Proteiinirikas perjantai

Pölö.

Taisin puhua viime laihdutuspäivityksessä jotain pyörän keksimisestä uudelleen. No, keksitään nyt samantien tulenteko. Tai kuin olis laskeutua ylipäätään puusta. Kävellä kahdella jalalla. Mitä näitä nyt on, itsestäänselvyyksiä, mutta paljon tarvittiin aikanaan niiden saavuttamiseen. Sellainen olo on. Terveisiä vaan ravitsemusterapeutille Kuopioon, kyllä sinäkin tästä olet vuosien mittaan aina kysellyt (epävirallisissa yhteyksissä, suom. huom. vastaanotolle en ole vielä toistaiseksi päätynyt). Minun vastaukseni on ollut "kaikki kunnossa". Itseäni lainaten viime perjantailta: "Proteiini hanskassa". Kunnes aloin äkkiä miettimään, että millähän perusteella.

Juu-u, jokaisella aterialla on proteiinia, check. Aterioita on yleensä monta päivässä, check. Proteiini hyvistä lähteistä ja paljon... hetkinen, hetkinen, hetkinen. Mikä oikeastaan on paljon? Aloin tutkimaan asiaa ja muistelemaan menneisyyttä. Kun aikanaan elämäntapamuutoksen tein, yksi suurista haasteistani oli saada proteiini suositusten mukaiseksi, omasta hiilihydraattipainottesesta ruokavaliostani sitä tuli aivan liian vähän. Tuolloin oli roppakaupalla muitakin perusjuttuja pielessä, kuten päivittäinen karkkipussi, joten sarkaa oli aivan riittämiin ilman proteiinin hienosäätöä. Joten kun sain sen tasolle 15 % päivittäisestä energiansaannista (E), olin tyytyväinen. Suunnilleen siis gramma per painokilo, tai vähän alle, jos oikein muistan. Näillä mentiin nykyäänkin.

Paitsi että. Tuon ajan jälkeen olen ollut parisen kertaa raskaana, ja elopaino on seilannut edestakaisin asettuen tukevasti (hah) noin kaksikymmentäkiloa ylemmäs sitten elämäntapamuutoksen. Mitäs sitten, kyllähän minulla sitä proteiinia on ruokavaliossa, ei tässä mitään. Joo, 20 kg kevyemmän minän verran ja silloinkin vain minimisuositukseen riittävästi. Kun pikainen haku kertoi, että sekä raskaana olevalle että laihduttajalla suositellaan 1,5 g proteiinia painokiloa kohden, eikä hiukan enemmästäkään mitään haittaa ole, etenkin jos yhtään kuntoilee. Mahdollisesti minä en olekaan geneettinen epäonnistuminen, jonka surullisena kohtalona on joka raskaudessa ja imetyksessä kerätä valtavat ruokahimot ja sitä kautta melkoiset kilot, vaan en vain ole syönyt tarpeeksi sitä jo muutamaan kertaan mainittua proteiinia. Kiroaisin jos kehtaisin.

Katsokaas kun tämän naisen nenä on jo pidemmän aikaa näyttänyt taivasta kohti, nenäkarvat voisi laskea kertavilkaisulla. Kyllähän MINÄ osaan. MINÄ tiedän. MINÄ en tarvitse neuvoja. Kuulkaa tää elämäntilanne. No, nää geenit. Tää imetys, uskotteko. Minkäs teen, kaikkea on kokeiltu, eikä mikään auta, ruoka maistuu, paitsi ns. "normaalitilassa". Ei sinänsä yllätä, ettei se kuitenkaan ihan noin mennytkään. Nöyräksi pistää, että selitys oli noinkin ILMEINEN. Laihdutusmaailmassa toi on yhtä selvä juttu kuin 2+2 = 4. Minä vaan tarjoan viitosta, tai mahdollisesti seiskaa ja puolta vastaukseksi.

Yksi selitys itsepäiseen sokeuteeni löytyy ideologiasta. Olen ollut kasvissyöjä jo kymmenisen vuotta, ja yhdistin proteiinikeskustelut aina lihansyöntiin. Haaveilen vegaaniudesta vielä jossain vaiheessa elämääni, ja proteiinin haaliminen kasvislähteistä tuntui työläältä, sekä imeytyykin huonommin. Se kun ei ole valmiiksi pureskeltua ja sulateltua. Pelkäsin kai puoliksi tiedostamatta, että jos myönnän proteiinin vähyyden, minun olisi käytännössä pakko myöntää, että kasvissyöjän ruokavaliostani puuttuu jotain. Kyllä vain, järjen jättiläinen, lisää kasvisprotskua!

