ei sattunut talossa muuta olemaan, mutta usein lautaselta löytyy sekoitus saksanpähkinöitä ja hasselpähkinöitä ja sen sellaisia. Vältin kirjoittamasta "cashew". Taisin kuitenkin osata. Ei se nyt niin vaikeaa ole.
Yleensä laitan surutta ruokalusikallisen hilloa, mutta sekin oli nyt päässyt loppumaan, joten vauvan vadelmasose sai tulla tilalle. Ostaisin noita muuten vauva-ajan loputtuakin, mutta niistä tulee älyttömästi jätettä. Ehkä voisin silloin tällöin nappaista pari kotiin.
Ei pidä unohtaa rasvaa. Runsas voisilmä takaa kylläisyyden. Tällä kertaa soijamaitoa, koska, ylläripylläri, kauramaito oli lopussa. Joko arvaatte, että keskiviikko on kauppapäivämme?
Puuro on hyvä pikalounas. Terveellistä tavaraa, joka meillä ei nykyään ollenkaan maistu, jos sitä on liian usein. Ei siis toimi aamu- tai iltapalana kuin satunnaisesti, joten yhtä hyvin se voi joskus pelastaa kiireisen aamupäivän. Tämä viikko onkin sivumennen sanoen niin aikataulutettu, että melkein tässä tuntee olevansa töissä. Älkää käsittäkö väärin, kyllä kotiäidin elämä on täynnä tekemistä, mutta saan rytmittää ne juuri sen mukaan, mikä silloin tuntuu sopivalta. Tälle viikolle on Jaakon terapioita ylimääräisiä kertoja, ja lääkäriaikaa lisäksi. Joka päivä saa hypätä jossain, jonne on pakko ehtiä tiettyyn aikaan, ja vaatii julkisten käyttämistä. En valita en, kunhan päivittelen. Hatunnosto tähän väliin teille, jotka pyöritätte työkotipäiväkotiharrastusrumbaa.
Niin juu, se puuro.
Päivälliskuvan otin jälkikäteen feikkiannoksesta, meillä oli vieraita, niin unohdin koko kuvaamisen. Pääkokki kuulemma antoi suostumuksensa, että hoitaisin ruuanlaiton tänään, mutta se jäi minulta kuulematta. Niinpä kun kotiutui autoa säätämästä, sai vastaansa höyryävien patojen sijasta vain ihmettelyn, että missäs välissä sitä ruokaa ajattelit ehtiä laittamaan. Tarjouduin pyöräyttämään jotain pikaista, mutta Mies kääri hihansa itsekseen mutisten, ja sanoi tekaisevansa äkkiä jotain. Laittoi sitten pikapikaa kerralla kahta linssipataa, vihreistä ja punaisista linsseistä, noin niin kuin ohimennen. Suussasulavaa! Onneksi ruokaa jäi, ihan kuvankin takia, mutta myös, koska saan tätä herkkua huomenna lounaalla. Olenko maininnut rakastavani linssejä? Vaikka ei meillä silti normaalisti niitä ihan näin usein ole.
Mikäli olette mahdollisesti asiaa jo kauhistellen arvailleet, niin kyllä, syömme joka päivä valkoista riisiä. Olemme kyllä keskustelleet, pitäisikö koittaa vahtaa tummaan, ja olen itse asiassa omia lounaitani varten ostanutkin paketin osaksi ihan vaihtelun vuoksi. Suuren suurta merkitystä en ole päivittäisellä näinkin tiuhaan syömisellä huomannut, vaikka olen itsekin oppinut ajattelemaan sitä hyvin, hyvin pahana asiana. Valkoista riisiä, hyvänen aika sentään! Täysjyvämakaronia meillä sen sijaan syödään, ja siinä eroa on kuin yöllä ja päivällä, mitä tulee valkoiseen pastaan. Vesimakaroniksi sitä kutsunkin.
