Nälkä kasvaa syödessä (ja paastotessa)

No ohohohoo, minä täällä! Päätin kokeilla, josko pari riviä irtoaisi. Olen hiessä uitettu koira, mutta onneksi päivä alkaa olla voiton puolella. Tänään  on nähty vajaan kuukauden ikäinen vauva (halitulihellanduudeli!), käyty parituntinen kauppareissu muksukolmikon kanssa (mukaan tarttui Tangle teaser, oli positiivinen yllätys, pidin paljon!) ja kestitty ystävää päivällisellä. Olen myös syönyt tänään, köh, kolme (!) jäätelöpuikkoa. Päivä alkoi makeannälättömästi, ja kylässä kieltäydyin jäätelöstä, koska olin jo yhden nauttinut. Tekopyhää, kuten myöhemmin ilmeni, sillä popsin kotona vielä toisen, ja kuinka ollakaan, päivällisvieraamme toi jäätelöt jälkiruuaksi. Ups.

Ei kyllä johtunut varsinaisesti eilisestä paastopäivästä, helteellä vain olen pohjaton jäätelölle. Olenkin viime aikoina leikitellyt paastolla toden teolla. Ennen juhannusta paastoaminen tuntui sujuvan niin hyvin, että päätin kokeilla paastota joka toinen päivä hetken aikaa. Virhe. Jaksoin kolmena päivänä koittaa, mutta iltaisin ratkesin aina syömään. Lisäksi välipäivinä oli kohtuus kadoksissa. Tuon kokeilun jälkeen kestikin noin viikon, ennen kuin koin jaksavani taas paastota. Kyllä siinä kahden päivän viikkorytmissä  vaan on paljon järkeä. Sillä tiellä nyt.

Saimme yllättäen kutsun papan luokse. Huomenna siis suuntaamme illan seutuun vierailulle. Sitten takaisin ja mökille heti seuraavana päivänä. Välillä on kivakin mennä tukka putkella.

Paastopuhetta

Näin eteeriseltä sitä kuulkaa näytetään syömättömän päivän päätteeksi. Tai sitten valo ja kuvakulma tekevät tepposiaan. Alun perin nappasin tuon kuvan ajatuksena näyttää, kuinka tuo valkoinen koru saa minut näyttämään pulskalta, ja kehua näppärää ratkaisuani ongelmaan (laitoin korun ranteeseen!). Onnistuinkin ottamaan niin edustavan otoksen, ettei pulskuusvaikutelma oikein pääse oikeuksiinsa. Enpä valita, heh. Muuten kyllä saattaisin kaivata vaikkapa kampaajalla käyntiä....

Viime viikonloppuna sain tosiaan olla vapaalla isommista lapsista, ja miehen kanssa otimme tästä kaiken irti valvomalla teinimäisesti molemmat yöt aamun pikkutunneille. Siihen se teiniys päättyikin. Lapsellisesti kuvittelin, että sunnuntaina vain nukun vähän pidempään ja hops, maanantaista arkeen, mutta kyllä nämä kolmekymmentä ja rapiat päälle vuotta jotain ovat vaikuttaneet suurentuneen tilavuuden lisäksi. Minulla kesti kolme päivää päästä täyskoomasta, ja yksi päivä vielä päälle sellaista puolisekavaa olotilaa. Vasta tänään koen oloni suunnilleen normaaliksi. Että sellainen vapaa! Jospa seuraavalla kerralla vaikka nukkuisi vaan.

Kirjoitettavaahan on jäänyt rästiin vaikka millä mitalla, mutta koska uusia aiheenpoikasia tulee vauhdilla, jätämme Joonatanin syntymäpäivät ja leikkihuoneen muutokset toiseen kertaan (esim. siihen siisti koti -päivään) ja jatkamme tänään tuttua aihepiiriä, laihdutusta. Tarkemmin sanottuna paastoa.

Nimeän aloituspäiväkseni 20.5. Tuolloin painoin todennäköisesti kilon tai kaksi päälle sata, sillä punnitessani muutama päivä myöhemmin ensimmäisen paastopäivän jälkeen olin kilon verran alle. Tuolloinhan paastopäivä tarkoitti vielä noin tuhannen kalorin syömistä, josta kyllä lipsuin joka kerta. Muutaman tuollaisen lipsutun kevyemmän päivän jälkeen siirryin vesi- ja teelinjalle,  31.5. Ehdin pitää kaksi nestepaastopäivää ennen vapaata viikonloppua, ja nestepaasto tuntuikin heti omalta jutultani.

