Kukkahattutäti

No, okei, ei kukkia. Mutta sitäkin vahvemmin Hattu ja valitettavasti tukevasti täti.

Ja uus takki ja huivi, jee!

Kirpparikierros

Rrrrrakastan  kirpputoreja! Siihen nähden kiertelen niitä valitettavan harvoin, mutta toisaalta tämä taajuus on aika hyvä sekä asuntomme kapasiteetille että kukkarolleni. Nyt äitini kanssa vakiokirpparillemme suuntaessamme teimme työjaon: hänen kukkaronsa, minun neliöni. 

Näin isona ei sopivia vaatteita tule kovin usein vastaan, enkä niitä kaipaakaan. En halua tähän kokoon enää yhtään enempää rytkyjä, mielelläni hyvästelisin lopullisesti nykyisetkin. Mutta lapset! Mitä pienempi muksu, sitä parempi valikoima. Jaakon kokoiselle (128 cm) alkaakin löytyä harvemmin, kouluikäisille ei juuri ollenkaan, etenkään pojille. Kulunevat, luulen ma. 

Edelleenkin tuntuu omituiselta tavallisessa kaupassa, kun mahdollista kivaa puseroa tai hametta on tarjolla lähes jokaisessa mahdollisessa koossa! Missä on kaikki jännitys? "Oiii, tuo näyttää kivan väriseltä! Mikähän se on? Aaa, verhot, joo, en nyt tarvitse. Mut entäs tää! Iiihana hame! Äh, mut kokoa 36, not in this lifetime, hei tuossahan..." You get the picture. Voi sitä riemua, kun silloin tällöin jotain tarttuukin haaviin, etenkin, jos saa vielä jotain edullista. Äitini esimerkiksi saalisti tältä reissulta ihan iskemättömät, violetit nilkkurit, päätähuimaavaan kahden euroon hintaan. Sanomatttakin selvää, että hyvälle ompelijalle kirpputorit ovat aarreaitta. Valitettavasti minä en ole edes huono ompelija, ompelen niin harvoin yhtään mitään. Suunnittelen kyllä, että joskus sen taidon opettelisin paremmin.

Itse tarvitsisin siistiä kevättakkia, ja kyllä vähän korpesi, kun ainakin viisi hyvää takkia käveli vastaan koossa 40-42. En nyt sentään viitsinyt ostaa komeroon roikkumaan jotain epämääräistä tulevaisuutta varten.

Mieluiten kiertelisin kirpparilla ilman lapsia, tai korkeintaan tyytyväisen vauvan kanssa, mutta hyvin meillä meni koko muksuköörikin mukana. Ehkä en itse keskittynyt ihan niin hyvin kuin olisin halunnut. Yksi ihana kaivinkone ja pari muuta lelua löytyivät heti alkuun, niillä taattiin pikkuväen tyytyväisyys. Tässä suurin osa löydöistä, ihan kaikkea en viitsinyt kuvata, parhaimmat vain. Hinnat vaihtelivat 50 sentistä 4 euroon, mainitsen, jos on jotain erityistä.

Vaihtelua sisustustyynyihin!

Kuultokangas,  4 euroa (!)

Paitoja Joonatanille

Tässä joku ilmailuaihe, pidin kovasti väristä

Ihania housuja, jälleen Joonatanille

Lehmäpökät!

Puolipotkareita, 50 senttiä kipale! Näitä oli 5 kpl!

Rymyvälikausihaalarit, Lotta & Lassi ja Giraf, molemmat 4 euroa

Olen ollut ymmärtävinäni, että sanaa "shoppailu" käytettäisiin nimenomaan uusia tavaroita ostellessa, mutta en kyllä käsitä, miksi se ei sopisi yhtä hyvin käytettyjä plärätessä. Minä ainakin koen todellista shoppailun riemua kasatessani kärryyn tavaran tai vaatteen toisensa jälkeen ja maksaessani kassalla noin kaksikymmentä euroa. 98 % itse ostamistani vaatteista (alusvaatteita ei lasketa) koko perheelle ovat kirpputorilta, loput alennusmyynneistä.

Että sinne vaan ihanuuksia hakemaan! Eivätkä ne virheostoksetkaan niin harmita, jos ei ole älyttömiä maksanut, nopeasti vaan kiertoon uudestaan joko keräyksen kautta tai oman myymisen. Parin työlään, mutta tappiollisen myymisyritelmän jälkeen olen itse alkanut suosia ensimmäistä vaihtoehtoa. Minä olen selvästi ostaja, en myyjä.

