Herkkyyttä, lempeyttä, tai sitten jotain ihan muuta

"Hei, joo, voiskin ottaa tässä meistä sellaisen suloisen halauskuvan... noooiiiin... siinä... en muuten katokaan kameraan, jos sais luotua sellaista herkkyyttä kuvaan, lempeän kaukaisuuteen suuntautuvan äidin katseen..." *klik*

Ei mene aina ihan suunnitelmien mukaan nää.

Pieniä suuria askeleita

Ehtoota! Minäpä olen käynytkin tänään kaksi lenkkiä! Kaksi! Aamulla vaavi repussa hyvässä seurassa kauppaan ja illalla ystävän kanssa lenkille, koirakin pääsi kerrankin emännän mukaan. Kahta en ottanut, olin laiska. Joskus sitä meni joka päivä vaunujen, koirien ja reppureissaajan kanssa. No, hyvä että mieskin saa liikuntaa. Mutta siis mainitsinko jo ne kaksi lenkkiä?

Kuvat ovat tämän päivän ulkoilusta, jonka olisitte saattaneet arvata muutenkin. Joonatan pääsi tokaa kertaa elämässään keinuun, ja nyt tuntui hoksaavan, että hitsi vieköön, täähän on hauskaa. Kikatus vaan kaikui leikkipaikassa. Ulkona ei kuitenkaan mitään kastumista ihmeellisempää sattunut, paitsi että Jaakko juoksi vastakkaisista kehotuksistani huolimatta sulalle luistinradalle, ja vietti naurusta päätellen ilmeisen hauskoja hetkiä liukuen kumisaappaaillaan veden valtaamaa jääpintaa sinne tänne muksahdellen. Välillä kääntyi katsomaan kentän laidalla karjuvaa äitiä (lenkkarit jalassa, millä mä se nyt tuolta haen!), ja taas mentiin. Tulipa lopulta kuitenkin. Kuvitus siis ulkoilusta, jatkojutut muualta, loogista eli ei. Hahah.

Meillä on nimittäin opittu ihania uusia asioita, joita halusin hehkuttaa teillekin. Olisi tässä kohtaa mukava sanoa, että Joonatan ryömii, ja kyllähän hän ryömikin, sen yhden kerran noin metrin verran peruutti, ja ilmeisesti päätti, ettei ole häntä varten tuo juttu. Ryömikööt muut, hän istuu, se on kivaa. Ei sillä, minulle sopii kyllä, etten ihan vielä joudu kaivelemaan hätääntynyttä vauvamatkalaista sängyn alta. Lisäksi Joonatan viihtyy veljensä viihdyttäessä ja leluja tutkien pitkiäkin aikoja lattialla istuen, joten minulla on sitten mukavasti aikaa puuhailla kaikenlaista. Ei, meillä ovat nyt nämä vanhemmat pojat kunnostautuneet.

Jaakko on alkanut lopultakin pestä käsiään edestakaisella käsien hankaamisella yhteen. En tiedä mikä motorinen lukko hänellä on ollut minun silmiini hyvinkin yksinkertaiselta tuntuvan liikkeen suorittamisessa, mutta se ei vaan ole onnistunut. Jaakkoa on autettu käsien pesussa ja mallinnettu tuota liikettä siitä asti, kun hän oppi kävelemään, eli semmoiset neljä ja puoli vuotta. Puoli vuotta sitten näin hänen ensimmäisen kerran suorittavan edestakaisin hankauksen omatoimisesti, mutta sitä ei silti näkynyt käsienpesutilanteessa. Nyt näkyy! Tekee jopa pyynnöstä, upeaa!

Toinen mahtava juttu tapahtui viime kerralla perhekahvilassa. Seurasin huoneen toiselta puolelta, kun Jaakko levitti värikkään palikkalaatikon lattialle valmiina kehottamaan jälkien korjaukseen, kunhan mielenkiinto palasiin loppuu, ja meinasin pudota tuolilta, kun poika jonkin aikaa leluja tutkittuaan alkoi omatoimisesti keräämään niitä takaisin laatikkoon. Ihan itse, ilman eri kehotusta, eikä välttämättä edes tietoisena puuhiensa tarkkailusta!

