Normaaliuden maihinnousu

Aika hyvä putki melko huonoja minipostauksia jo takana. Normaali blogi olisi ollut paljon hiljaisempi, siis sellainen, jonka kirjoittaja ei ole päähänpinttynyt päivittämään joka päivä. Meditoin asiaa silloin tällöin pitkin viikonloppua, ja vähän sitä ennenkin. Alun perin jokapäiväinen tahti lähti ajatuksesta, että jos kirjoittaisin yhtään harvemmin, unohtuisi koko blogi. Sitten sain idean kirjoittaa vuoden jokaiselta päivältä jotain. Kunnes unohdin. Sen jälkeen perfektionismiin (tietyissä, äärimmäisen valikoivissa asioissa) taipuvainen mielenlaatuni ei ole oikein kokenut motivoivaksi väen vängällä päivittää joka ikinen ilta jotain diipadaapaa, kun parempaakaan ei jaksa.

En väitä, että vain muutaman kerran viikossa kirjoittaminen toisi yhtään laadukkaampia päivityksiä. Mahdollisuudet kuitenkin paranevat. Nyt en myöskään usko kyllästyväni kirjoittamiseen enää, joten ensimmäinen syy näin tiiviiseen tahtiin on eliminoitunut. Toinen syy mokattiin jo. Joten päätin siirtyä kirjoittamaan enemmän fiiliksen mukaan, kuitenkin vähintään kaksi kertaa viikossa. Vähän niin kuin normaalit ihmiset.

Raikuliviikonloppu on ohitse (siivousta ja myöhään valvomista, jippii) ja olo on kuin rekan alle jäänyt. Asunnon läpikin näyttää pari isompaa autoa huristelleen, jäljistä päätellen. Huomenna on siis Suuri Siivouspäivä, jolloin toivon mukaan palautetaan vasta löydetty järjestys. On niinkin tuore juttu, etten ollut ehtinyt siitä vielä tänne kirjoittaa. Todettakoon nyt sitten jälkeen päin, että meillä ehti olla melkein kolme viikkoa koko ajan siistiä. Nyt sitten viimeisen viikon ajan ei juuri kehumista.

Keskiviikkona on seuraava paastopäivä, ja tarkoitukseni oli laskeutua siihen hyvin nukuttujen öiden ja harkitun ruokavalion siivittämänä. Jaaa sitten menin kauppaan ostamaan läjän suklaata, koska vaan teki niin mieli, enkä jaksanut itsekureilla. Tulee paastopäivä tarpeeseen monessakin mielessä.

Makoisaa maanantaita muillekin!

Tikusta asiaa

Näin ihanat kengät sain äidiltäni. Vei lisäksi isommat lapset yöksi kotiinsa, vain Joonatan jäi meidän kanssamme. Saadaan vähän hengähtää. Olemmekin romanttisesti siivonneet koko päivän. Jospa nyt, kun vaavi nukkuu, tehtäisiin jotain vähän jännempää. Vaikka mikäs imuroinnin voittais.

Röykkiöiden karkotus

 

Jihhuu!

Kaaoksen taltutus, osa 573

Silläkin uhalla, että toistan itseäni, mutta tadaa! Lisäksi selätin sen eilisen puhtaan pyykin läjän. Rehellisyyden nimissä tunnustettakoon, että tämän kirjoituksen piti esitellä useampikin kunnossa oleva paikka, mutta nyt olisi tarjolla vaan ne ennen-kuvat, eikä ne ole niin hauskoja.

Olin yksin kotona lasten kanssa tänään, ja Jaakko on vielä kipeä, joten ei menty ulos. Sääli, siellä olis ollut tänään upea ilma. Olen toisaalta niin tyytyväinen, ettei kukaan muu ole sairastunut. Päivä hujahti, enempää siivousta en ehtinyt.

Piti leikkiä junaradalla, laittaa kaksi ruokaa, juosta avustamaan esikoista vessaan noin ziljoona kertaa (juu, sellainen tauti), leikata saksilla, katsoa Pipsa-possua, lukea kirjaa ja ihan vaan pötkötellä porukalla. Siinä sitä olikin.

Kuva: Ahti

Kuva: Ahti

Röykkiöt

Olen siivonnut parina viime päivänä ihan vimmattuna, nuohonnut nurkista koirankarvoja, pikkuautoja, vauvan leluja, harsoja, papereita, niitä leipäpussinsulkijoita. Kaikkea sitä, mitä ei oikein jaksanut viime viikolla syystä tauti. Kyllä on tullut puhdasta! Ja avaraa. Kaikesta tästä huolimatta meidän kotiamme kansoittaa viellä sisustuksellisesti varsin kyseenalaiset elementit, röykkiöt. Minä olen mestari kasailemaan niitä. Toiset pysyvät pystyssä ihan vain mystiikan voimin, ja lisäksi niiden käsittämättömän ominaisluonteen ansiosta, kun yhden saa alas, on toinen jo syntymässä. Tai tapahtunut. 

