 | ||||
| Pölö. |
Taisin puhua viime laihdutuspäivityksessä jotain pyörän keksimisestä uudelleen. No, keksitään nyt samantien tulenteko. Tai kuin olis laskeutua ylipäätään puusta. Kävellä kahdella jalalla. Mitä näitä nyt on, itsestäänselvyyksiä, mutta paljon tarvittiin aikanaan niiden saavuttamiseen. Sellainen olo on. Terveisiä vaan ravitsemusterapeutille Kuopioon, kyllä sinäkin tästä olet vuosien mittaan aina kysellyt (epävirallisissa yhteyksissä, suom. huom. vastaanotolle en ole vielä toistaiseksi päätynyt). Minun vastaukseni on ollut "kaikki kunnossa". Itseäni lainaten viime perjantailta: "Proteiini hanskassa". Kunnes aloin äkkiä miettimään, että millähän perusteella.
Juu-u, jokaisella aterialla on proteiinia, check. Aterioita on yleensä monta päivässä, check. Proteiini hyvistä lähteistä ja paljon... hetkinen, hetkinen, hetkinen. Mikä oikeastaan on paljon? Aloin tutkimaan asiaa ja muistelemaan menneisyyttä. Kun aikanaan elämäntapamuutoksen tein, yksi suurista haasteistani oli saada proteiini suositusten mukaiseksi, omasta hiilihydraattipainottesesta ruokavaliostani sitä tuli aivan liian vähän. Tuolloin oli roppakaupalla muitakin perusjuttuja pielessä, kuten päivittäinen karkkipussi, joten sarkaa oli aivan riittämiin ilman proteiinin hienosäätöä. Joten kun sain sen tasolle 15 % päivittäisestä energiansaannista (E), olin tyytyväinen. Suunnilleen siis gramma per painokilo, tai vähän alle, jos oikein muistan. Näillä mentiin nykyäänkin.
Paitsi että. Tuon ajan jälkeen olen ollut parisen kertaa raskaana, ja elopaino on seilannut edestakaisin asettuen tukevasti (hah) noin kaksikymmentäkiloa ylemmäs sitten elämäntapamuutoksen. Mitäs sitten, kyllähän minulla sitä proteiinia on ruokavaliossa, ei tässä mitään. Joo, 20 kg kevyemmän minän verran ja silloinkin vain minimisuositukseen riittävästi. Kun pikainen haku kertoi, että sekä raskaana olevalle että laihduttajalla suositellaan 1,5 g proteiinia painokiloa kohden, eikä hiukan enemmästäkään mitään haittaa ole, etenkin jos yhtään kuntoilee. Mahdollisesti minä en olekaan geneettinen epäonnistuminen, jonka surullisena kohtalona on joka raskaudessa ja imetyksessä kerätä valtavat ruokahimot ja sitä kautta melkoiset kilot, vaan en vain ole syönyt tarpeeksi sitä jo muutamaan kertaan mainittua proteiinia. Kiroaisin jos kehtaisin.
Katsokaas kun tämän naisen nenä on jo pidemmän aikaa näyttänyt taivasta kohti, nenäkarvat voisi laskea kertavilkaisulla. Kyllähän MINÄ osaan. MINÄ tiedän. MINÄ en tarvitse neuvoja. Kuulkaa tää elämäntilanne. No, nää geenit. Tää imetys, uskotteko. Minkäs teen, kaikkea on kokeiltu, eikä mikään auta, ruoka maistuu, paitsi ns. "normaalitilassa". Ei sinänsä yllätä, ettei se kuitenkaan ihan noin mennytkään. Nöyräksi pistää, että selitys oli noinkin ILMEINEN. Laihdutusmaailmassa toi on yhtä selvä juttu kuin 2+2 = 4. Minä vaan tarjoan viitosta, tai mahdollisesti seiskaa ja puolta vastaukseksi.
Yksi selitys itsepäiseen sokeuteeni löytyy ideologiasta. Olen ollut kasvissyöjä jo kymmenisen vuotta, ja yhdistin proteiinikeskustelut aina lihansyöntiin. Haaveilen vegaaniudesta vielä jossain vaiheessa elämääni, ja proteiinin haaliminen kasvislähteistä tuntui työläältä, sekä imeytyykin huonommin. Se kun ei ole valmiiksi pureskeltua ja sulateltua. Pelkäsin kai puoliksi tiedostamatta, että jos myönnän proteiinin vähyyden, minun olisi käytännössä pakko myöntää, että kasvissyöjän ruokavaliostani puuttuu jotain. Kyllä vain, järjen jättiläinen, lisää kasvisprotskua!
Toinen syy on vain yksinkertaisesti jämähtäminen. Hoidin asian aikanaan mielestäni kuntoon, pistin mapin kiinni ja hyllylle, enkä avannut sitä uudestaan. En kyseenalaistanut syömisiäni siltä osin, onhan tässä kaiken näköistä muutakin mietittävää. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En uskalla edes kuiskata tätä ääneen, tai ei ainakaan pitäisi, mutta jospa tästä löytyisi salainen ainesosa, jonka avulla en lihoisikaan neljännessä raskaudessa palloksi? Ja mahdollisesti laihtuisin sitä ennen?
Painonhallinnallisesti tämä viikko on ollut melko katastrofaalinen. Ateriarytmi ihan poskellaan, annoskoot hukassa, vedenjuonti saharan ja monsuunin väliä vaihdellen, flunssaa ja väsymystä. Positiivista on, että en ole juurikaan herkutellut, vain yksi suklaapäivä koko viikolla. Pistän haasteet nyt hetkeksi tauolle, ja yritän päästä sinuiksi tämän uuden proteiinipläjäyksen kanssa. Aiheuttanut merkillisiä tilanteita. Yleensä herään aamulla supernälkäisenä, nyt on sekä ruokahalua että nälkää saanut odotella useamman tunnin. Kokonaisvaltaisen syömisrytmin kautta huono asia, eli töitä vaatii. Eilen söin ihan liikaa lounaalla kello kahdentoista aikaan, mutta nälkää ei sitten kuulunutkaan vielä 19 aikaan illalla. Olipa helppoa syödä kohtuullinen ja järkevä iltapala. Mutta pidemmän päälle ei liene järkevää syödä koko päivän ruokia kerralla... Tämä siis ihmiseltä, jonka ateriaväli on toisinaan kaksi tuntia, koska yksinkertaisesti niin nälkä ja mieliteko koko ajan!
Huolimatta melko poskelleen menneestä viikosta, housut mahtuivat melko hyvin, eivät tosin tuntuneet mitenkään erityisen paljon väljemmiltä viime viikkoon verrattuna. Ehkä kokonaisvaltaisesti istuivat vähän "tasaisemmin"? Takamus aavistuksen hikkipikkiriikkisen pienentynyt? Alkuviikosta liikuntahetket siellä täällä onnistuivat ihan hyvin, nyt pelkästä arjesta selviäminen tän flunssan kourissa (joka ei tosin ole iskenyt vielä kovin pahasti) on riittänyt. Eihän liikuntaa saa sitä paitsi kipeänä harrastaa.
Knoppitietona kerrottakoon hakukierroksen satona suosituksen proteiinin määrästä aamupalalla olevan noin 30 g, mikä on minulla ennen täyttynyt korkeintaan puoliksi. Lisäksi päivän aikana pitäisi olla vielä kahdella aterialla tuollainen 30 g kertajysäys, niin hyvä olisi. Tätä kohti.