Jos katkaisen paaston syömällä yhtään mitään konkreettista (en ole vielä uskaltanut kokeilla, tekeekö nestemäinen energia saman, esim. smoothiet), minun on todella vaikea pitäytyä vähissä kaloreissa. Nälkä vaivaa, ruokaa tekee mieli, eikä itsekuria ole. Esimerkkinä viime keskiviikon tähän mennessä surkuhupaisin "paasto". Sehän oli väsypäivä muutenkin, joten päätin paastota vain kuuteen asti illalla, jolloin söisin herkkuintialaista normaaliin tapaan. No näinpä, paitsi että söin aika paljon, ja lähdin sen jälkeen vielä kauppaan. Kaupassa taas en onnistunut vakuuttamaan itseäni, ettei kahden suklaapatukan ostaminen olisi hyvä idea. Hah. Sellainen paasto se.

Tästä suivaantuneena päätin pitää syömättöminä sunnuntain lisäksi myös perjantain, ja tällä kertaa ei mitään ruokaa kiitos! Nämä kilot lähtevät nyt. Piste. Sillä tiellä nyt ollaan, hyvin on mennyt. Olen onnistunut rytmittämään päivään mukavasti lepoa ja tekemistä, niin ei ole puhti loppunut. Aika monet kotityöt odottelevat tekijäänsä, mutta minun puolestani huudelkoot huomiseen.

Moni teistä saattaa ihmetellä, kuka hullu haluaa olla syömättä kokonaisen päivän? Miksi ihmeessä? Montakin syytä. Myönnän auliisti, että ensimmäisen kerran tästä metodista kuullessani tyrmäsin sen jälleen yhtenä idioottimaisena kuurina, jonka noudattaminen aiheuttaa vain valtavia nälkäkohtauksia "kostoksi". Yritinkin pätkäpaastoa silti muistaakseni joskus ennen kolmatta raskautta, kehnoin tuloksin. Unohdin muinakin päivinä ateriarytmin, ja söin mitä sattuu, joka johti tietysti makeanhimoon ja entistä kovempaan syömiseen. Ei sovi pätkäpaastoilut minulle. Kerrankos sitä on väärässä.

En tiedä, kuinka paljon suurentuneet painolukemat vaikuttavat, mutta nyt tämä tuntuu loistavalta ratkaisulta. Tässä elämäntilanteessa en jaksa koko ajan vetää lähes täydellisiä syömispäiviä toisensa perään, ja muunlaiset päivät eivät laihduta. En kykene saamaan edes kahta kunnollista, laadukkaan syömisen päivää sisään, joten eipä ihme, jos ei paino putoa. Pystyn kuitenkin helposti olemaan yksinkertaisesti syömättä. Käännän vain koko ruokapuolen off-asentoon.

Paastopäivinä onkin hauska huomata, miten pelkkä vesi toimii ihmisellekin kuin kasville. Ensin tunnen oloni nuutuneeksi ja huonovointiseksi, mutta juotuani lasin vettä virkistyn ja jaksan taas. Varsinainen viirivehka.

Itsestäänselvä paastoilusta seuraava etu on siis tietenkin kalorivaje, jonka ansiosta laihdun puolihuomaamatta, mutta heti ensimmäisen paastopäivän jälkeen huomasin muitakin hyötyjä. Makuaisti terävöityi, kaikki maistuu enemmän ja paremmalta. Kurkku on makeaa, leipä on täyteläistä, jokainen suupala mitä tahansa on puhdas nautinto. Auttaa kummasti keskittymään ruokailuun.

Seuraava hyöty on pienentynyt mahalaukku. En vaan saa mahdutettua yhtä paljon ruokaa kuin ennen. Lisäksi tulee pureskeltua paremmin ja syötyä hitaammin, asia, jota olen yrittänyt opetella viimeisen viisi vuotta.

Lista sen kun jatkuu. Olen kärsinyt edestakaisin seilaavasta verensokerista, ja kokenut toisinaan jo parin tunnin syömättömyyden jälkeen huonoa oloa, väsymystä ja kiukkuisuutta. Neljän tunnin ateriaväli on ollut ehdoton maksimi, melkein jo liikaa. Jo ensimmäisen paastopäivän jälkeen kestin nälkää huomattavasti paremmin, eikä satunnainen syömättömyys alkanutkaan heittää päästä. En kuitenkaan silti ahminut ruokaa sitä lopulta eteen saatuani, vaan kaikki edellä mainitut tuntemukset hyökivät avukseni. Paratiisi!