Jos olisin aikanaan tähän muuttaessa (köhöm, reilu vuosi sitten) osannut ottaa kaiken kerralla huomioon (kuten kolme lasta, kaksi aikuista, ja kaikkien kausipukeutuminen), minun ei ehkä tarvitsisi nyt kipuilla kaikkien näiden röykkiöiden kanssa. Tavaroilla ei yksinkertaisesti ole paikkoja, tai niiden paikat ovat vallattu, tai ne ovat matkalla paikoilleen, ja keränneet kaverit mukaansa, jotka ovat mahdollisesti matkalla hiukan eri paikkaan, mutta kuitenkin sinne päin. Työlistallani järjestelyä odottavat tuo yllä oleva lipasto, oma kaappini, josta alla olevat tavarat ovat, vessan pyykkihässäkkäkeskittymä, eteisen kenkähelvetti ja... No, pian näette. 

Jos saisin tämän röykkiönmuodostuksen pysähtymään, saisin kenties valtavasti aikaa viikkooni, Ei enää selvittelyjä, mihin mikäkin tavara nyt kuuluukaan, eikä itkupotkuvalivalia seesteisyyden toistuvasta karkeasta rikkoutumisesta. Toisaalta voisin kuvitella, että se aika, minkä olen säästänyt lykkäämällä tavaran "väliaikaisesti" paikkaan X kompensoi järjestämiseen menevää aikaa. Pliiiis, antakaa minun pitää illuusioni. 

Toisaalta on hyvä, että olen rento tyyppi, eipähän ole pelkoa loppuun palamisesta. Pitkiä aikoja minä ja röykkiöt elämme sulassa sovussa, ja eivätpä mokomat aavistaakaan päässeensä ajat sitten tehtävälistalleni, jossa ne odottavat, kunnes minulla on aikaa tärkeämpien askareiden keskeltä. Kuten vaikkapa bloggaamisen tai leffojen katselun.

Näin ne aina alkavat. Ihan viattomasti. 

Kuinka yhdeksäs kohta voitettiin

Taannoinen listani jatkuu: 

9. Päivä, jolloin ei jaksa mitään.

Tai niin tämän päivityksen piti alkaa. Tuijotin hetken aikaa kirjoittamaani lausetta ja sisuunnuin. Ei hemmetti lähde minulta taas tuollaista marinajuttua. Äkkiäkös tässä nyt pari kotityötä vääntää.

Otin jo huvikseni (Ja teitä lähinnä ajatellen, minä nyt en oikeasti välttämättä koe autuaaksi tekeväksi tuijotella puhelimelta kuvia likaisista astioista. Enkä siis tarkoita, että tekään kokisitte.) muutamista paikoista kuvia aikomuksenani rutista, etten näitäkään saanut tehtyä. Niistäpä tulikin ennen- ja jälkeen kuvia, jotka ovat suosikkejani. Ensin yllä oleva likainen kattila tilassa, jossa sen kuuluisi olla: 

Tässä loput: 

Tunnustan, että yhdelle sotkupesäkkeelle en jaksanut tehdä mitään. Eikä tälle seuraavallekaan oikein mahda mitään, mutta harjasin hiukset ja kokeilin iloisempaa ilmettä. 

Varsinaisesti kyseessä ei ollut mikään lorvikatarri, mihin tuo kohta yhdeksän viittaa, sillä maltillisesta puuhailusta tuli entistä väsyneempi ja huonompi olo. Jospa johtuisi antibiooteista, joita joudun nyt syömään.

Vedän taas vauvakortin esiin, johan tässä yksi postaus taisi vilahtaa ohi ilman kuu-ukon kuvaa. Joonatan kipeänä ja Joonatan vähän terveempänä, toivon mukaan huomenna on kunnossa.

Voin kohta muuttaa blogin nimeksi "Joonatan edestä, Joonatan takaa". 

Kiitos tarmonpuuskasta, te ihanaiset lukijat, sen ansiosta koen itseni hiukan voittajaksi. Ei hullumpi tunne.

Suuri Siivoussota

Sananen, ellei parikin, siivoamisesta ja siisteydestä. Ikuisuusongelmani. Meillä on tätä nykyä yleensä sotkuista. Niin tosin oli ennen lapsiakin, mutta silloin en edes yrittänyt tehdä asialle mitään. Tällä hetkellä Thermopylain taistelukin kalpenee sen sodan rinnalla, mitä minä päivittäin käyn. Tai ehkei kuitenkaan, sillä tuskin henkensä puolesta taistelleet soturit nostivat illalla jalkansa ylös ja totesivat, maustettuna sillä kuuluisalla v-aikuisella, "anti olla". (Tunnustan heti, että yksityiskohdat tuosta kuuluisasta persialaisten ja spartalaisten välisestä kamppailusta tulivat puolisolta. Minun antini keskusteluun oli "sanos nyt joku taistelu".)

