Herkkyyttä, lempeyttä, tai sitten jotain ihan muuta

"Hei, joo, voiskin ottaa tässä meistä sellaisen suloisen halauskuvan... noooiiiin... siinä... en muuten katokaan kameraan, jos sais luotua sellaista herkkyyttä kuvaan, lempeän kaukaisuuteen suuntautuvan äidin katseen..." *klik*

Ei mene aina ihan suunnitelmien mukaan nää.

Kolosta kaivautuen

Täällähän minä. Täällä just. Kyllä.

Tulikin sitten pitkä kesätauko. Ja tiedättehän, että kun tauko venyy liian pitkäksi, uudestaan aloittaminen on yhä hankalampaa ja hankalampaa. Lukemattomat blogitekstit olen mielessäni hahmotellut, enkä riviäkään kirjoittanut.

Olen ottanut silloin tällöin kivan kuvan ajatuksena lisätä se blogiin. Enpähän ole lisännyt.

Joten nyt. Nyt sitten päätin vain sukeltaa tänne, hypätä kaikkien mutkujen ja sitkujen yli, ja vain kirjoittaa. Koska minä pidin tästä! Oli mukavaa käyttää väsyneitä ja kuluneita aivojaan muuhunkin kuin lapsen kanssa verbaaliseen taiteiluun, joka ei johtaisi kiukunpuuskaan, äidin tai lapsen.

Siitähän tämä tauko suurimmaksi osaksi kumpuaa, väsymyksestä. En minä sillä tavalla ole uupunut tai lopussa, etteikö olisi mihinkään energiaa. Aikaakin on pelata älypuhelimella turhanpäiväisiä 12-vuotiaan pelejä, olla vaan. Mutta ei kuitenkaan ole riittänyt tällaiseen edes suunnilleen aloitettuun ja lopetettuun tekstiin rahkeita. Lapset vaativat jonkinasteista huomiota (on se kumma) aamusta iltaan, ja iltansa sitä mielellään sitten vain öllöttää. Tai niinhän sitä luulisi. Oikeasti kaipaan kyllä jotain kirjoittamista arkeeni, ja niinpä lähden jälleen yrittämään tätä takkuista blogitietä.

Siinä sivussa omaa elämääni parannellen.

Pitäisi laihtua.

Pitäisi oppia siksi siistiksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi, joka haluaisin olla, tai sitten pitäisi oppia hyväksymään, etten ole.

Pitäisi pestä hiukset useammin.

Pitäisi piirtää ja askarrella lasten kanssa.

Pitäisi mennä jumppaan. Ja lenkille. Ja tehdä kotitreeniä.

Pitäisi päivittää teille kaikille, mitäs meille oikein kuuluukaan. Mitä sille paastolle kävi? Aloittikos se vanhin poika esikoulun, miten se sujuu? Kuinka vanhoja ne pienemmät olivatkaan, joko se nuorempi viimein kävelee?

Jaa-a. Jos katotaan huomenna.

Puolivahingossa kesälaitumille

Tunne itsesi. Minä tiesin koko ajan jossain takaraivoni tuntumassa, että jos en päivitä blogia joka ilta, se uhkaa jäädä kokonaan. Niin melkein kävikin. Joka päivä olen aikonut kirjoittaa, mutta aina olen muka liian väsynyt tai kiireinen. Noo, sovitaan, että se oli kesäloma. Jatkunee edelleen, vaikka eihän sitä tiedä, jos tästä vaikka innostuisin. Ajattelin keskittyä jonkin aikaa enemmän tähän laihdutuspuoleen, vaikka toki kirjoitan muustakin. Ehkä jopa saisin ulkoasuun jotain muokkauksia teemaa koskien.

Juhannus katkaisi paastoviritelmäni, tänään olen saanut juonesta uudelleen kiinni. Innostuin vähän liikaa, ja jouduin palaamaan häntä koipien välissä takaisin järkevällä linjalle, mutta siitä lisää tuonnempana. Pötseä olen edelleen, kuten kuvasta näkyy, mutta suunta tuntuu olevan suht hyvä. Viime viikolla vaivannut hirveä väsymyskin on loistanut poissaolollaan, epäilen hormonien ravistelua syyksi. Ei ole helppoa olla nainen, ei. Vaikka ehkei mieskään, mene tiedä.

Suunnitelmallinen liikunta on loistanut poissaolollaan, ja vaikka olen hokenut itselleni armollisuutta ja manraa "laihdutus ensin, liikunta sitten", on kroppa alkanut esittää painavia (no pun intended, har har) vastalauseitaan. Joten olen pieniä juttuja alkanut kehitellä, oranssi mötikkäkin (kahvakuula) huutelee soimaavasti nurkastaan pölykerroksen alta. "Sulkapallo" leikkikentällä olikin sekä hauskaa että yllättävän tehokasta.

Ensi viikolla suuntaamme mökille pois mukavuuksien äärestä, mutta vastoin aikaisempi kesiä saatamme nyt raahata maltillisesti elektroniikkaa mukana. Mökillä ei ole sähköjä omasta takaa, mutta tänä vuonna sinne ehkä tulee generaattori. Siellä ei myöskään ole juoksevaa vettä. Älkää kysykö, miksi kolmen alle kouluikäisen lapseen perhe haluaa silti viettää siellä viikon. En minä vaan ole keksinyt mitään järkevää syytä. Joten päivityksiä ehkä tulossa, ehkä ei. Jännitystä elämään.

Mut mitäs te niistä, siellähän kirmataan yhtä lailla vehreän nurmen keskiössä, eikä ole aikaa tai halua mitään blogeja lukea? Heheh.