Kiistaton hieno juttu on makean aistimus. Koska ihan tavallinen kurkunpala on herrkullisen makea tomaatista nyt puhumattakaan, varsinainen lisätty sokeri maistuu hyvin helposti liian imelältä. Huomasin hyvin pian suklaan olevan äitelää, leivonnaisen liian makea, parin karkin maistuvan pahalta. Paatuneen syöpön tavoin näitä kaikkia silti söin, koska "niiden kuuluu olla hyviä", mutta en todellakaan pystynyt samoihin määriin kuin aikaisemmin. Ehkäpä paastopäivien seuratessa toisiaan totun jossain vaiheessa ajattelemaan, että suklaa ei oikeasti olekaan minusta niin hyvää? Wau.

Mainitsinko jo, että aistin kylläisyyden nopeasti, ja pysyn kylläisenä pitkään? Aika kiva juttu sekin. Lisättäköön vielä kruunuksi kauniille kokonaisuudelle herkistynyt janon tunteen aistimus, mikä on siis niin siistii tyypille, joka vielä vähän aikaa sitten koki lähinnä vain makeanhimoa janon tilalta. Suomeksi siis juon, kun janottaa. Oo.

Aika vaikuttava lista, eikös? Saatoin jopa unohtaa jotain (herkistynyt hajuaisti ainakin jäi sanomatta). Miinuspuolena nousi esille viimeisen viikon aikana, että nuo saavutetut edut katosivat muutamassa päivässä paaston jälkeen. Keskiviikkona oli paasto, maanantaina koin palanneeni entiseen. Vaan ahhah! Jos olisin paastonnut uudestaan sunnuntaina, niin kuin ilman poikkeusviikonloppua pitikin, olisi se varmaankin riittänyt ylläpitämään kaikkia mainittuja hyvyyksiä. Aika nerokkaasti mietitty tämä kahden paastopäivän viikkorytmi, ei voi muuta sanoa.

Tästä nyt sitten jatketaan! Paastoaminen tuntuu niin hyvältä (olen myös pirteämpi, keskittyneempi), että suunnittelen lähitulevaisuuteen kolmen päivän mehupaastoa. Täytyy vaan saada muutamatkin juoksevat asiat (sotkusotku) hoidettua pois alta, että arjen pyörittäminen on tuon kolmen päivän aikana niin leppoisaa kuin mahdollista.

Entäs itse paino? Nyt en ole kiusannut itseäni pluslukemilla, mutta viime viikolla liikuttiin tavallisen päivän jälkeen 98 kilon tuntumassa. Pari kiloa parissa viikossa, ja vyötäröltä katosi viisi senttiä. Joo-o. Viisi senttiä! Nesteitä lisäksi, sillä lähtömitat on otettu parin ensimmäisen kevyen päivän jälkeen. Seuraavan kerran punnitsen itseni ensi viikolla yhden normipäivän jälkeen. Saapa nähdä, alkuviikko meni kyllä leivonnaiseksi.

Tänä iltana priorisoin blogin kirjoittamisen ensimmäiseksi, jotta saisin sen ylipäätään tehtyä. Seuraavaksi olisi ennen nukkumaanmenoa seuraavat suoritukset:

1. Mahdoton määrä kotitöitä
2. Kotitöistä kiireellisin, pyykit
3. Venyttely, hartiat lopultakin auki
4. Kuuma suihku

Loppukevennykseksi meidän nuorimmaiset imuroidessa. Ahti haluaa pitää kuulosuojaimia imurin melun vuoksi, on herkkäkorvainen kuten vanhempansa, ja toki oli huolissaan pikkuveljestä, joka ei tosin enää alun hankaluuksien jälkeen ole imurista välittänyt. Minä kuvittelin, ettei Joonatan haluaisi kuulosuojaimia pitää, mutta napero ihastuikin niihin kovasti. Niin nää sitten yhdessä hiihtivät pitkin lattioita.

Paastokooma

Olenkohan maininnut, että Joonatan oppi lopulta noin viikko sitten seisomaan tukea vasten? Ehdinkin jo vähän odotella, milloin sen hoksaa.

Arvasittekin ehkä, etten mitään pitkiä jorinoita jaksakaan tänään kirjoittaa. Paastoaminen ja lastenhoito ovat huono yhdistelmä, varsinkin iltaa kohden on ihan lopussa. Nimeän tämän tilan innovatiivisesti paastokoomaksi.

Täältä sängyn pohjalta kirjoittelen. Päätin mennä tänään lasten kanssa samaan aikaan nukkumaan kuitatakseni muutaman huonommin nukutun yön. Joonatanille taitaa tulla hampaita, joten öisin on tavallista levottomampaa, vaikka hampaiden saamiseen nähden aika helpolla pääsenkin. Hyvää yötä!

