Sunnuntain simahdus

Ensimmäisen kerran tein itse simaa! Aina sitä jotain uutta tulee eteen. Joka vuosi on pitänyt, mutta ikinä en ole muistanut tehdä. Kehitystä!

Protip: Valtava läjä pyykkiä ripustuu hitaasti, mutta varmasti, jos katsoo tabletilta samalla elokuvaa. Haittapuolena saattaa haluta valvoa liian myöhään ja melkein unohtaa blogin.

Ilman kotikäsipariextraa

Mitään valitusmarinapostausta en ole aikeissa (katsotaan kuin käy) kirjoittaa, mutta täytyy hienovaraisesti ja hyvällä maulla myöntää, että nyt kyllä väsyttää. Toinen kokonainen yksinhuoltajapäivä takana, ja selvisin. Meni kaiken lisäksi ihan mukavasti, mutta olo on kyllä vetämätön. Enkä todellakaan saanut kaikkia hommia tehtyä. Nyt arvon, ripustanko vielä koneessa olevat pyykit kuivumaan, vai jätänkö sen aamuun. Niin muuten saa tehdä, on ollut joskus jossain Vinkkejä väsyneelle äidille -listassa. Vaikka ei saisikaan, niin sinne jäävät, jos niin päätän. Tunnustan, että joskus on ollut pakko laittaa ne uudestaan pikapesulle pyörimään, kun ovat odottaneet kuivumaan pääsyä liian kauan. Mutta ihan vaan joskus. Kyllä, saatte ristiinnaulita, jos koette tarvetta.

Heräsin aamulla autuaan tietämättömänä, onko tänään Jaakon toimintaterapiaa, vahvasti kallistuen vapaan aamun suuntaan. Minullahan pitäisi ne olla ylhäällä, mutta kas kummaa, kun hukkasin juuri saadut uudet ajat. Varmistin sitten terapeutilta tekstiviestillä, ja vastaukseksi saatiin varovainen kehotus saapua paikalle, jos onnistuu. Tietenkin onnistuu, enhän minä sitä tarkoittanut! Kunhan ei tyhjän pantiksi tulla. Noo, poikakolmikko bussiin ja takaisin, mikäs sen helpompaa. Paitsi että myöhässä, linja-auto. Meni kuulkaas viiden kilometrin matkaan 65 minuuttia. Kävellen olisin ollut nopeammin perillä, yksin tosin. Vielä ihmetellään, miksi ihmiset haluavat käyttää autoa. Olisikohan vartti mennyt pysäköimisineen samaan matkaan. Mutta uskollisesti paarustan julkisilla, etenkin kun auto on miehellä (mikä kieltämättä vähän himmentää sädekehääni). Takaisin tullessa piipahdimme pikaisesti kaupassa suklaatankkaukset hakemassa (Pätkikset lapsille, ja minulle isompi patukka, tunnustan), koska seuraavan sopivan vuoron lähtöön oli liikaa aikaa. Terapia kesti siis tunnin, ja matkoineen meillä meni reissuun yhteensä 3,5 tuntia. Onneksi ei ole päivässä juuri muuta tekemistä.

Joonatanille tuli varmaan loppumatkasta kuuma, koska sain pitkästä aikaa tuta, miltä tuntuu, kun melko täydessä bussissa itkee vauva täyttä kurkkua, ja se on minun vauvani! En saanut Joonatania millään rauhoittumaan, eikä matkaa toisaalta ollut jäljellä kuin vajaa 10 minuuttia, niin en nähnyt järkeväksi ottaa syliinkään. Olisimme perillä siinä ajassa, mikä minulta kuluisi vaavin syliin saamiseen. Yksi nainen meistä muutaman penkkirivin päässä tuijotteli murhaavasti ja piteli merkitsevästi sormeaan korvassaan. Ei sentään sanonut mitään, onneksi hänelle. Olisin saattanut unohtaa diplomatian siinä vaiheessa reissua. 