Paastopuhetta

Näin eteeriseltä sitä kuulkaa näytetään syömättömän päivän päätteeksi. Tai sitten valo ja kuvakulma tekevät tepposiaan. Alun perin nappasin tuon kuvan ajatuksena näyttää, kuinka tuo valkoinen koru saa minut näyttämään pulskalta, ja kehua näppärää ratkaisuani ongelmaan (laitoin korun ranteeseen!). Onnistuinkin ottamaan niin edustavan otoksen, ettei pulskuusvaikutelma oikein pääse oikeuksiinsa. Enpä valita, heh. Muuten kyllä saattaisin kaivata vaikkapa kampaajalla käyntiä....

Viime viikonloppuna sain tosiaan olla vapaalla isommista lapsista, ja miehen kanssa otimme tästä kaiken irti valvomalla teinimäisesti molemmat yöt aamun pikkutunneille. Siihen se teiniys päättyikin. Lapsellisesti kuvittelin, että sunnuntaina vain nukun vähän pidempään ja hops, maanantaista arkeen, mutta kyllä nämä kolmekymmentä ja rapiat päälle vuotta jotain ovat vaikuttaneet suurentuneen tilavuuden lisäksi. Minulla kesti kolme päivää päästä täyskoomasta, ja yksi päivä vielä päälle sellaista puolisekavaa olotilaa. Vasta tänään koen oloni suunnilleen normaaliksi. Että sellainen vapaa! Jospa seuraavalla kerralla vaikka nukkuisi vaan.

Kirjoitettavaahan on jäänyt rästiin vaikka millä mitalla, mutta koska uusia aiheenpoikasia tulee vauhdilla, jätämme Joonatanin syntymäpäivät ja leikkihuoneen muutokset toiseen kertaan (esim. siihen siisti koti -päivään) ja jatkamme tänään tuttua aihepiiriä, laihdutusta. Tarkemmin sanottuna paastoa.

Nimeän aloituspäiväkseni 20.5. Tuolloin painoin todennäköisesti kilon tai kaksi päälle sata, sillä punnitessani muutama päivä myöhemmin ensimmäisen paastopäivän jälkeen olin kilon verran alle. Tuolloinhan paastopäivä tarkoitti vielä noin tuhannen kalorin syömistä, josta kyllä lipsuin joka kerta. Muutaman tuollaisen lipsutun kevyemmän päivän jälkeen siirryin vesi- ja teelinjalle,  31.5. Ehdin pitää kaksi nestepaastopäivää ennen vapaata viikonloppua, ja nestepaasto tuntuikin heti omalta jutultani.

Jos katkaisen paaston syömällä yhtään mitään konkreettista (en ole vielä uskaltanut kokeilla, tekeekö nestemäinen energia saman, esim. smoothiet), minun on todella vaikea pitäytyä vähissä kaloreissa. Nälkä vaivaa, ruokaa tekee mieli, eikä itsekuria ole. Esimerkkinä viime keskiviikon tähän mennessä surkuhupaisin "paasto". Sehän oli väsypäivä muutenkin, joten päätin paastota vain kuuteen asti illalla, jolloin söisin herkkuintialaista normaaliin tapaan. No näinpä, paitsi että söin aika paljon, ja lähdin sen jälkeen vielä kauppaan. Kaupassa taas en onnistunut vakuuttamaan itseäni, ettei kahden suklaapatukan ostaminen olisi hyvä idea. Hah. Sellainen paasto se.

Tästä suivaantuneena päätin pitää syömättöminä sunnuntain lisäksi myös perjantain, ja tällä kertaa ei mitään ruokaa kiitos! Nämä kilot lähtevät nyt. Piste. Sillä tiellä nyt ollaan, hyvin on mennyt. Olen onnistunut rytmittämään päivään mukavasti lepoa ja tekemistä, niin ei ole puhti loppunut. Aika monet kotityöt odottelevat tekijäänsä, mutta minun puolestani huudelkoot huomiseen.

Moni teistä saattaa ihmetellä, kuka hullu haluaa olla syömättä kokonaisen päivän? Miksi ihmeessä? Montakin syytä. Myönnän auliisti, että ensimmäisen kerran tästä metodista kuullessani tyrmäsin sen jälleen yhtenä idioottimaisena kuurina, jonka noudattaminen aiheuttaa vain valtavia nälkäkohtauksia "kostoksi". Yritinkin pätkäpaastoa silti muistaakseni joskus ennen kolmatta raskautta, kehnoin tuloksin. Unohdin muinakin päivinä ateriarytmin, ja söin mitä sattuu, joka johti tietysti makeanhimoon ja entistä kovempaan syömiseen. Ei sovi pätkäpaastoilut minulle. Kerrankos sitä on väärässä.

En tiedä, kuinka paljon suurentuneet painolukemat vaikuttavat, mutta nyt tämä tuntuu loistavalta ratkaisulta. Tässä elämäntilanteessa en jaksa koko ajan vetää lähes täydellisiä syömispäiviä toisensa perään, ja muunlaiset päivät eivät laihduta. En kykene saamaan edes kahta kunnollista, laadukkaan syömisen päivää sisään, joten eipä ihme, jos ei paino putoa. Pystyn kuitenkin helposti olemaan yksinkertaisesti syömättä. Käännän vain koko ruokapuolen off-asentoon.

Paastopäivinä onkin hauska huomata, miten pelkkä vesi toimii ihmisellekin kuin kasville. Ensin tunnen oloni nuutuneeksi ja huonovointiseksi, mutta juotuani lasin vettä virkistyn ja jaksan taas. Varsinainen viirivehka.