Toinen syy on vain yksinkertaisesti jämähtäminen. Hoidin asian aikanaan mielestäni kuntoon, pistin mapin kiinni ja hyllylle, enkä avannut sitä uudestaan. En kyseenalaistanut syömisiäni siltä osin, onhan tässä kaiken näköistä muutakin mietittävää. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En uskalla edes kuiskata tätä ääneen, tai ei ainakaan pitäisi, mutta jospa tästä löytyisi salainen ainesosa, jonka avulla en lihoisikaan neljännessä raskaudessa palloksi? Ja mahdollisesti laihtuisin sitä ennen?

Painonhallinnallisesti tämä viikko on ollut melko katastrofaalinen. Ateriarytmi ihan poskellaan, annoskoot hukassa, vedenjuonti saharan ja monsuunin väliä vaihdellen, flunssaa ja väsymystä. Positiivista on, että en ole juurikaan herkutellut, vain yksi suklaapäivä koko viikolla. Pistän haasteet nyt hetkeksi tauolle, ja yritän päästä sinuiksi tämän uuden proteiinipläjäyksen kanssa. Aiheuttanut merkillisiä tilanteita. Yleensä herään aamulla supernälkäisenä, nyt on sekä ruokahalua että nälkää saanut odotella useamman tunnin. Kokonaisvaltaisen syömisrytmin kautta huono asia, eli töitä vaatii. Eilen söin ihan liikaa lounaalla kello kahdentoista aikaan, mutta nälkää ei sitten kuulunutkaan vielä 19 aikaan illalla. Olipa helppoa syödä kohtuullinen ja järkevä iltapala. Mutta pidemmän päälle ei liene järkevää syödä koko päivän ruokia kerralla... Tämä siis ihmiseltä, jonka ateriaväli on toisinaan kaksi tuntia, koska yksinkertaisesti niin nälkä ja mieliteko koko ajan!

Huolimatta melko poskelleen menneestä viikosta, housut mahtuivat melko hyvin, eivät tosin tuntuneet mitenkään erityisen paljon väljemmiltä viime viikkoon verrattuna. Ehkä kokonaisvaltaisesti istuivat vähän "tasaisemmin"? Takamus aavistuksen hikkipikkiriikkisen pienentynyt? Alkuviikosta liikuntahetket siellä täällä onnistuivat ihan hyvin, nyt pelkästä arjesta selviäminen tän flunssan kourissa (joka ei tosin ole iskenyt vielä kovin pahasti) on riittänyt. Eihän liikuntaa saa sitä paitsi kipeänä harrastaa.

Knoppitietona kerrottakoon hakukierroksen satona suosituksen proteiinin määrästä aamupalalla olevan noin 30 g, mikä on minulla ennen täyttynyt korkeintaan puoliksi. Lisäksi päivän aikana pitäisi olla vielä kahdella aterialla tuollainen 30 g kertajysäys, niin hyvä olisi. Tätä kohti.

Pohdintojen perjantai

Tämä oli taas yksi Niitä päiviä. Herään aamulla kymmenen tunnin unien jälkeen virkeänä ja... totaalisen jumissa. Joka paikkaan sattuu. Nukun toisinaan niin sikeästi, että ehdin vain hädin tuskin ajatella jumahtaessani kylki-imetysasentoon "apua, ei näin voi nukah... zzzz". Siinä sitten heräät noin kolmen tunnin päästä veren lakattua kiertämästä ojennetussa kädessä, selän kirkuessa tuskaa. Ja mihin sitä herää? Siihen, että vauva ynisee maitoa tai lohtua tai läheisyyttä, tissiä yhtä kaikki. Sitten sitä on vain niin koomassa ja jumissa, ettei jaksa vaihtaa vaavin toiselle puolelle, joten puree hammasta ja imettää edelleen tuossa samassa asennossa. Pahimmassa tapauksessa käykin sitten niin, että "voi ei ei ei, apua.. zzzz". Viime yö oli sellainen. En meinannut päästä aamulla ylös sängystä, koska en vain saanut yhteyttä tiettyihin lihaksiini.