Samalla perhekahvilareissulla meinasi tämä hormoninyyhky puhjeta itkuun ihan vain siitä, että sanoin Ahdille "mene pesemään kätesi ja naamasi, nenässäsi on kermavaahtoa", ja tuo pieni ihmelapsi meni! Ihan noin vain käveli toisessa tilassa sijaitsevaa vessaa kohti ja tuli puhtaana takaisin, yksin. Ihan noin itsenäisesti ei ole käsien pesu vielä sujunut kertaakaan, osaksi tietty sen takia, että olen tottunut menemään mukaan. Mutta kun yllä kerrotun valossa olen siis auttanut Jaakkoa pesuissa yli 5-vuotiaaksi, eivätkä ne suju vieläkään itse, huomasin, etten oikeasti ollut tajunnut, kuinka pian näiden "normaalien" kohdalla alkaa monet asiat sujua omatoimisesti. Ahti täyttää toukokuussa kolme, ja tässä sitä jo ollaan. Pieni suuri asia.

Märkää.

Märempää.

Lopuksi Joonatan syömässä nuudeleita. Viuhvauh, näitähän on kiva ravistella!

 

Herran vuonna 2015 tammikuun ensimmäisenä päivänä matkaan lähti...

Vuosi 2015! Haluan yleensä välttää näitä aavistuksen kliseisiä aloitusajankohtia: laihdutus alkaa maanantaista (tai klassikko "huomenna"), tipaton tammikuu, karkkilakko kuun ekasta päivästä, uusi liikuntalaji aloitetaan syksyllä, tiedätte kyllä.

No, nytpä joudun olemaan perinteistäkin perinteisempi, ja julistamaan uuden blogini avatuksi tänä herran vuonna 2015 ensimmäinen tammikuuta. (Muotoilulla halusin vain olla mahtipontinen, en tunnusta mitään uskontoa, älköön kukaan loukkaantuko.) Ja joo, aloitan (äh, jatkan, palaan) laihdutuksen ja liikunnan myös. Ja ryhtiliikkeen. Ja kirjojen lukemisen. Ja...

Blogin pitäminen on pitkään kytenyt ajatusteni perukoilla ja onpa välillä tunkenut ihan suunnittelupöydälle asti. Elämäni kolmen lapsen kotiäitinä on täynnä mitä moninaisempia arkipäivän haasteita, kuten miten suorittaa maisterintutkinto (gradu) loppuun samalla,kun hoitaa täysipäiväisesti muksuja. Ehei, tätä ei olisi kannattanut miettiä etukäteen tarkemmin. ;) Puhumattakaan siitä, mitä jännittäviä seikkailuja jokaiseen päivään mahtuu. Voin jatkossa jakaa kanssanne esimerkiksi, katsottiinko meillä Poli Robocar venäjäksi vai ranskaksi tänään. Emme puhu kumpaakaan kieltä. Vaikka tätä menoa tilanne saattaa muuttua. 2,5-vuotiaani on innokas ja omatoiminen tabletin käyttäjä.

Tarvitsen enemmän ryhtiä arkeeni. Tai sitten minun on opittava hyväksymään leppoisa ja joltisenkin saamaton elämänrytmimme. Kävi niin tai näin, yritän saada tästä blogista välineitä prosessiin. Toivottavasti sekä teillä että minulla olisi samalla hauskaa.

Olen viime aikoina valvonut öisin liian myöhään, ja epäilen häivähdyksen univelkaa tehneen minusta sentimentaalisen. Uusi vuosi herkisti ajattelemaan kaikkia niitä ihania asioita, joita meillä on vielä perheenä edessä, perinteitä, jotka voimme itse rakentaa, koko sitä jatkumoa, jonka osa alan tiedostaa olevani. Ja lisäksi vetistelin irkkulallatukselle, jossa "young man" ja "fair  young maiden" kohtasivat ja saivat toisensa. Nyyhkis, kuinka yllättävää. 

Riemukasta uutta vuotta vuodelle 2015, ja nauruntäyteisiä hetkiä blogini parissa, minulle ainakin. Kunpa sinullekin. :)

Lopuksi perheen kuopus vähän viinimpänä, en jaksa edes keksiä mitään aasinsiltaa kuvan laittoon, halusinpahan vain jakaa söötin mössykkäni teillekin. Ehkei sen parempaa syytä tarvitsekaan?