Itsestäänselvä paastoilusta seuraava etu on siis tietenkin kalorivaje, jonka ansiosta laihdun puolihuomaamatta, mutta heti ensimmäisen paastopäivän jälkeen huomasin muitakin hyötyjä. Makuaisti terävöityi, kaikki maistuu enemmän ja paremmalta. Kurkku on makeaa, leipä on täyteläistä, jokainen suupala mitä tahansa on puhdas nautinto. Auttaa kummasti keskittymään ruokailuun.

Seuraava hyöty on pienentynyt mahalaukku. En vaan saa mahdutettua yhtä paljon ruokaa kuin ennen. Lisäksi tulee pureskeltua paremmin ja syötyä hitaammin, asia, jota olen yrittänyt opetella viimeisen viisi vuotta.

Lista sen kun jatkuu. Olen kärsinyt edestakaisin seilaavasta verensokerista, ja kokenut toisinaan jo parin tunnin syömättömyyden jälkeen huonoa oloa, väsymystä ja kiukkuisuutta. Neljän tunnin ateriaväli on ollut ehdoton maksimi, melkein jo liikaa. Jo ensimmäisen paastopäivän jälkeen kestin nälkää huomattavasti paremmin, eikä satunnainen syömättömyys alkanutkaan heittää päästä. En kuitenkaan silti ahminut ruokaa sitä lopulta eteen saatuani, vaan kaikki edellä mainitut tuntemukset hyökivät avukseni. Paratiisi!

Kiistaton hieno juttu on makean aistimus. Koska ihan tavallinen kurkunpala on herrkullisen makea tomaatista nyt puhumattakaan, varsinainen lisätty sokeri maistuu hyvin helposti liian imelältä. Huomasin hyvin pian suklaan olevan äitelää, leivonnaisen liian makea, parin karkin maistuvan pahalta. Paatuneen syöpön tavoin näitä kaikkia silti söin, koska "niiden kuuluu olla hyviä", mutta en todellakaan pystynyt samoihin määriin kuin aikaisemmin. Ehkäpä paastopäivien seuratessa toisiaan totun jossain vaiheessa ajattelemaan, että suklaa ei oikeasti olekaan minusta niin hyvää? Wau.

Mainitsinko jo, että aistin kylläisyyden nopeasti, ja pysyn kylläisenä pitkään? Aika kiva juttu sekin. Lisättäköön vielä kruunuksi kauniille kokonaisuudelle herkistynyt janon tunteen aistimus, mikä on siis niin siistii tyypille, joka vielä vähän aikaa sitten koki lähinnä vain makeanhimoa janon tilalta. Suomeksi siis juon, kun janottaa. Oo.

Aika vaikuttava lista, eikös? Saatoin jopa unohtaa jotain (herkistynyt hajuaisti ainakin jäi sanomatta). Miinuspuolena nousi esille viimeisen viikon aikana, että nuo saavutetut edut katosivat muutamassa päivässä paaston jälkeen. Keskiviikkona oli paasto, maanantaina koin palanneeni entiseen. Vaan ahhah! Jos olisin paastonnut uudestaan sunnuntaina, niin kuin ilman poikkeusviikonloppua pitikin, olisi se varmaankin riittänyt ylläpitämään kaikkia mainittuja hyvyyksiä. Aika nerokkaasti mietitty tämä kahden paastopäivän viikkorytmi, ei voi muuta sanoa.

Tästä nyt sitten jatketaan! Paastoaminen tuntuu niin hyvältä (olen myös pirteämpi, keskittyneempi), että suunnittelen lähitulevaisuuteen kolmen päivän mehupaastoa. Täytyy vaan saada muutamatkin juoksevat asiat (sotkusotku) hoidettua pois alta, että arjen pyörittäminen on tuon kolmen päivän aikana niin leppoisaa kuin mahdollista.

Entäs itse paino? Nyt en ole kiusannut itseäni pluslukemilla, mutta viime viikolla liikuttiin tavallisen päivän jälkeen 98 kilon tuntumassa. Pari kiloa parissa viikossa, ja vyötäröltä katosi viisi senttiä. Joo-o. Viisi senttiä! Nesteitä lisäksi, sillä lähtömitat on otettu parin ensimmäisen kevyen päivän jälkeen. Seuraavan kerran punnitsen itseni ensi viikolla yhden normipäivän jälkeen. Saapa nähdä, alkuviikko meni kyllä leivonnaiseksi.

Tänä iltana priorisoin blogin kirjoittamisen ensimmäiseksi, jotta saisin sen ylipäätään tehtyä. Seuraavaksi olisi ennen nukkumaanmenoa seuraavat suoritukset:

1. Mahdoton määrä kotitöitä
2. Kotitöistä kiireellisin, pyykit
3. Venyttely, hartiat lopultakin auki
4. Kuuma suihku

Loppukevennykseksi meidän nuorimmaiset imuroidessa. Ahti haluaa pitää kuulosuojaimia imurin melun vuoksi, on herkkäkorvainen kuten vanhempansa, ja toki oli huolissaan pikkuveljestä, joka ei tosin enää alun hankaluuksien jälkeen ole imurista välittänyt. Minä kuvittelin, ettei Joonatan haluaisi kuulosuojaimia pitää, mutta napero ihastuikin niihin kovasti. Niin nää sitten yhdessä hiihtivät pitkin lattioita.

Haamun huokaus

Valvottiin myöhään ja syötiin vähän mitä sattuu. Istuttiin ystävien kanssa iltaa. Lojuttiin vauvan kanssa tuntikausia sängyssä. Olipa ihana vapaa, mutta onneksi näitä on harvemmin. Melko haamu fiilis nyt.