Osa taas ilmoitteli itsestään hyvinkin selkeästi, ihan liian. Auauauauu. Minä, joka vielä pari vuotta sitten käväisin 10 km kävelemässä ihan tuosta noin vain, vaunuja työntäen ja toinen selässä keikkuen (no joo, ihan pikkaisen lapin lisää), meinasin nyt läkähtyä ihan täysin kuuden kilometrin vaunulenkille. Joo, oli liukasta, joo, mentiin aika lujaa kävelyvauhdiksi (5, 7 km/h!), joo, työnsin vaunuja, mutta silti. Loppuajasta jalat olivat nilkasta reiden yläosaan tönkköinä, ja sain niitä liikauteltua vain keikauttamalla lantiotani puolelta toiselle. Mikä ihaninta, ikireipas (ja parempikuntoinen) lenkkikaverimusuni hypähtelin vierelläni hölkäten hengästymättä ja hikoilematta, sunnuntaikävelyllä. Mitäs siihen muuta kuin "hii.. hiiiih... hiii".

Mutta hei, minä kävin lenkillä! Oikealla lenkillä! En töpötöpökävelyllä muksujen kanssa. Saatiin viimeksikin menemään noin kilometrin matkaan 40 minuuttia, ja voin kyllä tunnustaa, että suurin osa siitä ei mennyt kävellessä.

Silti ottaa välillä päähän tämä ikuinen alusta aloittaminen kuntoilun ja muunkin suhteen. Paitsi ettei toi nyt oikeasti ole ihan alusta. Minä en muutenkaan enää Aloita. Minä Jatkan.

Joka ikinen kerta, kun olen jonkun kauden jälkeen syönyt huonommin, en koskaan kuitenkaan ole ihan sille tasolle vajonnut kuin ennen vuotta 2010, jolloin tein elämäntaparemonttini. Siihen aikaan verraten olen jatkuvasti syönyt oikein hyvin. Se vaan ei itselleni enää riitä, vaan tavoittelen lähes täydellisyyttä, tai tarkemmin sanottuna 80 % täydellisyydestä. Kuuklatkaa Patrik Borg (Da Guru), niin löydätte ajatuksen. Tiivistäen 80 % ajasta syödään hyvin, loput 20 % voi sitten mennä miten vain.

Joten minun maanantaini ei enää merkitse uutta Aloittamista, se on korkeintaan rajapyykki Jatkamiselle, paluulle hyviin tapoihin tai vielä yhden (tai no monen) uuden, paremman tavan opettelua. Yleensä vältän muutenkin maanantaijatkamisia, ja pyrin lähtemään liikkeelle jo sunnuntain puolelta, tai mahdollisesti lauantaina. Ihan vain ollakseni niin pirskatin Erikoinen.

Tässä esimerkki niistä kuvista, joita en kelpuuttanut. Nyt se ei jostain syystä näytä enää niin pahalta, kai sitä on tänään armollisempi itselleen. Ehkä sen takia, että pääsin yöpaita-verkkarit yhdistelmästä eroon vasta 17 aikaan illalla, ja silloinkin vaihdoin vain paidan. Hiukset laitoin ponihännälle ja vedin silmiltä pannalla syrjään. Sitten "kampaus" päivän aikan purkautui sellaiseksi sojottavaksi hirvitykseksi. Tai siis söpöähän se.

Kuvassa tyyli ei välttämättä täytä muodin mukaisuuksia, eikä kovin moni ehkä yhdistäisi palloa ja raitaa samaan asuun, tai edes pukeutuisi päästä varpaisiin samoihin väreihin, mutta hei, me likes. Kyllä, ihan sattumalta näytän tuollain poseeraavalta. Eikös kaikki aina välillä heitä tuollaisen asennon kehiin arjen tiimellyksessä?

 

Mitäs haasteille kuuluu? Ilokseni voin ilmoittaa, että ateriarytmi on vanhasta muistista hanskassa hyvinkin helposti, sen suhteen ei hirveästi lipsumisia tapahtunut. Meillähän se menee niin, että kukonlaulun aikaan (okei, kukot kiekuvat monesti jo neljältä, mutta kyllä kuusi välillä tuntuu siltä) syömme aamupalan, yhdeksän maissa toisen aamupalan, 11 kulmilla lounaan, kahdelta välipalan, viideltä päivällisen ja lapset kuuden jälkeen jotain iltapalaa, minä kahdeksan, yhdeksän aikoihin.

Proteiini hanskassa. Pikkuisen keskittymistä, ja tadaa, lähes joka aterialta löytyy joku lähde. Papua, soijaa eri muodoissaan, linssejä, pähkinöitä, kananmunaa ja juustoa. Ei ongelmia tämänkään kanssa.

