Peruskaurainen perjantai

Huomenta! Tai pöö, niin kuin tuon kuvan ilmeen voisi kenties osuvimmin tulkita. Päätin sitten lähteä aamunaamalla ja hiuksilla tämän kertaiseen mukalaihdutuspostaukseen. Ensin yritin väkertää hiuksiani jotenkin pukevasti, mutta kun ensin letittää etuhiukset yöksi ja sitten purkaa sen, kuten aika moni olisi voinut kertoa, että kiharathan siitä. Epämääräisesti sen tiesinkin, mutta en ollut tajunnut, että noin "tiheät". Nyt on osa päätä pientä kiharaa, osa perussotkua. Tarttee iltapäivää kohden keksiä jotain, nyt menköön. Pakko kehaista, että olen siis kuvissa yleensä ilman meikkiä, vaikka enemmänkin, koska olen laiska kuin minkään emansipaattisen syyn takia. Ihannoin itse luonnollisuutta, jos ihmettelette, miksi meikittömyys on kehun arvoista. En toisaalta meikkiä vastustakaan, ja käytän sitä itsekin toisinaan.

Tästähän piti lopultakin tulla täydellinen (niinhän niistä kaikista) viikko, mutta sitten sain alkuviikosta lahjaksi suklaarasian. Seuraavana päivänä tulin hakeneeksi vähän sipsejä. Sitten hain toisena päivänä vielä "vähän" lisää. Pari suklaapatukkaa mahtuivat (tai pistettiin mahtumaan) myöskin viikkoon. Hmhmhmmm. Niin, pitikö tässä laihtuakin? No, ihme ja kumma, kyllä minä vähän silti olen hoikistunut, vaikka naama tuntuukin turpealta (suola..). Ateriarytmi on pysynyt, proteiini kiikunkaakun, ja vettä olen juonut melko hyvin. Petrattavaa on, mutta ei ihan metsässä mennä.

Housut ovat olleet nyt päälläni aamun. Ei näitä kyllä vielä pitää voi, mutta unohtuivat jalkaan, ja se kertoo kyllä hiukan, että alkavat olla sopivat. Nyt jos saisin vedettyä pari onnistunutta viikkoa, saattaisin jopa saada nämä käyttöön. Ylioptimista, mutta hei, se on toinen nimeni.

Tällä viikolla olen alkanut etsimään flunssaan hukkuneita liikuntarutiineja takaisin, kävin tosiaan kerran lenkilläkin. Ihan vielä ei olla hyvässä rytmissä, en muista millään sirotella pieniä liikuntatuokioita sinne tänne, mutta on niitäkin näkynyt. Kyykky siellä, vatsalihas täällä. Jotka ovat muuten palautuneet paikoilleen! Tällä kertaa kesti kauemmin, kai se kolmas raskaus jo kropassa tuntuu. Vielä kuukausi sitten tunsin vatsalihasten välissä olevan rakosen, nyt ei enää ole. Eli voin alkaa treenata oikeasti vatsojakin, ei pelkästään syviä. Joita olenkin niiin paljon treenannut. No, se siitä tekosyystä. Tai ihan oikea syyhän se on, mutta on myös päästänyt minut ajattelemasta koko vatsalihasasiaa. Nyt täytyy ottaa sekin tapetille.

Kesään on pari kuukautta. Jospa pääsisisin siihen mennessä kokoon 42, niin olisin onnellinen. Pian voin taas alkaa juosta, ihanaa!

Tätä peruskauraa luvassa edelleen. Protskua ja vettä. Katsotaan sitten lisää, kun nuo sujuvat.