Flunssainen pesulankäyttäjä täällä, hei. Viimeisillä voimillani raahauduin tänään viemään paria koneellista pestäväksi, kun törmäsin pesulan ovella hämillisen näköiseen, ulkomaan kieltä puhuvaan nuoreen mieheen (siismäoontäti), joka kysyi, olenko kenties seuraavana varausvuorossa. Ilahtuneena hänen terävänäköisyydestään (kaksi Ikea-kassillista täynnä likaista pyykkiä muuten vaan ulkoilemassa?) myönsin olevani, kyllä, molemmat koneet. Voivoi, nuori mies on kovin pahoillaan, hänen juuri pesemänsä koneellinen ei ollutkaan syystä tai toisesta käynnistynyt (ei vaan luultavasti ollut tarkistanut, painoiko nappia niin, että kone varmasti lähti päälle, been there, done that), joten hän nyt sitten laittoi sen uudestaan. Upsista, minun vuorollani .
En osannut sanoa mitään, totesin vain, että selvä, ja priorisoin tärkeämmän kassillisen vapaana olevaan koneeseen. Vasta kotona aloin kerätä kiukkua asian ympärille. Aika törkeää tuollain vaan viedä toisen vuoro. Itse mokasi. Mitäs jos olisi mun viikon ainoa mahdollisuus pestä pyykkiä? Röyhkeää. Olis pitänyt sanoa... ja niinkin olisi voinut sanoa.. miksi en sanonut... ja sitä rataa.
Hakiessani pyykkiä muotoilin varmuuden vuoksi tarkkaan punnitun puheenvuoron pesulavuorovarkaalle luennoitavaksi, jos sattumalta törmäisimme vielä. Melko varma keino olla tapaamatta uudestaan. Kuinkas kävikään, siellä hän oli! Hienosti muotoiltu lausumani tuli ilmeisesti ulos flunssasönkkönä, koska se pyydettiin toistamaan. Lyhensin seuraavaa yritystä. Ystävällisesti kehotin häntä ensi kerralla varaamaan suosiolla uuden vuoron, sillä kaikki asukkaat eivät kenties olisi yhtä anteeksiantavia kuin yours truly. Sävy ja sanoma olivat aika lailla hioutuneet kotona mietityistä tulikivenkatkuisimmista versioista. Lopputulos: "Yes, you are right, I'm so sorry".
Tarinan opetus: on olemassa kultainen keskitie kiukkuisen vaikenemisen ja kiukkuisen palautteen välillä; ystävällinen palaute. Saattaa jopa toimia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?