Reipasta alkavaa viikkoa!

Päivänpaisteinen perjantai

Olipahan ihana päivä. Aurinko paistoi, eikä kylmää enää muistanutkaan. Julistan kesän virallisesti alkaneeksi, ja heitin kengät jalasta. En tosin ihan ensimmäistä kertaa ollutkaan paljain jaloin ulkona. Tänään se ei kuitenkaan vaikuttanut enää ihan hullulta idealta, lämmintä oli kuitenkin pariakymmentä astetta hipoen. Tuuli tosin yritti useampaakin otteeseen riistää hattuni mukaansa, pitäisi kiinnittää siihen joku elegantti nauha, ettei tarvitsisi jatkuvasti olla varuillaan milloin minkäkin salakavalan puuskan takia. Arvostin kuitenkin hipiääni siinä määrin, että halusin hatun mukaani tuulesta huolimatta.

Ahdilla oli tänään 3-vuotisneuvola, ja jouduin ottamaan kaikki pojat mukaan. Meni yllättävän hyvin, suurin ja pienin jaksoivat molemmat leikkiä kivasti, kun Ahti suoritti mainiosti kaikki neuvolantädin antamat tehtävät. Kovasti kyllä näytti jännittävän. Pituutta on jo pari senttiä päälle metrin, painoa ihanat 15 kiloa, mikä tarkoittaa, ettei Ahti ole enää liian hoikka. Sain vauva-ajan jatkuvasti huolestuneita kyselyjä pojan syömisestä, sillä hän oli melko laiha tapaus. Minusta tuntui jo silloin, että taitaa olla perittyä vain (isän puolelta, jos ette jo arvanneet), sillä maito tuntui maistuvan. Nyt Joonatanin kiskoessa kilon toisensa perään täsmälleen samalla ruokavaliolla voin vain todeta olleeni oikeassa.

Tällaisen lähes-kesäisen-mutta-kuitenkin-keväisen-ja-melko-tuulisen päivän pukeutuminen tuotti päänvaivaa nuorimman kohdalla. Isommat ovat jo niin meneviä ja ilmaisukykyisiä, että kertovat kyllä, jos on kylmä. Päädyin lopulta kaksiosaiseen rymyasuun, hellehattu mynnytyksenä. Kaipaamaan jäin jotain ohuita hiekankestäviä töppösiä, tarjolla on pelkästään talviversiota. En taida viitsiä kuitenkaan hankkia, kohtahan tässä voi mennä paljain varpain perheen "mini"mieskin .

Halusin kovasti näyttää omasta mielestäni onnistunutta värivalintaa asussani, mutta en hoksannut pyytää ketään kuvaamaan. Juuri ja juuri tuosta erottaa liuhuhameeni, joka ei kyllä ole ihan samaa oranssin sävyä hatun kanssa, mutta tarpeeksi lähellä.

Tätä lisää! Aamusta ulos, sitten syömään, ulos taas, jälleen syömään, ja vielä ulos. Sitten kylvyn kautta unille. Jos nyt parina päivänä ulkoilu jäisikin vähän vähemmän, niin tokkopa haittaa.

TBT

Jaakko on tuossa puolivuotias, ja kuva on joululta 2009. Olin vielä aika tuore äiti tuolloin, enkä tiennyt vielä mitään Jaakon edessä olevista diagnooseista. Hirmuisen pitkä poika jo tuolloin, vähän koominen vauvana, kun oli pelkkiä jalkoja.

Jep jep, tunnustan, kaivoin vain jonkun vanhan kuvan, jotta saisin kuitattua blogin tältä päivältä TBT:llä. Väsyttää taas vaihteeksi. Pidin askelmittaria huvikseni yhden päivän mukana, ja siihen kyllä mahtui yksi parin kilometrin kävelylenkkikin (jee!), sekä Jaakon terapiareissu, mutta rapiat 10 km se mittasi minulle askeleita. Ei mikään ihme, että välillä väsyttää. Ei nyt ihan tuohon joka päivä ylletä, mutta kyllä luulen sen tavoiteltavan 10 000 askelta menevän tulevan täyteen lähes päivittäin nykyään.

Sain haasteen!

Tässähän voisi tuntea itsensä osaksi oikein blogiyhteisöä. Paitsi että minun yhteisöni on aika laiminlyöty...  Norudemu haastoi minut vastaamaan kysymyksiin, ja seuraavaksi keksimään 11 omaa kysymystäni haastamilleni blogeille. Josta päästäänkin ensimmäiseen tenkkapoohon. Olen ehkä omanapainen, mutta minulla ei oikein riitä aikaa seurata kovin montaa blogia. On minulla muutama listallani, mutta niihin kysymysjoukon heittäminen olisi ensinnäkin ensimmäinen kommenttini kautta aikojen, toisekseen vähän sama kuin kirjoittaisi Anna Abreulle, mikä hänen lempiruokansa on. Puskista joku nobody haastaisi. Blogien kirjoittajat vaikuttavat kyllä sen verran kohteliailta, että varmaan jopa tarttuisivat haasteeseen, mutta en vaan kehtaa. Olen ihan teini, tiiän.

Jotta en olisi ihan petkuttaja, keksin kyllä omat kysymykseni, mutta osoitan ne teille lukijoille. Saatte vastata kommenttikenttään tai miettiä vastauksianne omassa yksityisyydessänne. Ihan ensiksi kuitenkin minulle haastetut kyssärit.