Tähän asti päivä vaikuttaisi sujuneen ihan mallikkaasti noin laihtumisen kannalta syntilistasta huolimatta. Pystyttekö te arvaamaan illalla nukkumaan mennessänne, onko päivän energiansaanti ollut yli tai ali kulutuksen? Tunnetteko laihtumisenne? Minä melko varmasti tähän kykenen. Toki jos on oikein huono päivä ja syönyt pelkkää karkkia (ei tapahdu enää nykyään, en pystyisi, mutta muistan hurjasta nuoruudestani useammankin tapauksen), saattaa illalla olla valheellisen kevyt olo, mutta pääsääntöisesti "tunnen nahoissani", kun suunta on oikea. Ennen muinoin myös vaaka todisti tuntemukseni pääsäntöisesti oikeaksi. Siinä saa olla varovainen, ettei mene nälkäisenä nukkumaan, eikä suinkaan siksi, mitä rakas puolisoni jaksaa välillä muistuttaa. Saattaa kuulemma herätessä huomata tyynyn kadonneen. Vaan sen takia, ettei hoikkaolon metsästys mene väärään suuntaan yli, ja seuraavana päivänä saa vieraaksi ikuisen nälän.
Tämän hetkinen ongelma onkin, että saan yleensä viikkoon 2-3 oikean suunnan päivää, ja loput ovat sitten sekalaista kokoelmaa paikallaan junnaamista tai takapakkia. No, siksipä tämä on hidasta. Olen kyllä tietoinen, etteivät nuo takaiskut mitenkään itsestään tapahdu.
Jaarin jaarin jaa. Lopuksi syntilista: Kaupungilla oli 10 minuuttia linja-auton tuloon, piipahdin pysäkin viereisessä karkkikaupassa, ja ostin ihan vähän suklaarusinoita. Noo, okei, 100 g, mutta syötin Jaakolle osan. Lisäksi päivällisen jälkeen söin keksin ja pari pikkuruista leivosta, niitä, mistä
vajaat pari viikkoa sitten laitoin kuvankin.
tiistai 7. huhtikuuta 2015
Tässä tämä päivä
Ei nyt oikein irtoa taaskaan. Mutta koitetaan.
Tässä lounas. Olen kuullut sanottavan, että leipä ei ole lounas, mutta entäs, jos sen peittää kananmunalla, vihanneksilla ja juustolla? Todistettavasti tuolla alla on paahdettua ruisleipää, näkyykin vähän, jos tarkkaan katsoo.
Tässä hieno lettikampaus. Se oli aamulla hienompi, mutta kohtuu hyvin kesti päivän. Miksi en sitten ottanut siitä aamulla tuoreeltaan kuvaa, jää amatööribloggauksen käsikirjan mystiseksi salaisuudeksi.
Tässä päivällinen! Tikka masala vei kielen mennessään!
Tuhosi suunnitelmani syödä kevyt päivällinen, koska kaupunkivisiitillä ostin terveellistä välipalaa, ja ihan pikkuisen herkkua. Olemattoman suklaapatukan, jota en ole vielä syönyt, ja melko olevaisen pussin jogurtticasheweja, joita en aikonut syödä paljon. Paitsi että söin sitten koko pussin. Upsii. Jos jollekin on mahdollisesti epäselvää, niin tässä tapauksessa "jogurtti" tarkoittaa rutkasti sokeroitua karkinkaltaista ainesta, joka vain esittää terveellisempää vaihtoehtoa. Mutta pähkinät ovat kiistatta (?) hyvä valinta. Pysytään pähkinäpuolella.
Jaa-a. Että sellainen "laihdutus"päivä. Noudatan katsokaas sitä uutta (muka uusi! Wanha!) 80-20 kohudieettiä. 80 % mitä sattuu ja sinne päin, 20 % viimeisen päälle viilaten.