Mutta toi syömiseen keskittyminen. Paah. Pahimpina päivinä olen puuhannut jotain melkein jokaisen aterian sivussa, eikä ole tainnut tulla yhtään päivää, etten olisi ainakin aamupalalla puhelinta räplännyt. Olen kuitenkin onnistunut minimoimaan siinä sivussa -syömisen, mistä sentään vähän selkään taputuksia. Rojekti jatkuu sen osalta, ehkä vielä jonain päivänä.

Epävirallinen murohaaste meni melkoisesti penkin alle. Tai siis, jos tarkoituksena oli olla yksikin päivä ilman. Ei tule kesää. Useimpina päivinä sain määrän pidettyä järkevänä, tänään väsyneenä lähti käsistä. Niitä vaan oli niin ihan mussuttaa. Olenkin luultavasti paikallistanut miksi, ja se on vähän noloa.

Minulla on kertakaikkiaan jano! Murot syön kauramaidon kanssa, ja lisäksi lisää niihin sokeria. Eli makeaa ja vetistä. Vähän kuin hedelmä. Minä reagoin helposti janoon ruokahimoilla, mikä kuulostaa pöljältä, mutta on ilmeisesti ihan todellinen ilmiö, jos nettiä tutkii. Olen opettanut itselleni, että janosignaali on yhtä kuin makeanhimo. Tapellut tavasta eroon vuosia, mutta aika laihoin (hah, tai siis, you know) tuloksin. Mennee haastelistalle.

Mutta jee jee jee! Tai oikeastaan laimeammin jee jee jee. Olen nyt suunnilleen parin viikon takaisessa tilanteessa, mitä tavoitehousuihin tulee. Takapakki yllättäen hidasti siis jopa kahdella viikolla, mutta jälleen kuljemme kohti housujen käyttöönottoa ja yllätys, yllätys, seuraavia tavoitehousuja.

Haasteet pidän vielä viikon ajan samoina, jos saisi edes pari "hyvää" tuohon syömiseen keskittymiseen. Kriteerit ovat niinkin tiukat, että kaikki ateriat pitää sujua ilman oheistekemistä "hyvän" saadakseen. Päiväraportti itse asiassa unohtui eiliseltä, mutta ei se nyt niin tarkkaa. Ensi viikolla voisikin sitten keskittyä kohtaan "juo aina lasi vettä, kun epämääräinen himo makeaan tai muroihin iskee". Pitänee siihen mennessä keksiä sille iskevämpi lyhyempi nimi. Janohaaste? Janon tunnistus?

Kaiken kaikkiaan aikas hyvältä vaikuttaa sekä liikunnan että syömisen suhteen. Katsotaan, mitä viikko tuo tullessaan. Jospa muutaman lisälenkin? Punnerruksia? Istumaannousun? Kyllä vain, kauhukseni huomasin, etten pääse lattialta vatsalihastentekoasennosta ylös. Tiedän toki, ettei vatsalihaksissa kuulukaan nousta ylös asti, mutta pitäisi siihen sentään pystyä! Syytän vatsalihaksia. Mitäs väistivät mahaa, muuttivat sivuille niin pitkäksi aikaa, että kuihtuivat. Työn alle! 

Yhden oivalluksen vielä jaan teidän kanssanne. Ei nyt niin ruudinkeksijältä saa minua vaikuttamaan, mutta jospa lahjakkuuteni sijaitsevat muilla aloilla. Olen puolisen vuotta tuskastellut, kun pitäisi sitä lankkua tehdä, niin, kaksi minuuttia päivässä, aloittaisin puolella minuutilla, lankkua nyt vaan kehiin. Kunnes pari päivää sitten tajusin, että jos nyt vaikka aloittaisin siitä, että pidän keskivartalopaketin kasassa kaikessa mitä teen. Tämä "kevyt" treeni kun alkaa sujua voikin siirtyä lankuttamaan, ja on ehkä jotain järkeäkin. Että mielikuvavetoketju vaan kiinni, ja vaipanvaihtoon!

Viihtyväistä viikonloppua!

Pönäkkä perjantai

Syyllinen! Syyllinen! Syyllinen! Olen lihonut, koska. Koska kun. No, suklaa. Ja noi murot. Riisimurot ja maissimurot. Ja oikeastaan ehkä kuitenkin suklaa. Äääh.