Tänään olikin vielä sitten sattumoisin motoriikkakerhoilta. Ahti ja Joonatan ehtivät  juuri nukkua päiväunet (Ahti ei yleensä nuku, mutta mummolareissun jäänteinä on nyt ne lähes joka päivä tarvinnut), kun tarvitsi pakata koko lauma uudestaan matkaan, tällä kertaa 45 minuutin harrastushetkeä varten. Siihen sentään kului vain tunti ja vartti matkoihin, mutta eipä ollut matkaakaan kuin pari kilometriä suuntaansa. Ahti ei jaksa varsinkaan illalla ihan noin pitkästi kävellä, joten osan matkaa mentiin julkisilla. Mikäs siinä, linja-autossa on tunnelmaa.

Jaakko totteli, Jaakko osasi istua kiltisti, odottaa sitä myöhässä olevaa bussia superkiltisti, jaksoi kävellä hienosti, Jaakko on paras.

Nyt se on siis lopullisesti todistettu, selviäisin kyllä yksinhuoltajana. Onneksi ei tarvitse. Tervetuloa kotiin, kulti, täällä odotellaan imuroimattoman lattian kanssa. Kun ei sitä kaikkea viitsi ja jaksa. (Noo, ehkä huomenna imuroin.)

Hatunnosto teille, jotka arkea omin voimin pyöritätte, tai ilman kotikäsipariextraa, vai miten se sanotaan.

Pesutorni, pesutorni, pesutorni!

Hetken on taas elämä helppoa ja ihanaa! Ainakin sitten, kun nukun yhden yön kunnolla. Kevät pistää virkeyttä kumpaankin päähän päivästä, mikä olisi muuten kivaa, mutta kun pitäisi joskus nukkuakin, siis yöllä mielellään.

Vaan meilläpäs on pesutorni!

Kasvata naapuriasi

Flunssainen pesulankäyttäjä täällä, hei. Viimeisillä voimillani raahauduin tänään viemään paria koneellista pestäväksi, kun törmäsin pesulan ovella hämillisen näköiseen, ulkomaan kieltä puhuvaan nuoreen mieheen (siismäoontäti), joka kysyi, olenko kenties seuraavana varausvuorossa. Ilahtuneena hänen terävänäköisyydestään (kaksi Ikea-kassillista täynnä likaista pyykkiä muuten vaan ulkoilemassa?) myönsin olevani, kyllä, molemmat koneet. Voivoi, nuori mies on kovin pahoillaan, hänen juuri pesemänsä koneellinen ei ollutkaan syystä tai toisesta käynnistynyt (ei vaan luultavasti ollut tarkistanut, painoiko nappia niin, että kone varmasti lähti päälle, been there, done that), joten hän nyt sitten laittoi sen uudestaan. Upsista, minun vuorollani .

En osannut sanoa mitään, totesin vain, että selvä, ja priorisoin tärkeämmän kassillisen vapaana olevaan koneeseen. Vasta kotona aloin kerätä kiukkua asian ympärille. Aika törkeää tuollain vaan viedä toisen vuoro. Itse mokasi. Mitäs jos olisi mun viikon ainoa mahdollisuus pestä pyykkiä? Röyhkeää. Olis pitänyt sanoa... ja niinkin olisi voinut sanoa..  miksi en sanonut... ja sitä rataa.

Hakiessani pyykkiä muotoilin varmuuden vuoksi tarkkaan punnitun puheenvuoron pesulavuorovarkaalle luennoitavaksi, jos sattumalta törmäisimme vielä. Melko varma keino olla tapaamatta uudestaan. Kuinkas kävikään, siellä hän oli! Hienosti muotoiltu lausumani tuli ilmeisesti ulos flunssasönkkönä, koska se pyydettiin toistamaan. Lyhensin seuraavaa yritystä. Ystävällisesti kehotin häntä ensi kerralla varaamaan suosiolla uuden vuoron, sillä kaikki asukkaat eivät kenties olisi yhtä anteeksiantavia kuin yours truly. Sävy ja sanoma olivat aika lailla hioutuneet kotona mietityistä tulikivenkatkuisimmista versioista. Lopputulos: "Yes, you are right, I'm so sorry".