Tässä lounas. Olen kuullut sanottavan, että leipä ei ole lounas, mutta entäs, jos sen peittää kananmunalla, vihanneksilla ja juustolla? Todistettavasti tuolla alla on paahdettua ruisleipää, näkyykin vähän, jos tarkkaan katsoo.
Tässä hieno lettikampaus. Se oli aamulla hienompi, mutta kohtuu hyvin kesti päivän. Miksi en sitten ottanut siitä aamulla tuoreeltaan kuvaa, jää amatööribloggauksen käsikirjan mystiseksi salaisuudeksi.
Tässä päivällinen! Tikka masala vei kielen mennessään!
Tuhosi suunnitelmani syödä kevyt päivällinen, koska kaupunkivisiitillä ostin terveellistä välipalaa, ja ihan pikkuisen herkkua. Olemattoman suklaapatukan, jota en ole vielä syönyt, ja melko olevaisen pussin jogurtticasheweja, joita en aikonut syödä paljon. Paitsi että söin sitten koko pussin. Upsii. Jos jollekin on mahdollisesti epäselvää, niin tässä tapauksessa "jogurtti" tarkoittaa rutkasti sokeroitua karkinkaltaista ainesta, joka vain esittää terveellisempää vaihtoehtoa. Mutta pähkinät ovat kiistatta (?) hyvä valinta. Pysytään pähkinäpuolella.
Jaa-a. Että sellainen "laihdutus"päivä. Noudatan katsokaas sitä uutta (muka uusi! Wanha!) 80-20 kohudieettiä. 80 % mitä sattuu ja sinne päin, 20 % viimeisen päälle viilaten.
maanantai 6. huhtikuuta 2015
Oikein hyvä päivä!
Tai siis tietenkin koko ajan "laihdutan", mutta nyt siitä kirjoitetaankin tämä viikko, tosin aion kyllä eksyä pari kertaa sivupoluille. Tosin sitten se ei taida olla enää eksymistä.
Pahoitteluni niille, jotka innokkaina odottivat syvällistä analyysiani päivän syömisistä ja tunnelmista, meni päivä ulkona luuhatessa ja uutta addiktoitumistani kurissa pitäessä, melko kehnoin tuloksin. Mahjong, luv ya!
Aika hyvä startti, eilen kärvistelin suklaakierteestä eroon, tänään en puolivahingossa syönyt edes lisättyä sokeria, ellei nyt siippa ollut hiukan mausteeksi ruokaan lisännyt, mene tiedä.
Lounas:
Pahoitteluni niille, jotka innokkaina odottivat syvällistä analyysiani päivän syömisistä ja tunnelmista, meni päivä ulkona luuhatessa ja uutta addiktoitumistani kurissa pitäessä, melko kehnoin tuloksin. Mahjong, luv ya!
Aika hyvä startti, eilen kärvistelin suklaakierteestä eroon, tänään en puolivahingossa syönyt edes lisättyä sokeria, ellei nyt siippa ollut hiukan mausteeksi ruokaan lisännyt, mene tiedä.
Lounas:
Salaatti on kuvausrekvisiittaa, myönnettäköön. Syön kyllä usein salaattia, ja tuokin upposi, mutta noin pientä määrää en yleensä vaivaudu lautaselleni asettelemaan, vaan hotkaisen suoraan. Hups. Pääosassa lautasella viikonlopulta jäänyttä linssipataa intialaisittain (en muusta sitä hienoa nimeä).
Päivällinen:
Dal rasam, eli jälleen linssejä, mutta vihreitä, ja täysin toisen makuinen kastike kuin lounaaksi. Rrrrakastan linssejä, sais minun puolestani olla ruokalistalla joka päivä.
Oho, mun piti kirjoittaa vain kaksi sanaa ja laittaa kuvat. Nyt äkkiä nukkumaan!
Jos jokainen päivä olisi tällainen, olisin kesään mennessä melkoinen pajunvitsa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)