1. Rantaloma vai kaupunkiloma?

Loma mainittu! Valitsen sen! Okei, jos leikitään hetken, että olen ihminen, joka lomailee tällä

hetkellä yhtään mitenkään, mihin liittyy matkustusta Suomen rajojen ulkopuolelle (okei juu, voisihan kumpikin noista toteutua Suomessakin, mutta jotenkin uskon, että tässä haettiin nyt muuta), valitsisin varmaan... äää... riippuu ihan seurasta. Äitini kanssa rantaloman, aviomiehen kanssa kaupunkiloman. Yksin... En jaksa makoilla rannalla, mutta tykkään kyllä kävellä siellä. Ehkä sitten kaupunkiloma kuitenkin. Jos olisi oikein paljon rahaa, jotta saisi käydä kaikkialla.


2. Ostatko kirppareilta? 

Ei tainnut tulla minään yllätyksenä, että ostan. Kaiken tarvitsemani, jos mahdollista ja järkevää. Tässä pari viimeisintä löytöä:

Löysinköhän tarpeeksi kenkiä?

3. Onko sinulla harrastuksia?

 Onhan minulla. En vain harrasta niitä tällä hetkellä. Mutta hei, luin sen kirjan loppuun, mitä taannoin vilauttelin! Eli lukemista taas harrastan. Lisäksi pelaan tietokonepelejä, luen sarjakuvia, juoksen, soitan pianoa, laulan, katson elokuvia, kudon, kahvakuulailen. No en. Mutta haluaisin.


4. Osaatko leipoa/kokata?

 Osaan. Huh, olipa vaikea vastata noin. Teki mieli jotenkin (ex?)suomalaisesti laittaa, että kunhan nyt jotain nykertelen, kai niitä ennemmin syö kuin selkäänsä ottai

5. Onko teillä juhannus perinteitä?

 Tavallaan, juu. Olemme viettäneet perhekeskeisen kaupunkijuhannuksen omalla pikku pihanpläntillämme grillaillen jo useana vuonna peräkkäin. Melkein joka vuosi on ihana ystäväpariskunta liittynyt seuraan, vaikka sitä vähän ihmettelenkin. (No, siis, vaihtoehtona riemukas juhannus jonkun mökillä, mutta tulevat meidän lapsiperhehelvettiinjuhannukseen.)


6. Miten mieluiten viettäisit vapaa-aikasi?

Harrastaen noita yllä mainittuja harrastuksia. Mahdollisesti vielä urheilupainotteisemmin. Tai sitten villisti juhlien tyttökaverien kanssa. No, ehken sentään koko vapaa-aikaa.


8. Miksi kirjoitat blogia?

Koska olen huomionkipeä, ja tykkään yleisölle esiintymisestä edes jossain muodossa. Showtanssijan ura ei koskaan auennut, kiitos melko olemattoman tanssikoreografian tajuni, eikä minusta tullut Tenavatähteä, joten koitetaas tätä. Lisäksi kirjoittaminen saa minut toisinaan tuntemaan oloni älykkääksi ja ajattelevaksi ihmiseksi. Se välillä vähän äitinä unohtuu. Minulta siis, en väitä, että muilta.


 8. Kauanko olet kirjoittanut blogia?

 Tätä vuoden 2015 alusta. Yritin pari vuotta sitten edellisen kerran, mutta se ei oikein ottanut tulta. Lopetin, kun lukijanani oli enää ystäväni naapurikunnasta ja aviomieheni.


9. Joku uusi asia, minkä haluaisit oppia?

Lasketaanko ikuisuusprojekti? Olen jo vuosia koittanut opetella ompelemaan. En vain saa koskaan oikeasti istuttua ompelukoneen ääreen, joten ymmärrettävästi taitoni eivät ole juuri hioutuneet. Lisäksi haaveilen joskus tekeväni spagaatin. (Mitä voi tällä seipään jäykkyydellä pitää aika kunnianhimoisena.)


10. Onko sinulla lemmikkieläimiä?

Kyllä, kaksi koiraa. Joiden trimmaus on ikuisesti vaiheessa, joten niistä ei paljon kuvia näy. 


11. Kierrätätkö/ekoiletko muuten?

Kyllä meillä kaikki kierrätetään, välillä meinaa lipsahtaa hamstrauksen puolelle. En oikein koe "ekoilevani", koska se tuntuu niin luonnolliselta. En koe erikseen tekeväni varta vasten jotain, asiat vain kuuluu mielestäni tehdä parhaalla mahdollisella tavalla. En kyllä silti aina jaksa ihan kaikkea viimoisen päälle. Kaipa me muiden ihmisten silmissä olemme ekoilijoita.



 Tässä ovat minun kysymykseni sinulle:


1. Oletko viherpeukalo? Miten se ilmenee? Tai ei ilmene?

2. Suolaista vai makeaa?

3. Tunnistatko sieniä?

4. Noudatatko viisi ateriaa päivässä -rytmiä?

5. Seuraatko politiikkaa?

6.  Katsoitko jääkiekkoa?

7. Mikä on suosikkisi ulkonäössäsi?

8. Miten suhtaudut julki-imetykseen?

9. Luetko hömppäkirjoja (eli romattisia rakkauskirjoja, ei kuitenkaan ihan harlekiiniksi asti)?

10. Tiedätkö, mikä on Nethack?

11. Ovatko sänkysi lakanat yhteensopivat väreiltään tai peräti samaa settiä?


Soriii, väsähdin niin totaalisesti, etten jaksa oikolukea.

Päivitystä perjantaihin

Joo-o, tänäänkin satoi. Tuon piti olla sellainen hieno tunnelmakuva sateen ropinasta katukiveykseen, mutta ihan ei tämän kuvaajan taidot riittäneet. Valtuutan teidät jokaisen siis kuvittelemaan sen tarpeeksi ilmaisuvoimaiseksi.