Suonissa virtaa vihreää teetä

Yhden lasin mehua join, kun heikotti. Kävelin lasten kanssa nelisen kilometriä, ja askeleet päälle. Ei kai olisi ollut pakko näin tiukoille vetää. Kai se on tätä alkuinnostusta. Nyt ajoissa nukkumaan, huomenna voisin tarinoida paastosta lisää.

Tunnustan! Laihdutan!

Noo kaiii sitä nyt täytyy tännekin avautua. Hei. Minä täällä. Puntaria pakoillut maitotehdas, joka kuvitteli, että koska mahtuu juuri ja juuri sulloutumaan hiukkapiukkasen venyneisiin koon 44 farkkuihin, ei voi olla mitenkään kovin iso. Tai toki iso, mutta ei mikään valtavan lihava.

Anteeksi nyt te kaikki, jotka olette minua isompia, mutta kyllä minä vaan sitten olin valtavan lihava. Olin jo päättänyt, että en enää jaksa yrittää rutistaa muutamaa kiloa pois, koska alkuperäisen suunnitelman mukaan minun olisi pitänyt kohta olla taas raskaana. Mitä sitä turhaan enää laihduttamaan, ei siinä konkurssissa pari kiloa tunnu missään.

Mies pistikin jarrun pohjaan. Ehei. Ei nyt. Se ei vain ole viisasta. Me olemme toimineet impulsiivisesti ja tulevaisuuteen luottaen viimeisen viisi vuotta, nyt on aika tehdä asiat järkevämmin. Aikalisä, tai jopa lapsiluku tässä. Olihan siinä hiukan pureskeltavaa ensi alkuun, minä kun jo laskin otollisia päiviä raskautumiselle. Loppujen lopuksi tulin kuitenkin hyvin pian siihen tulokseen, että mies on ehdottomasti ja vastaansanomattomasti oikeassa. Jospa lepäisi vähän, sekä mieli että kroppa. Harkitaan vuoden päästä taas. Voisi vaikka laihtua, kuntoilla, valmistua ja ihan vain elää enemmän hetkessä.



Ensin ajattelin katsoa kesän ajan isoa masuani ja kuulostella, mitä sille tekisin. Syksyllä sitten kaikessa rauhassa kiloja pudottelemaan, onhan tässä nyt aikaa ihan eri tavalla. Vaan sitten ystäväni mainitsi kokeilevansa erästä laihdutustapaa viimeisen parin liikakilon karistukseen. Ajatus jäi pyörimään mieleeni. Jospa sitä ihan koittaisi hetken aikaa. Ihan vähän vain. Ikään kuin makustelisi, miltä tuntuisi ihan oikeasti laihduttaa, eikä vain pidättäytyä siitä kolmannesta munkista.

Olette varmaan useimmat ainakin nähneet mainittavan "5:2"-paaston, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan tarkoittaa sitä, että viikossa paastotaan (tai siis syödään hyvin vähän, n. 500 kaloria) kaksi päivää ja loppuina viitenä päivänä syödään normaalisti, kuitenkin liiallista herkuttelua ja ylensyöntiä välttäen.

Olen nyt puolisentoista viikkoa testaillut tätä. En jaksa laskea kaloreita kuin suunnilleen sinne päin, ja omat paastopäiväni ovat parhaimmillaan pyörineet siinä tuhannen kalorin kieppeillä. No, heh, siis se yksi, joka onnistui jäämään suunnilleen noihin lukemiin. Kaksi muuta jäivät puolipaastopäiviksi, jonka ärsyynnyttämänä pidin tarkoituksella yhden "ylimääräisen" puolipaaston ikään kuin tasatakseni tilit.

Ongelmakseni on hyvin nopeasti muodostunut paaston katkaisu. Kaikki sujuu melko hyvin, jos en syö mitään kiinteää, ei ole mielitekoja tai varsinaista nälkää, mutta heti kun syön vähän jotain, edes noita kuvissa näkyviä hyvin kasvis/proteiinipitoisia melko vähäkalorisia annoksia, alkaa ruokaa kaipaamaan.

Olen kuitenkin männävuosina onnistunut paastoamaankin noin 9 päivää, josta osan aikaa ihan vesilinjalla. Joten sinänsä yhden päivän syömättömyys pitäisi teoriassa olla helppo nakki (no pun intended). Koska hankaluutena tuntuu olevan syömisen lopettaminen sen kerran aloitettuani (ei kyse ole mistään voittamattomasta, hallitsemattomasta nälästä, vaan ihan tavallisesta pupeltamishalusta, jota en vain jaksa vastustella vedoten miljooniin tekosyihin: imetys, väsymys, arjen raskaus) päätin kokeilla, josko olisi vain helpompaa olla syömättä mitään. Huomenna on siis nestepaastopäivä, jos kaikki menee hyvin.