Juu-u, hädin tuskin sain napin kiinni. Tuli vähän sellainen kamelin-selkä-katkesi-olo, mutta käytännössä on vaikea jaksaa tehdä mitään konkreettisia muutoksia. Suklaata nyt ainakin pitää vähentää. Taannoin perustettu herkkulaatikkokin syötiin mustia, kovia karkkeja lukuunottamatta tyhjäksi, ja uusia en ole viitsinyt ostaa. Huomasin jälleen, että helposti ensimmäinen nälkäsignaali johti karkin nappaamisen sen sijaan, että olisin tehnyt ruokaa. Kokeillaanpa paremmilla energiavaroilla uudestaan. Minä kun näköjään syön pahojakin karkkeja, tai tylsiä, kun tarpeeksi mieli tekee.

Olen yrittänyt karkkipäivää kerran viikossa. Ei onnistunut. Olen yrittänyt syödä vaikka joka päivä vähän, mutta jättää sen kertarysäyksen väliin. Ei onnistunut. Olen yrittänyt totaalilakkoa. Onnistui jonkin aikaa, mutta ei pysyvästi, ja sitten söin kahta kauheammin. Joten nyt kokeilen, että muutaman kerran viikkoon saisi syödä vähän, vaikkapa kahdesti, ja lisäksi yhden isomman namistelun. Jospa sieltä löytyisi jonkinlainen kohtuuden illuusio?

Pari munkkkiakin mahtui viikkoon, ja keksiä. Ja noita muroja. Laitan niiden sekaan pähkinöitä, kauramaitoa, sokeria ja sokeroimatonta kaakaojauhetta. Eihän nuo mitään haittaisi vaikka joka toinen päivä syötynä, mutta kun minä sorrun niihin pahimmillaan pari kertaa päivässä. Liikaa huonoa hiilaria, liian vähän protskua.

Joten nyt pistetäänkin sitten vähän haasteisiin pökköä. Huomasin ilokseni ja yllätyksekseni, etten enää niin pahasti hotki, vaikka liian nopeasti edelleen syönkin. Joten niputan kaikki yhden Keskity Syömiseen -nimikkeen alle, jolloin käytännössä pyrin syömään sopivan määrän, ei liian nopeasti, eikä syödessä saisi tehdä samalla muuta. Lipsun etenkin viimeisestä edelleen päivittäin.

Nyt otetaan myös tarkastelun alle ateriarytmi ja proteiinia joka aterialle. Kasvikset koen vähiten vaikeiksi, vaikka taatusti niissäkin on välillä parantamisen varaa, jopa minulla, joka parhaina päivinään puputtaa kevyesti puolitoista kiloa kaninruokaa menemään. Ajatuskin ateriarytmin kunnollisesta petraamisesta (ei enää väliin jätettyjä lounaita!) ja proteiinin kyyläämisestä laiskottaa ja ketuttaa, mutta hei, mahalle kyytiä nyt! Matroona x matroona -olemuksesta pääsin pienillä, kivuttomilla muutoksilla, mutta jos haluan tästä melkein megalihavasta melkein hoikaksi, vaaditaan vanhoja kunnon järeitä otteita.

Ajattelin tehdä seuraavan viikon ajaksi, ja miksei jatkoonkin, pienen raportin päivän päätteeksi. Ehkä sitä pysyisi paremmin kurissa ja nuhteessa, kun pitää iltaisin blogiin tunnustaa syntinsä. Tai sitten ei. Mutta tulispahan sekin tunnustettua.

Suunnitteluhan tässä on kaiken alku ja juuri. Mutta kun väsyttää! Olen joutunut heräämään muutamana viime yönä tavallista useammin, pahimmillaan yli viisi kertaa yössä. No, tänään ajoissa nukkumaan, niin parantuu siitäkin ruikutuksesta.

Sori vain, tänään ei enempiä kuvia tippunut, oli sen verran kiireinen (ja tosi kiva!) päivä. Jospa huomenna paremmin?

Lopuksi esimerkki päiväraportista, arvostelu hyvä, välttävä, huono:

- Syömiseen Keskittyminen: Huono
- Ateriarytmi: Välttävä
- Proteiinin määrä: Välttävä

Mukavaa viikonloppua kaikille, älkää tämän matroonan murjotuksista piitatko, ihan itse ne on syöty!

Puputtajan Perjantai

Jee! Olen syönyt viikon aikana ihan liikaa suklaata, joten pelkäsin vyötäröön sujahtamisen ottaneen takapakkia. Ei ollut! Ehkä ne olisivat mahtuneet vielä hitusen paremmin ilman suklaata, mutta noo. Ei tässä  niin kiire. Jos siis pitää valita suklaan ja (nopeammin) laihtumisen väliltä. Nyt housut tuntuvat jo melkein mukavilta jalassa! Jos siis ei ole tarkoitus istua, kumartua tai ihmeemmin liikkua, hah. Valitsin tarkoituksella aika inhorealistisen kuvakulman, näkeepähän paremmin, kun alkaa maha kutistua. Teitä on varoitettu.