Tarinan opetus: on olemassa kultainen keskitie kiukkuisen vaikenemisen ja kiukkuisen palautteen välillä; ystävällinen palaute. Saattaa jopa toimia.

Lähtökohtaisesti vaaleanpunaista!

Sellaista läikikästä versiota. Voi kun söpöä. Mutta menköön. Meidän ruokailuhetkemme ovat tulevaisuudessa melko hempeitä, tuota satsia kun käytän ruokaliinoina yms. En ole erityisemmin vaaleanpunaisen ystävä, joten tarinahan taustalta löytyy.

Pesukoneemme siis hajosi muutama päivä sitten, kuten muistatte. Sattumoisin koneessa oli juuri tekstiilit, jotka olin aikonut värjätä vähän sähäkämmiksi kuin tahrainen valkoinen. Tai oli-joskus-valkoinen. Väriosastolla tuli kiire, ja kun en löytänyt oranssia (Mandariini? Ei!) nappasin korallin. "Hei, ne ovat vain harsoja, ei se nyt niin tarkkaa!" Värit ja muut koneeseen pyyheläjän kanssa ja ohjelma pyörimään. Kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Paitsi että taisin kuitenkin mokata jotain, koska hetken päästä pesukone alkoi ruksuttaa tyhjää, eikä rumpua saanut pyöritettyä.  Luukku oli auennut kesken ohjelman ja jumittanut rummun paikoilleen. Raah. Takuu oli jo pesukoneen alkuasennushässäköissä menetetty, ei niistä nolouksista enempää. Siellä mun värjäyssatsini nyt sitten yksinäisenä kökki.

Pari päivää ihmeteltiin, availtiin konetta milloin mistäkin suunnasta, ja lopulta mies käytti harkittua väkivaltaa, ja sai kuin saikin rummun pyöritettyä. Väittää korjaamisen ehkä olevan vielä mahdollista, tunnustettakoon, että olen epäuskoinen. Yrittänyt ei kuitenkaan laiteta. No, värjäyskasa oli tuossa vaiheessa suolainen kasa läikkiintynyttä liinaa. Vein hätin tulleelle ystävälle pesuun, ja kuinka ollakaan. Vaaleanpunaista! Kuluneen, läikikkään vaaleanpunaista. Eipä se käyttöä estä. Sen pituinen se. Jospa ennustaisi tyttöä.


Autot voivat löytyä joskus jännistä paikoista.

Joonatan ihastui riisikauhaan. Äidin poika.

Leppoisaa lauantaita!

P.S. Olen pessyt tällä viikolla n. 60 kg pyykkiä. Tai siis kone on, onneksi sentään. Mutta kyl te tiedätte.

28 kg

Pyykkiä. Sitäpä juuri. 7 kilon taloyhtiön kone, joka pyörittää tunnissa ohjelman läpi, kerrottuna kahdella (siellä on näitä ihmelaitoksia kaksin kappalein). Ja sitten vielä tuplataan. 28 kg pyykkiä noin suunnilleen. Jäljelle jää vain yksi kysymys: missä tuo kaikki kuivataan?

Pesukone hajosi. Lapsi oksensi yöllä, toinen pissasi aamulla sänkynsä täyteen. Kolmas käyttää kestoja. Käytti. Tänään lähti kaupasta vaippapaketti mukaan. Ihan kätevää, kun menee sama koko molemmilla nuorimmaisilla, otamme yövaipankin toistaiseksi takaisin. Satunnaiset vahingot eivät haitanneet ollenkaan niin paljon, kun minun ja pesukoneen välissä ei ollut 150 m ja talvisää.