Lauantain laihdutuspostaus (muka)

Kuka muka jaksaa katsella kuvia minusta joka ikinen viikko? Etenkin, kun ne eivät tällä hetkellä mitenkään mairittelevia ole. Olen kerta kaikkiaan jumissa painoni kanssa, eikä oikein riitä energiaa tehdä asialle mitään. Lohduttaudun, että tätä se on joka kerta ollut imetyksen loppumiseen saakka, ja internetskaja on pullollaan vertaistarinoita. Päätin kuitenkin koittaa taas vaihteeksi karkkipäivää, josko siitä olisi jotain apua. Itse asiassa en ole edes nyt syönyt karkkia ja suklaata, mutta tavallaan juuri siksi. Nyt on mennyt jo melkein viikko ilman ihmeempiä herkkuja, en halua alkaa ajattelemaan, että nyt voikin sitten kiskoa kaksin käsin muutaman päivän.

Ruokahalu on ollutkin vähän tiessään. Talossa riehuu oksennustauti, mutta hyvin lievänä. Kaksi kolmesta muksusta on oksentanut kerran, yksi voi pahoin aamupäivän. Ei hullumpaa mahataudiksi. Toivottavasti ei jotenkin pahene äkkiä. Luulen itse saaneeni mahassa kiertävän version taudista, ei tosiaan oikein tavalliseen tapaan ole ape maistunut. On toki, mutta sellaisen pienen ja hoikan naisen tavalla. Ei ollenkaan minulle tyypillistä, hah.

Kokeilin taitojani porkkanan kovertamisessa. Tulppaanit muistuttivat lähinnä tassunjälkiä, ja Mies näki niissä oman visionsa. Tunnistatteko?

Otin tavoitehousuistakin kuvan, mutta ei mitään uutta auringon alla, tai ainakaan housuissa. Joten päivittelen sen sinne muuttumattoman joukon (ketä tässä yritetään huijata, kyllä ne vähän enemmän kiristi taas) jatkoksi vaikka ensi perjantaina seuraavan kuvan kanssa, nyt ei jaksa.

Miehen kanssa keskusteltiin tänään, että pitäisi yrittää muuttaa ruokasuhdettaan kulinaristisempaan suuntaan. Omalla kohdallani se tarkoittaisi "enemmän on enemmän" asenteen muuttamista makustelevampaan suuntaan. Olisi hyvin kokonaisvaltainen muutos, ja vaatisi niitä vanhoja tuttuja juttuja. Keskittymistä ateriahetkeen, pieniä suullisia, pienempiä annoksia, hotmimisen totaalikieltoa, hidasta syömistä. Semmoisia jo mainitun pienen ja hoikan naisen itsestäänselvyyksiä, vaikka ei pitäisikään yleistää.

Kertaus on opintojen äiti ja laihduttamisen pakkopulla, toisinaan ainoa pulla, jota kahvin kanssa saa. Tämän viikon kertausharjoituksissa olisivat jälleen kerran vesi, vesi, ja vesi, satunnaista teetä unohtamatta. Juon edelleen liian vähän, ei vaan onnistu. Lisäksi kokeilen keskiviikkoista karkkipäivää ainakin vähän aikaa. Ei mikään loppuelämän ratkaisu, ei edes oikein sovi minulle, mutta yritetään nyt taas välillä jotain. Annan itselleni oikeuden lopettaa karkkipäiväily heti kun siltä tuntuu, sitä ei lasketa häviöksi. Ei nyt pitäisi mikään mahdoton juttu olla, kun karkkipäivään ei lasketa leivonnaisia tai jäätelöä. Jos alan korvikeherkkuja vetelemään, vihellän pelin poikki.

Joskus mietin, että olenkohan vain jotenkin huonokuntoinen tai muuten luuseri? Olisivatko monet muutkin näin väsyksissä sellaisten päivien jälkeen kuin minulla on? Vai olenko ainoa? Onko minussa jotain vikaa, ylipainoinen pullamössö? Luultavasti päiväni olisivat kenelle tahansa edes jollain tasolla raskaita. Toisaalta, jos väsymykseni johtuu huonosta kunnosta, pystyn tekemään asille jotain. Viimeistään alkaessani taas juosta ("huomenna"), pitäisi iltaisin olla energiaa vaikka mihin, noin niin kuin teoriassa.

Ei liene kenellekään suuren suuri yllätys, ettei gradu ole edennyt tippaakaan. Toisaalta siivouskomero on nyt järjestyksessä, ja pari muutakin juoksevaa hommaa tehty alta, kun ei ole blogi vienyt liikaa aikaa iltaisin. En kuitenkaan aio antaa gradun kanssa periksi. Ensi viikko menee Ahdin syntymäpäivien valmisteluun, mutta sitten lähtee graduyritys numero 648.

Ihanaa lauantaita, nauttikaahan täysin siemauksin viikonlopusta!