Ilmaisuvoimasta päästäänkin siihen, miten en ole nyt oikein täyttänyt odotuksia. Omia odotuksiani. Perustaessani blogin haaveilin, kuinka tämä tulee olemaan foorumi lennokkaille pohdinnoilleni ja maratoonipostauksilleni. Hohhoijaa. Sen sijaan blogista muotoutuikin astetta instagrammia laajempi päivittäispäivitys, mutta antaapa olla. Tekipähän itse itsensä, tämä blogi, eikä vaivautunut liikoja kanssani neuvottelemaan. Sellainen seikkailu se. Jos joku teistä ilahduttavan uskollisista lukijoistani, tai mielellään useampi, haluaisi minun harventavan päivitystahtia laadukkaampien postausten toivossa, saa hihkaista. Toisaalta, ehkäpä lukijoikseni on valikoitunut pikku paloista tyytyväinen hienostuneen maun omistava joukko.

Kaikenlaisia langapätkiä olisi siellä täällä nivottavaksi yhteen, mutta ajan- ja energianpuutteen vuoksi teen tänään vain lyhyen yhteenvedon nyt jo hiukan haudatusta perjantaiaiheesta, laihduttamisesta. Olette varmaan huomannutkin, että painoperjantait loistavat poissaolollaan siinä missä hassunhauskat sanaleikitkin. Tilanne tulee toistaiseksi jatkumaan (paitsi jos ehdottomasti haluatte, voin keksiä edelleen perjantaisia pirskahduksia alkusointua viljellen?), ja aion tulevaisuudessa rustata pidemmänkin postauksen, miksi toistaiseksi Maija Poppanen jää haavekuvaksi ja Muumimamma nostetaan jalustalle. Sehän on sitä paitsi ihana hahmo. Vaikkakin vähän tylsä, mitä sitä kieltämään. Aika hyvin kiteytetty omakuvanikin tuossa.

Taannoin blogissakin uhottu gradun teko on myös toistaiseksi jäissä, en saanut sitä edes alkuun, niin luovutan hetkeksi. Täytyy ensin kasailla muut palikat, että riittää gradulle voimia. Tärkeimpänä tämä kodin huolto. Siitäkin lisää myöhemmin.

Tää oli nyt tällainen tiiseri. Olen sitten myöhemmin taas kiinnostava. Hehhee.

Äitipisteitä ropisee

Mitä tekee flunssainen äiti infernaalisena sadepäivänä? No, ensin siivoaa koko ketun päivän (valmista ei tule), ja sitten lähtee sinne sateeseen kolmikon kanssa. Viime syksynä olisin vaan tyytyväisenä käpertynyt vaavin kanssa peiton alle ja pistänyt isommat tabletin ääreen, mutta nyt tuo kuopus kierähtää pois ja könyää tiehensä omintakeisella tyylillään, ja Ahti kiljuu heti aamulla ulos katsoessaan "Jee, vettä sataa, rapakoita! Äiti, lähdetään ulos!" Jaakolle tarttis varmaan jostain ostaa sellaiset kalastajien kahluusaappaat, joissa kiinteää pintaa hartiaan saakka. Tai sukelluspuku. Mutta hauskaa oli. Ainakin siihen asti, kun naapurin koppavahko frouva kulkee ohitse viimeisen päälle olevissa ulkoiluvetimissään. Minä edustan kasarisadetakissa, joka ei mene kunnolla kiinni. 

En nyt keksi tähän mitään terävää loppulauselmaa. Hyvää yötä vaan.

Kevätflunssa, kevätkiire, kevätsade(päivät)

Ei tämä kotiäidin elämä pitänyt tällaista olla. Missä ovat minun kiireettömät aamuni, oman rytmitajuni mukaan kulkeva aikatauluni ja ihanat, askarteluntäyteiset päivähetkeni? Tällä hetkellä hukkuneet esikoisen juoksevien (välillä kirjaimellisesti) asioiden hoitoon. Terapiat ja kouluun tutustumiset päällekkäin, niin ei paljon ehdi kotona homehtumaan. Lisäksi ollaan kaikki flunssassa.

Kertokaas, miksi on olemassa sellainen luonnonlaki, että lapsi, joka muuten herää yleensä ennen aamuseiskaa, nukkuu lähemmäs kahdeksaa sinä päivänä, kun pitäisi silloin kahdeksalta olla jossain? Toinen kysymys on tietty, miksi tämä äiti ei herännyt itse ajoissa lastaan hätyyttelemään. Harjoituksen puutetta.

Nyt istun autossa odottelemassa Jaakon toimintaterapian loppua. Kuopus nukahti matkalla, enkä raatsinut herättää, joten tulin sitten itsekin tänne vietyäni Jaakon. Mikäs tässä on istuskellessa.

Pää on täynnä räkää. Mutta muuten on mukavaa.

Kukkahattutäti

No, okei, ei kukkia. Mutta sitäkin vahvemmin Hattu ja valitettavasti tukevasti täti.

Ja uus takki ja huivi, jee!

Tää on tätä

Pahoitteleva perjantai

Ei oikein tämä laihdutusaihe nyt ota tulta. Tiedättehän. Vappu. Ahdin synttärit huomenna. Perästä kuuluu, sano torvensoittaja.

Huimaavaa huutoa, osa 1

Nukahdin eilen jo muutenkin hiukan huonosti ajoitettuun imetyshetkeen, jonka seurauksena tuli kiire linja-autolle. Kolme minuuttia aikaa, lapset odottivat eteisessä puettuina ja minä kiskon kuumeisesti kenkiä jalkaan. Tuulikaapissa on roskapussi, jota Ahti kahisuttelee.