Myönnän kyllä, että kirppariostelu vaatii jonkin verran harjoittelua, keskittymiskykyä tarkkaavaisuutta. Täytyy olla myös kärsivällisyyttä selata pöytä toisensa jälkeen mitä kamalimpia (oma viehätyksensä niissäkin, monet hyvät naurut olen saanut) vaatekappaleita löytääkseen sen yhden (tai kymmenkunta) helmen. Ihan uusiakin vaatteita tulee paljon vastaan, mutta niistä saa yleensä maksaa vähän enemmän.

Esittelen varmasti tulevaisuudessa lisääkin löytöjä, sitä mukaa kun niitä tulee kotiin haalittua. Haaveilen ajasta, jolloin minulla on oma, tilava asunto, ja paljon varastotilaa, jolloin voin ostaa hyvän ja edullisen takin lapsille odottamaan käyttäjäänsä parikin vuotta etukäteen. Nyt täytyy rajallisten neliöiden takia luottaa kausitarjontaan, mikä on kyllä osoittautunut ihan riittäväksi. Pakko loppuun vielä hehkuttaa viimeistä edellisen kierroksen parasta saalista, Jaakolle Reiman punainen välikausihaalari, todella siisti, 7 euroa! Jaakkohan toki on jo möyrynnyt sen kuluneeksi, mutta käyttöönhän se ostettiinkin.

Mukavaa viikonalkua, täällä toivutaan vähitellen flunssasta, mutta vielä se meitä pitelee otteessaan. Taidettiin napata mummolasta uusi edellisen perään.

Hirviöitä ja hintasotkuja

Omaa taiteellista näkemystäni edustava uudenvuoden tina-asetelma. Keskimmäinen poju sai nuo miekat ja me muut noita merihirviötä. Tai vaihtoehtoisesti lintuja ja kaloja. Mutta miksi tyytyä tavallisiin tulkintoihin, kun voi saada merihirviöitä?

Aikomukseni ei ole kovin pitkään kirjoittaa joka päivä, mut jos nyt tämän ensimmäisen viikon. Ensi maanantaista vähän harvennan tahtia, edes kotiäidille ei satu niiiin paljon ihmeellisiä seikkailuja. Kuvaajana olen amatööri, ja välineenä usein puhelin, eli asettakaahan odotukset sen mukaisiksi.

Tänään yritin näpsäistä taiteellisen kuvan (jollain akvarelliasetuksilla) mummolle ihailtavaksi, mallina jälleen keskimmäisemme, 2,5-vuotias Ahti. No, ei mennyt ihan putkeen. Lähetin kuvan silti. :D

Minä itse olen 31-vuotias, perheeseeni kuuluu aviomies ja kolme poikaa, sekä kaksi koiraa. Opiskelemme vielä, joten raha on tiukilla. Käyn harvoin kirpparia kummemmin shoppailemassa, joten tänä vuonna todella nautin päästessäni alennusmyynteihin. Huomasin kuitenkin, etten oikein muista, miten normaalit kaupat toimivat. Tuntui esimerkiksi omituiselta, että samaa vaatetta on saatavilla monta eri kokoa! Missä on kaikki jännitys?

En ole myöskään tottunut olemaan palveltavana. Halusin uuden huulipunan, ja kysyin myyjältä apua löytääkseni kauniin ruskeasävyisen, mielellään myös edullisen, mutta sitä en erikseen painottanut. Eihän tässä nyt suinkaan köyhiä olla! (Paitsi että.)
Myyjän esitellessä puikkoja vilkuilin hintalappuja, ja ne olivatkin oikein sopivia maksukyvylleni, muutamaa euroa. Ihana sävy löytyi, siirryin kassalle.

Vain huomatakseni, että ostamani huulipuna olikin alkuperäiseltä hinnaltaan 32 euroa, joten vaikka sainkin tuntuvan 50 % alennuksen, maksoin silti pikku luksuksestani 16 euroa! En ole varmaan koskaan maksanut yksittäisestä meikkituotteesta noin paljon, mikä varmaan pitäisi olla noloa tunnustaa. En kehdannut enää pyörtää kauppoja, olin jo automaattiohjauksella maksanut kortilla. Päätin mielessäni käyttää huulipunaa päivittäin, heh. Loppujen lopuksi olen ollut aika onnellinen hajamielisyydestäni, joka kohdalleni sattui, sillä ikinä en olisi tarkoituksella näin tehnyt. Tunnistatte kenties merkin, myönnän sen jo unohtaneeni.

Joonatan (7 kk), johon jo edellisessä jutussa tutustuitte, oli puettu ostoskierrokselle pikku isännäksi. Hänelle on luonto suonut erinomaiset edellytykset tähän rooliin.

Hauskaa viikonloppua teille, eiköhän arki ala saavuttaa itse kutakin. Tervetuloa vaan minun puolestani!