Kuka muka jaksaa katsella kuvia minusta joka ikinen viikko? Etenkin, kun ne eivät tällä hetkellä mitenkään mairittelevia ole. Olen kerta kaikkiaan jumissa painoni kanssa, eikä oikein riitä energiaa tehdä asialle mitään. Lohduttaudun, että tätä se on joka kerta ollut imetyksen loppumiseen saakka, ja internetskaja on pullollaan vertaistarinoita. Päätin kuitenkin koittaa taas vaihteeksi karkkipäivää, josko siitä olisi jotain apua. Itse asiassa en ole edes nyt syönyt karkkia ja suklaata, mutta tavallaan juuri siksi. Nyt on mennyt jo melkein viikko ilman ihmeempiä herkkuja, en halua alkaa ajattelemaan, että nyt voikin sitten kiskoa kaksin käsin muutaman päivän.
Ruokahalu on ollutkin vähän tiessään. Talossa riehuu oksennustauti, mutta hyvin lievänä. Kaksi kolmesta muksusta on oksentanut kerran, yksi voi pahoin aamupäivän. Ei hullumpaa mahataudiksi. Toivottavasti ei jotenkin pahene äkkiä. Luulen itse saaneeni mahassa kiertävän version taudista, ei tosiaan oikein tavalliseen tapaan ole ape maistunut. On toki, mutta sellaisen pienen ja hoikan naisen tavalla. Ei ollenkaan minulle tyypillistä, hah.
Kokeilin taitojani porkkanan kovertamisessa. Tulppaanit muistuttivat lähinnä tassunjälkiä, ja Mies näki niissä oman visionsa. Tunnistatteko?
Otin tavoitehousuistakin kuvan, mutta ei mitään uutta auringon alla, tai ainakaan housuissa. Joten päivittelen sen sinne muuttumattoman joukon (ketä tässä yritetään huijata, kyllä ne vähän enemmän kiristi taas) jatkoksi vaikka ensi perjantaina seuraavan kuvan kanssa, nyt ei jaksa.
Miehen kanssa keskusteltiin tänään, että pitäisi yrittää muuttaa ruokasuhdettaan kulinaristisempaan suuntaan. Omalla kohdallani se tarkoittaisi "enemmän on enemmän" asenteen muuttamista makustelevampaan suuntaan. Olisi hyvin kokonaisvaltainen muutos, ja vaatisi niitä vanhoja tuttuja juttuja. Keskittymistä ateriahetkeen, pieniä suullisia, pienempiä annoksia, hotmimisen totaalikieltoa, hidasta syömistä. Semmoisia jo mainitun pienen ja hoikan naisen itsestäänselvyyksiä, vaikka ei pitäisikään yleistää.
Kertaus on opintojen äiti ja laihduttamisen pakkopulla, toisinaan ainoa pulla, jota kahvin kanssa saa. Tämän viikon kertausharjoituksissa olisivat jälleen kerran vesi, vesi, ja vesi, satunnaista teetä unohtamatta. Juon edelleen liian vähän, ei vaan onnistu. Lisäksi kokeilen keskiviikkoista karkkipäivää ainakin vähän aikaa. Ei mikään loppuelämän ratkaisu, ei edes oikein sovi minulle, mutta yritetään nyt taas välillä jotain. Annan itselleni oikeuden lopettaa karkkipäiväily heti kun siltä tuntuu, sitä ei lasketa häviöksi. Ei nyt pitäisi mikään mahdoton juttu olla, kun karkkipäivään ei lasketa leivonnaisia tai jäätelöä. Jos alan korvikeherkkuja vetelemään, vihellän pelin poikki.
Joskus mietin, että olenkohan vain jotenkin huonokuntoinen tai muuten luuseri? Olisivatko monet muutkin näin väsyksissä sellaisten päivien jälkeen kuin minulla on? Vai olenko ainoa? Onko minussa jotain vikaa, ylipainoinen pullamössö? Luultavasti päiväni olisivat kenelle tahansa edes jollain tasolla raskaita. Toisaalta, jos väsymykseni johtuu huonosta kunnosta, pystyn tekemään asille jotain. Viimeistään alkaessani taas juosta ("huomenna"), pitäisi iltaisin olla energiaa vaikka mihin, noin niin kuin teoriassa.
Ei liene kenellekään suuren suuri yllätys, ettei gradu ole edennyt tippaakaan. Toisaalta siivouskomero on nyt järjestyksessä, ja pari muutakin juoksevaa hommaa tehty alta, kun ei ole blogi vienyt liikaa aikaa iltaisin. En kuitenkaan aio antaa gradun kanssa periksi. Ensi viikko menee Ahdin syntymäpäivien valmisteluun, mutta sitten lähtee graduyritys numero 648.
Ihanaa lauantaita, nauttikaahan täysin siemauksin viikonlopusta!