TBT

Ei "laihdutusviikkoa" tänään. Tulin kipeäksi, heräsin kuumeisena. En onneksi pahasti, lähinnä siivouksesta olen lintsannut. Kumma kyllä, aamupäivällä oli huonompi olo kuin illemmalla. Lieneekö syynä parantava seura. Mutta juu, nämä kuvat ovat Madeiralta vuodelta 2011, pikku Jaakko matkusti repussa. Näistä näkee, ettei siitä niin kauan ole, kun olin melko hoikka. (Tyylitajusta en sitten saokaan mitään.) Tuon jälkeen tulinkin raskaaksi, Ahti syntyi 2012, eikä niitä kiloja ole pois saatukaan vielä, lisää van keräsin.

Feikkikuva päivällisestä kuitenkin, Mies autonlaittoreissulla, joten itse piti kerrankin kokata päivällinenkin. Lounaan skippasin, ei maistunut. Tää sitten maistuikin. Unohdin jälleen kuvata oman annokseni, mutta tuplatkaa suosiolla tuossa näkyvä määrä, tuorerehujen osalta moninkertaistakaa, niin saatte kuvan, kuinka paljon upposi. Sekin mahdollisesti kaunisteltu. Sanoinhan, että voin iltapäivästä jo paremmin! Hah. Soijaouhekastiketta, eli solognesea ja täysjyvä(!)pastaa.

Äiti-mummu ja 3 sekunnin ponnari

Kokeiltiin Jaakolle tyylinvaihdosta. Tyyppi pyöri väkkäränä ympyrää, joten en millään saanut tuon tarkempaa kuvaa. Noin kolme sekuntia kuvaamisen jälkeen ojensi isälleen hiustenrinkulan: tehtävä suoritettu. 

Ahti sanoi tänään minulle, että isona sinusta tulee äiti-mummu! Nyökyttelin, ja kerroin, että minusta tulee mummo sitten kun teillä pojilla on omia lapsia. Miettivä hiljaisuus laskeutui. Sitten määrätietoinen ilmoitus: "Sitten minusta tulee... tulee... sammakko!" Juu-u. No, eipä näillä asioilla kiire.

Jotenkin sitä välillä tuntee itsensä vanhaksi. Ahti on alkanut tiedostaa eri ikävuosia. "Minä olen kaksi vuotta." "Joo, melkein kolme vuotta." "Kuinka vanha Jaakko on?" "Viisi vuotta." "Kuinka vanha T on?" "Melkein neljä vuotta." "Kuinka vanha äiti sinä olet?" "Kolmekymmentäyksi vuotta." "...?"

Ollaan taas flunssassa, lapset kuumeisia. Joka toinen viikko terveenä, joka toinen viikko kipeänä, tralallallallaa.

Rinnakkaistodellisuus

Tänään oli sitten kiva päivä! Ensin mentiin aamulla ulos ystäväperheen kanssa. Sitten kahdelta oli naapurin pojan syntymäpäivät, ja siellä vietettiin pari tuntia. Sen jälkeen mentiin vielä hyppyhetkiretkelle, kyllä lapsilla oli hauskaa.

Joo-o. Noin tän PITI mennä. Ahti vaan sairastui viime yönä, tänään kuumetta ja veto pois raasulta, sekä maha kuralla. Parempi onni ensi kerralla. Kökittiin sitten sisällä, mitä nyt vähän kaupassa käväisin Joonatanin kanssa, sai edes hän vähän haukata happea. Jaakonkin vessajuoksut alkoivat uudestaan, vaikka tilanne jo vaikutti paremmalta. (Tämän te kaikki halusitte tietää.) Parempi onni ensi kerralla.

Kun ei nyt meihin aikuisiin tulis.

Kivaa alkavaa viikkoa! (Haha.)

Kaaoksen taltutus, osa 573

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, mutta tadaa! Lisäksi selätin sen eilisen puhtaan pyykin läjän. Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että tämän kirjoituksen piti esitellä useampikin kunnossa oleva paikka, mutta nyt olisi tarjolla vaan ne ennen-kuvat, eikä ne ole niin hauskoja.

Olin yksin kotona lasten kanssa tänään, ja Jaakko on vielä kipeä, joten ei menty ulos. Sääli, siellä olis ollut tänään upea ilma. Olen toisaalta niin tyytyväinen, ettei kukaan muu ole sairastunut. Päivä hujahti, enempää siivousta en ehtinyt.

Piti leikkiä junaradalla, laittaa kaksi ruokaa, juosta avustamaan esikoista vessaan noin ziljoona kertaa (juu, sellainen tauti), leikata saksilla, katsoa Pipsa-possua, lukea kirjaa ja ihan vaan pötkötellä porukalla. Siinä sitä olikin.

Kuva: Ahti

Kuva: Ahti

Ruikutirui ja rillumarei

Lipasto
Kirjahylly
Röykkiöt
Kortit
Koiran peräpeilin puhdistus
Pimennysverhon liimaus

Tältä näyttää mun tehtävälista parilta päivältä. Enkä ole saanut kuin tuon koiran tehtyä. Pesukone hajosi, tietää pesulakeikkaa. Esikoiselle nousi kuume (ei onneksi kovin korkea), ehkä tulossa kaikille. Selkäni kipeytyi pahemman kerran sunnuntain hyppyhetkiretkellä, kun vauva oli repussa, ja juoksin (kumarruin, kyykin, kannoin, vedin) isompien perässä. Ristiselkä tulessa vielä tänäänkin.