"Älä koske siihen roskikseen."
"Minä vain..."
"Älä koske siihen roskikseen."
"Haluan..."
"ÄLÄ KOSKE SIIHEN ROSKIKSEEN!"

Siinä se tuli. Helmasyntini. Tunnustan, olen Huutaja. Olen vasta viime vuosina internetin keskustelupalstojen salat löydettyäni oppinut ymmärtämään, että osalle ihmisistä lapselle huutaminen on hirveä asia. Ennen ajattelin sen kuuluvan normaaliin perheeseen yhtenä osana äänimaailmaa, kenellä enemmän, kenellä vähemmän.

Nykyään olen tietoinen, että huutaminen on väkivaltaan verrattavaa kidutusta, ja jokaisen huutamalla hermostuvan kuuluu hakeutua ammattiavun piiriin välittömästi, mieluiten jättäisi parisuhteen ja lapset hankkimatta kokonaan.

No, ihan näin radikaalia kärjistystä en voi allekirjoittaa, mutta olen vahvasti sisäistänyt, ettei huutaminen ole hyväksyttävää käytöstä. Minulla on puolustuspuhe! Esikoinen ei ymmärtänyt tavallista äänenvoimakkuutta ja sanoja, eikä aina ymmärrä vieläkään. Karjuminen tuntui usein olevan ainoa verbaalinen keino, millä hänet sai lopettamasn kielletyn asian tekemisen, tai esimerkiksi pysähtymään ennen autotietä. Puhumattakaan esikoisen alkuvuosien kuormittavuudesta, joka sai minulta pinnan kireälle kuin minkä tahansa hyvin viritetyn soittimen diskanttipuolen kielen. Nyt Jaakko jo ymmärtäisi enemmän, mutta tapa on jäänyt ikävästi päälle. Oikein hämmästyn välillä kieltäessäni normaalilla äänellä, jos Jaakko tottelee.

Ahdilta onneksi tulee palautetta. Eilinen karjaisuni sai huulen väpättämään, loukkaantunut ilme kohosi kasvoille, ja itkuinen selitys puhkesi ilmoille. Katastrofi estettiin pikaisella (ja aidolla) anteeksipyynnöllä ja selityksellä kiireestä, sekä hermostumisesta.

Olen myös parikin kertaa hetkellisen maltin menettämisen seurauksena pitkään istunut ja lohduttanut sylissä itkevää poikaa, jonka ainoa synti oli tehdä kolmatta kertaa peräkkäin sama kielletty asia äidin ollessa jo valmiiksi huonolla tuulella. Siinä ehtii miettimään, oliko tämä nyt todella se järkevin ja hedelmällisin tapa toimia.

Onneksi aina voi kehittyä. Jatkan aiheesta huomenna lisää, nyt on antaa banaania nuorimmaiselle.

Patalaiskan perjantai

Täällä mussutan iltapalaksi paahtoleipää (neljä palaa!), tomaattia ja tuorejuustolevitettä päällä, ja muistelen epämääräisesti, että pitiköhän minun laihduttaakin. Vaikka juuri viime viikolla vedin oikein mallikkaasti. Sinänsä ollaan siis otsikon mukaisia, että asunto on edelleen pommin jäljiltä (on väsyttänyt) ja niin on arvon kirjoittajammekin (katso kuva), mutta hiukan poikkesin linjasta. Kävin tänään käytännöllisesti katsoen lenkillä! Menin kävellen lähimpään Prismaan lasten potkutellessa potkupyörillä, ja vaikka matka ei ihan niin auvoisasti sujunut kuin tuosta muotoilusta saattaisi ajatella, selvisimme sinne ja takaisin, yhteensä noin neljä kilometriä! Erityispisteet meidän urhealle kolmivuotiaalle, joka "ei päässyt" eteenpäin enää takaisin tullessa, mutta heti kun äiti läheni auttaakseen tai ehdotti linja-autoa, tuli kummasti virtaa. Tätä tänä kesänä, pienin vaan vielä reppuun, niin minähän voin lenkkeillä vaikka joka päivä. Jep jep, siitähän se vain on kiinni. Lapsista. Haha.

Ihan hiukan kiskon nyt tekosyyn viitakseni, että viime perjantaina alkoi taas Se Hedelmällisyyde Wirta ( = menkat), joten männäviikko meni laihdutuksen osalta, tai edes "laihdutuksen", vähän sinne päin. En nyt mitenkään valtavia suklaamassoja suustani ahtanut, mutta kuitenkin jonkin verran, enkä tullut pitäneeksi niin hyvin kiinni ateriarytmistä.

Jottain tarttis nyt tehrä. Housukuva on näyttänyt viime viikot suht samalta, eikä sen suurempaa kutistumista ole havaittavissa muuallakaan. Eipä toisaalta merkittävää laajentumistakaan, jotain mukavaa keksiäkseni. Pitäisi varmaan etsiä kahvakuula piilostaan. Nii juu-u.

Olen ollut lasten kanssa keskenäni pari päivää, enkä ole juurikaan jaksanut pistää tikkua ristiin. Kyyllä, olen siivoillut vaatesouvia vähitellen, tehnyt ruokaa ja sen sellaista tavallista, mutta esimerkiksi imurointi ei ole napannut yhtään. Perustelin sitä itselleni sillä, ettei sovi liian puunattua olla, kun Mies kotiutuu, luulee muuten raasu, ettei olekaan korvaamaton. Miehen sijasta vaan tänään kylään saapastelikin Miehen veli, hänen kunniakseen on sanottava, että värähtänyt ilmekään, kun tänne sekamelskaan astui. Siippanikin saapui pari tuntia myöhemmin paikalle. Ihan mukava oli veljen kanssa turista, sen minkä pystyi. Joonatan on löytänyt äänensä, ja kun kolmatta kertaa aloittaa jutun kertomisen uudestaan sen keskeydyttyä äänekkääseen "TÄTTÄÄÄ!":n, täytyy olla melko hyvä juttu, että sen jaksaa loppuun asti selittää. Tai sitten on harvinaisen itsepäinen luonne, niin kuin minä.