Kokeiltuani paastopäiviä tuntui niistä olevan niin monia eri hyötyjä, puhumattakaan nopeasta nesteiden häviämisestä, ja näin ollen turvonneen olemukseni hienoisesta soukkenemisesta silmissä, että päästin siltä istumalta kuukauden ajan koittaa paastota joka viikko tavalla tai toisella. Kuukauden jälkeen mietin, miten jatkan. Toki saan lyödä hanskat tiskiin milloin vain, sanomattakin selvää. ihan helpolla en aio luovuttaa, muuten olisin pyörtänyt jo päätökseni, koska en ole tosiaan onnistunut paastoamaan vielä yhtäkään "kunnollista" päivää. Minun tosin piti olla itselleni armollinen edellä mainittujen syiden takia, mutta lipsun koko ajan tiukempaan suuntaan.

Päätettyäni näin alkaa viiskakkoselle nousi ajankohtaiseksi mennä vaa'alle. En ole käynyt marraskuun jälkeen ihan tietoisesta päätöksestä, koska halusin punnita itseni vasta kun olen varma, että lukemat ovat edes siedettävät. Psyykkasin itseni etukäteen varautumaan suureen painoon, vaikka olin salaa sitä mieltä, ettei se nyt paljon yli 90 kg voi olla, pahimmillaan ehkä 95 kg. Olen siis 173 cm pitkä, että kyllä noissakin lukemissa olisi ollut elopainoa ihan riittämiin asti kannateltavaksi. Vaan ei! Todellisuus löi kasvoille, ja tarkistettuani numerot kolmeen kertaan jouduin tunnustautumaan läskisokeaksi. Painoni oli tasan 99 kg, lähes sata kiloa! "Paasto"päivän jälkeinen paino vielä, joten todelliset lukemat ovat ties kuinka monta kiloa suuremmat. Aaaaargh.

10 kilon verran olin itseäni huijannut. No, onpahan mistä tippua. Pari päivää asiaa mutristeltuani aloin kallistua sille järkevälle kannalle, että en ollut muuttunut miksikään ihmisestä, joka olin ennen puntarille nousuani. Nyt tiedän painoni, eikä minäkuvani pitäisi sen myötä muuttua yhtään kummemmaksi kuin mitä se oli laihduttamaan alkaessani. Lisäksi, tärkeät päätökset ovat jo tehty, korjausliikkeet aloitettu, tarkoitushan oli vain dokumentoida lähtöpiste.

(Mutku mä olen iha hirmu lihava, en kestääää.)

Sanottakoon tähän loppuun vielä, että minusta ainoa oikea tapa laihduttaa on löytää itselleen sopiva ateriarytmi, syödä paljon kasviksia, proteiinia, tarpeeksi pehmeitä rasvoja ja kuituja, sekä herkutella maltillisesti. Patrik Borg, jos kuuklata haluatte. Siksipä minua jotenkin hävettää "sortua" tällaiseen dieettiin. Tässä elämäntilanteessa en vain pysty saamaan tarvittavaa tasaista putkea hyvin sujuneita päiviä, että voisin laihtua. Tämä on yritelmä mennä oikotietä onneen, ja nehän tunnetusti päättyvät usein kehnosti. Kovalla työllä sinun on kruunusi lunastettava, ei mitään tämmöistä huijausta! Joka tapauksessa, tässä laihdutustavassa on vain kaksi vaihtoehtoa; viisari "syön" -asennossa, ja sitten taas se siirtyy kohtaan "en syö". Piste. Ei tarvitse liikoja ajatella tai keskittyä. Siksi tätä nyt yritän, muuhun ei riitä rahkeita.

Mikäli teitä kiinnostaa lukea aiheesta enemmänkin, löysin tällaisen sivuston: http://www.sisusavotta.fi/patkapaasto-osa-2-kaytannon-toteutus/

Huomenna siis vettä ja tarvittaessa mehua, mikäli ei tule ylivoimaisia esteitä. Huhhuh.

Minulla on muuten teoria, miksi olen nyt niin painava. Kroppani varautuu imetyksen aikana jatkuvasti mahdolliseen nälänhätään. Kaksi vanhimpaa lastani olivat sellaisia nälkäkurkivauvoja, että keho katsoi selviävänsä aika maltillisella rasvavarastolla. Kolmas poikani sen sijaan on tuhti jäbä, joten hätäratkaisuna piti kerätä kaksinkertainen määrä muonaa katastrofin varalta. (Vitsi vitsi heei.)