Olenpa kuitenkin saanut rytmin korjattua, nyt tulee ajoissa väsymys ja jaksan herätä pirteähkösti kuudelta. Pyykkikatastrofi ei ehtinyt iskeä. Joonatan oli kahdeksankuukautisneuvolassa 76 cm pitkä ja painoi 12,3 kg. Ahti halusi tänäänkin kuunnella musiikkia ja tanssia. Saatiin Jaakon terapiat käytyä ennen sairastumista.

Kyllä tää tais plussan puolelle kallistua.

(Sairas)maja

Tänään tehtiin maja. Paljon muuta ei sitten tehtykään.

Viime yö sujui olosuhteisiin nähden helpohkosti, ainakin minun osaltani. Ahti oksensi suunnilleen unissaan, ja jatkoi vain aina suoraan nukkumista. Minäkin nukuin, mies huolehti tämänkin sairaan. Minä pesin sitten koko tämän päivän pyykkiä. Tai siis siirsin koneesta koneeseen. Eläköön kuivausrumpu!

Veikkaan olevani seuraava. Ainakin huono olo on. Muut ihmiset kadottavat sairastaessaan ruokahalunsa, minulla tuplaantuu. Paitsi näköjään, kun tilanne on tarpeeksi paha, eli nyt. Noo, eiköhän tästä selvitä sentään, muutaman tunnin ruokahaluttomuudesta. Huh huh, ei siis iltapalaa?

Manjana-tauti

Liikuntarytmi. Miten joku ennen niin luonteva ja helppo voikaan olla nyt niin sanonkominkä vaikeaa? Yhdessä vaiheessa säännöllisesti iltaisin kipaisin juoksemaan vielä yhdeksän aikoihin, välillä kymmeneltäkin. Eikä tarvinnut patistella.

Nyt ei onnistu. Ei, vaikka lupaan ja vannon, aion ja suunnittelen, piiskaan ja lahjon. Tiedän tasan, että siitä tulisi hyvä olo, jaksamiseni parantuisi, se olisi yksi sujuvan ja energisen arjen avaimista. Lenkkeily ja kävely eivät vain kertakaikkiaan kuulu tällä hetkellä päivittäisiin rutiineihini. Ei pistettä kuitenkaan. Tämä ei jää tähän.

Kahvakuulailu sitten? Siistiä (noh, kuvainnollisesti) sisäliikuntaa, tällä hetkellä kymmenminuuttinen joka toinen ilta riittäisi?  Vaivaa manjana-tauti. Ensin oli antibioottiväsymys (ei se kyllä enää viikonloppuna vaikuttanut), eilen siivosin illan keittiötä ja ripustin pyykkejä (sinänsä jee! iltakotitöitä, ei koomaa) ja tänään... No, odottelen oksennustautia. En ole varma, onko se riittävän hyvä syy. Onko mikään.

Jaakko oksensi viime yönä aamuviiteen saakka. Iltavirkku (ja yö-) mieheni hoisi suurimman osan rumbasta, mutta en tietenkään voinut vain nukkua lapsiparan sairastaessa. Minä sitten pompin ylös. Aamulla poika vaikutti terveeltä, söikin hyvin koko päivän. Nyt sitten jännätään, oliko kyseessä virus (= koko perhe oksentaa) vai Jaakon henkilökohtainen kiirastuli. Hänellä kun on kyseenalainen tapa tutkia maailmaa vielä aika maistelupainotteisesti, enkä aina ehdi väliin. En ihmettelisi, jos suuhun olisi päätynyt jotain väärän sorttista.

Heti kun perheessä on vatsataudin vihjauskin, minä luulosairastan. Tänäänkin on vatsassa vellonut, heikottanut ja yököttänyt, mutta ruoka on silti kummasti maistunut. Ja nämä:

Kertautuneena:

Ihanan kamalaa. Kiitosta vaan papalle. Olivat tosi hyviä. Saatoin siis periaatteessa olla tänään ihan vaan sokerihumalassa. Yhden sentään annoin miehelle. Ei edelleenkään varsinaista itsekuria horisontissa.

Ensi yö mitä luultavimmin näyttää, selvittiinkö säikähdyksellä. Epäilemättä selvittiin, sillä meillä on täällä kerrankin melko siistiä, kaupassa käyty, ja lapset pedattu sänkyihinsä kerroksien päälle, niin saa otettua aina päällimmäisen tekstiilin pesuun helposti. Pyyhkeitä ja lakanoita on hyvin käsillä. Niin hienosti ollaan varauduttu, että melko varmasti turhaan. 

Huomisesta (lisäys: ylihuomisesta) alkaen pitäisi varmaan soveltaa kuuluisaa niskapersetekniikkaa liikuntaongelmaan. Rutiinit hukassa, ne on siis pistettävä löytymään.

Viimeisiä lauseita kirjoittaessani lastenhuoneesta kuului paljon puhuva yskähdys. No, onneksi olemme varautuneet. Se on menoa nyt.