Sain tilanteen haltuun paremmin juuri ennen kolmatta vauvavuotta, mutta en kokonaan. Pari ensimmäistä kuukautta lapsen syntymän jälkeen sai mennäkin metsään ihan luvan kanssa. Siitä lähtien olen yrittänyt päästä tilaan, jossa meillä olisi aina suht siistiä. Tiedättehän, se, missä aamulla tulee yllätysvieraita, ja ainoa huolenaihe on, riittävätkö vastapaistetut sämpylät kaikille.

Olen analyyttinen persoona, mitä käytösmalleihin ja ihmissuhteisiin tulee ( = tykkään juoruilusta), ja olenkin pohdiskellut paljon, miksi meillä on sekasorto, mutta naapurin Liisalla ei. Kyse ei suinkaan ole pelkästään saamattomuudesta.

1. Paljon tekijöitä

Kaksi koiraa, kolme pientä lasta, joista yksi tarvitsee erityisohjausta, ja 69 neliötä. Ei tarvine vääntää rautalangasta.

2. Asiat jäävät kesken

Tänään keskityin tiukasti saattamaan alkuun ja loppuun niinkin vaativat hommat kuin lounasastioiden koneeseen laittaminen ja pöydän pyyhkiminen. Aikaa meni yli puoli tuntia, sillä minut keskeytti milloin akuutti vaipanvaihto, milloin väärään suuntaan kääntyvä junarata.

3. Hajamielisyys; kun olisi aikaa, tekeekin jotain muuta

Edelliseen liittyen, huomio kiinnittyy muualle, ja käsillä oleva tehtävä unohtuu. Tulemme vaikka ulkoa huutokuorona, kaikilla on nälkä, ja ensijaisena prioriteettinani on vain saada lauma ruokittua. Illalla huomaan, että kas, enpäs ole vielä laittanut hujanhajan jääneitä ulkovaatteita paikoilleen.

4. Huono kunto/laiskuus/oma napa edelle

Yllämainitussa esimerkissä olen liian väsynyt tai aikonut katsoa leffan, ja päätän siivota huomenna.

5. Liikaa tavaraa/liian vähän tilaa

Elämme opiskelija-asunnossa omakotitaloelämää. Olen kyllä kierrättänyt koko viime vuoden tavaraa pois, kun äkillisen valaistumisen kautta ymmärsin, ettei esim. puutarhaletku ole niin kallis, että minun tarvitsisi säästää sitä tulevaa (haaveiluasteella) taloamme varten, vaikka en nyt mokomaa tarvitsekaan. Silti sisätiloissa talvehtii moottoripyörä.

6. Jokaisella esineellä on paikkansa juuri siellä, missä ei pitäisi

Johtuen osaksi edellisestä, osaksi keskeneräisestä organisaation pyörteestä, kaikille asioille ei ole paikkaa. Lisäksi lapsilta jää jatkuvasti jotain pieneksi tai joku kaipaa seuraavaa kokoa, joka saattaa löytyä tai olla löytymättä varastosta, en meinaa pysyä perässä.

7. Negatiivinen kierre

On hyvin helppoa ja nopeaa siivota vähän joka päivä. Tai paljonkin, mutta useita eri kohteita. Sitten kun tämä syystä tai toisesta jää tekemättä, on vaikeaa löytää aikaa mittavalle raivausoperaatiolle, joten tyytyy tekemään välttämättömimmän. Jolloin loppujen lopuksi on koko ajan sotkuista, vaikka tekee enemmän töitä kuin asunnon ollessa siisti.

8. Piintyneet huonot tavat ja tottumukset

Minä olen huono korjaamaan jälkiäni, ja oppimisprosessia hidastavat rakkaat pumpernikkelini. Mieheni taas on kaikella kunnioituksella vähän huono korjaamaan muiden jälkiä. Olemme molemmat oppineet ja oppimassa uusia käytäntöjä, mutta kotvan se kestää.

Ehkäpä löysit listasta oman akilleen kantapääsi? Puuttuiko jotain? Jospa tämä valaisi sinulle, sinä siisti ja järjestelmällinen ihminen, miten kaaos syntyy. Toivottavasti sinä taas sait vertaistukea, toverini sodassa sotkua vastaan.

Jaakko osaa kyllä tätä nykyä hienosti siivota lelut laatikkoon pyynnöstä, ja vie omenankaransa omatoimisesti roskiin. Ahti siivoaa junaratansa suorastaan ylpeänä pois, ja tulipa pari päivää sitten kertomaan: "Äiti, minä siivosin lelut sängyn alta. Minä käytin (rikka)harjaa." Paitsi että Ahti ei osaa vielä sanoa ässää ja ärrää. Toivoa siis on! 

Ehkä jonakin päivänä myönnän olevani sotkuinen ihminen ja elän tyytyväisenä kaaoksen keskellä, mutta niin kauan kuin koen hengittäväni vapaammin järjestyksen ja puhtauden (ei meillä kyllä mitenkään erityisen likaista olekaan) ympäröimänä, en aio antaa periksi. Taistelu jatkukoon, sotakirjeenvaihtajamme raportoi paikan päältä.