maanantai 30. maaliskuuta 2015

Hehkeänä viikkoon

Olispa kiva otsikko. Varsinkin jos pitäisi paikkansa. Todellisuus on toista, mutta mieli on hyvä. Parannettiin miehen kanssa maailmaa ja parisuhdetta pitkälle yöhön, joten aamuherätys vähän verotti. Tai ei tietenkään itse herätys, vaan kun en mennyt ajoissa nukkumaan. Harkittu rikos tällä kertaa, joten yhteiskunnan oikeudentajusta poiketen ei luvassa muuta rangaistusta kuin ilmiselvät seuraukset, nähtävissä alla.




Olen joka tapauksessa Päättänyt. Tästä tulee hyvä viikko. Kotona on nyt suunnilleen siistiä. Se pidetään. Piste. Aamu alkoi järkevällä aamupalalla. Päivä jatkuu järkevällä lounaalla, ja siitä eteenpäin järkevillä aterioilla aina viikon loppuun asti. (Mielellään siitäkin vielä, mutta eipä nyt uhota liikoja.) Huutomerkki. Tällä viikolla käyn myös lenkillä. Toinen huutomerkki. 

Minä olen viime aikoina laiminlyönyt lounaita pahemman kerran. Son loppu ny. Sitten listaa peliin. Kuusi erilaista lounasta, joista en ihan kaikkia toteuta, vaan on tarkoitus olla valinnanvaraa. Toisinaan miehen laittamalta herkulliselta päivälliseltäkin jää seuraavaan päivään, ja kyllä noista minun kokkauksistanikin jää yli. Ma ja ti vähän nopeita, koska olemme lounasaikaan liikenteessä. Joten kiire ennen tai jälkeen saada pötyä pöytään.




Ma: Paistettu kananmuna, salaatti, keitetyt vihannekset, leipä

Ti: Puuro ja pähkinät 

Ke: Papupata

To: Perunamuusi ja papupihvit

Pe: Linssipata

La: Solognese-kastike ja spaghetti

Rinta rottingilla tähän viikkoon, katsotaan, miten käy!




P.S. Tänään menen lasten kanssa samaan aikaan nukkumaan. Piste. 

P.P.S. Tämä parannuksen teko on suoraa seurausta viikonlopun mässytyksestä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?