Tästä eteenpäin? Noo. Äh. Jos vaikka kysytte uudestaan ensi perjantaina.

Muuttopuuhissa?

No ei. Ihan vain säilytystilaltaan ahtaasti asuvan kolmilapsisen perheen vuodenajan vaihtumisen vaaterumba. Lisäksi ovat lapset venyneet, Ahti ohittelee metrin mittaa, Joonatan käyttää jo 90-senttisiä, vaikka onkin korkeintaan 85 cm pitkä, on sen verran tuhti ukko. Jaakko tarvitsee kesäksi liudan uusia T-paitoja, on taas kasvanut viime vuodesta viitisen senttiä ainakin. 

Joten vaatteet kiertävät, pienet osaksi pois ja varastoon, tai suoraan seuraavalle. Olen viime vuosina ollut nykyiseen makuuni turhankin säästäväinen ja tallettanut kaiken mahdollisen vaatetta muistuttavankin. Nyt on kova homma seuloa turhat pois.

Seuraava kuva ei kyllä mairittele edes silmiä siristäessä, mutta en nyt saanut parempaakaan, koska akku ilmoittaa loppumisestaan. Halusin näyttää teille kirpparilta löytämäni (tai ystäväni sen bongasi) hameen, jonka jatkokohtalosta en ole vielä päättänyt. Vähän lyhyt? Tippuu välillä päältä, haitanneeko? Haha, tänä leggishousujen luvatulla aikakaudella ei luulisi olevan niin kamalaa, jos kauppareissulla sukkiksiin verhottu takamus hiukan vilahtaa. Katumuotia jos seuraa, niin katkaisemalla sukkahousut nilkoista voisin huoletta jättää hameen kotiin. T: The Täti

Joonatan tosiaan liikkuu, on se vaan ihmeellistä! Melko hitaasti edelleen, mutta pinteeseen onnistuu jo päätymään. Tai näin hän tämän tilanteen tulkitsi, protestista päätellen.

TBT

Ei "laihdutusviikkoa" tänään. Tulin kipeäksi, heräsin kuumeisena. En onneksi pahasti, lähinnä siivouksesta olen lintsannut. Kumma kyllä, aamupäivällä oli huonompi olo kuin illemmalla. Lieneekö syynä parantava seura. Mutta juu, nämä kuvat ovat Madeiralta vuodelta 2011, pikku Jaakko matkusti repussa. Näistä näkee, ettei siitä niin kauan ole, kun olin melko hoikka. (Tyylitajusta en sitten saokaan mitään.) Tuon jälkeen tulinkin raskaaksi, Ahti syntyi 2012, eikä niitä kiloja ole pois saatukaan vielä, lisää van keräsin.

Feikkikuva päivällisestä kuitenkin, Mies autonlaittoreissulla, joten itse piti kerrankin kokata päivällinenkin. Lounaan skippasin, ei maistunut. Tää sitten maistuikin. Unohdin jälleen kuvata oman annokseni, mutta tuplatkaa suosiolla tuossa näkyvä määrä, tuorerehujen osalta moninkertaistakaa, niin saatte kuvan, kuinka paljon upposi. Sekin mahdollisesti kaunisteltu. Sanoinhan, että voin iltapäivästä jo paremmin! Hah. Soijaouhekastiketta, eli solognesea ja täysjyvä(!)pastaa.

Tässä tämä päivä

Ei nyt oikein irtoa taaskaan. Mutta koitetaan.

Tässä lounas. Olen kuullut sanottavan, että leipä ei ole lounas, mutta entäs, jos sen peittää kananmunalla, vihanneksilla ja juustolla? Todistettavasti tuolla alla on paahdettua ruisleipää, näkyykin vähän, jos tarkkaan katsoo.

Tässä hieno lettikampaus. Se oli aamulla hienompi, mutta kohtuu hyvin kesti päivän. Miksi en sitten ottanut siitä aamulla tuoreeltaan kuvaa, jää amatööribloggauksen käsikirjan mystiseksi salaisuudeksi.

Tässä päivällinen! Tikka masala vei kielen mennessään!

Tuhosi suunnitelmani syödä kevyt päivällinen, koska kaupunkivisiitillä ostin terveellistä välipalaa, ja ihan pikkuisen herkkua. Olemattoman suklaapatukan, jota en ole vielä syönyt, ja melko olevaisen pussin jogurtticasheweja, joita en aikonut syödä paljon. Paitsi että söin sitten koko pussin. Upsii. Jos jollekin on mahdollisesti epäselvää, niin tässä tapauksessa "jogurtti" tarkoittaa rutkasti sokeroitua karkinkaltaista ainesta, joka vain esittää terveellisempää vaihtoehtoa. Mutta pähkinät ovat kiistatta (?) hyvä valinta. Pysytään pähkinäpuolella.

Jaa-a. Että sellainen "laihdutus"päivä. Noudatan katsokaas sitä uutta (muka uusi! Wanha!) 80-20 kohudieettiä. 80 % mitä sattuu ja sinne päin, 20 % viimeisen päälle viilaten.