Sallikaamme kuvakulma ylhäältä...

Imetys ja tämä muhkeahko lähtötilanne mahdollistavat minulle paheita, joita laihdutukseen ei tavallisesti yhdistetä, kuten vaikka ne pari 200 g suklaalevyä viikossa. Taannoisen herkkulaatikon antimetkin ovat maistuneet välillä liiankin kanssa, mutta enimmäkseen kohtuudella. Olen karkkivarastooni aika tyytyväinen, mutta ei sillä toistaiseksi ole suklaan kulutukseen toivottua vaikutusta. Seurailemne tilannetta.

Olen nimittäin varsin tietoinen, että mahtuakseni lopulta niihin kaikista pienimpiin housuihin, ei tämä nykyinen peli vetele. Ei sen tarvitsekaan. Ihan vielä ei kuitenkaan tarvitse tiukistella, niin mennään nyt sieltä, mistä aita on matalin.

Suunnittelin oikeastaan julistavani karkkilakon viikoksi, mutta en kuitenkaan pysy siinä. Eipä siis kiusata itseään turhaan, vaan tavoitellaan nyt kiltisti sitä kohtuutta, niin tylsää ja draamaköyhää kuin se onkin.

...tai kameralla kaunisteltu...

Olette ehkä jo huomanneet, miksi en aloittanut laihdutusblogia? "Tänään söin aamupalan ilman lukemista ja join teetä, jee." "Tänäänkin join teetä, mutta selasin puhelinta iltapalalla." "En juonut tänään ollenkaan teetä, voi minua, mutta vain yksi ateria syöty keskittymättä." Köh. Entäs sitten: "Lähtöpaino? Jaa, en tiedä, en mahdu housuihin." "Tavoitteet? Niin, mainitsinko noista housuista..." "Liikunta? Lasketaanko vauvankanto ja pyykinheitto?" Niinpä.

Nuo kaksi valitsemaani haastetta eivät edelleenkään suju täysin mallikelpoisesti, mutta niiden opettelu sujuu jo niin huomaamatta, että voisin yrittää ottaa seuraavan kehityskohdan työn alle. Haasteethan olivat:

- teen juonti, vesi

- ateriarytmi

- kasviksia ja proteiinia joka aterialle

- keskittyminen syömiseen

- annoskoot

- hotkinta

- herkkujen kertamäärä

Aika luontevaa valita tuo hotkinta, sitä tukee jo syömiseen keskittyminen. Ateriarytmini ja ruuan laatu eivät kuitenkaan niin metsässä ole kuin syöntitapani. Annoskootkin ovat vähitellen kuin itsestään pienentyneet, mutta vielä tapahtuu liikaa ylilyöntejä lopullista tavoitetta ajatellen. Mutta yksi kerrallaan. Joten julistan seuraavaksi haasteeksi hotkinnan kertakaikkisen totaalisen lopettamisen! Jatkossa bloggaajamme pyrkii hengittämään sisään suullisten välillä, ei enää samaan aikaan. Pyrkii ylipäätään hengittämään. Haarukkakin voisi välillä ihan levähtää lautaselle. En sentään myönnä koskaan kaapineeni lautasellista suuhuni. Kumonneeni, en. Siispä päätetty.

...kun totuus on tämä!

Kirjoitin suurimman osan tästä päivityksestä jo aamupäivällä. Nyt illalla vaavia nukuttaessani mies tuli kurkkaamaan ja nappaamaan pari namua karkkilaatikosta, joka oli eksynyt viereeni sängylle: "Eivät ne hyviä ole, mutta niitä on paljon?" "Joskus on vain syötävä." Liekö proteiinissa vajausta, kun maailman tylsimmät karkit noin upposivat. Ugh, olen tunnustanut. Sain muuten mahani kipeäksi. Mitäs se Scarlett sanoikaan? "After all, tomorrow is another day", näin sarjassamme klassiset kliseet.

Piukea perjantai

Just ja just henki pihisee. Olen valvonut muutamana yönä liian myöhään  ja tänään se kostautui. Olen ollut täysin pihalla koko päivän. Lähdin lasten kanssa varta vasten ostoskeskukseen alekirjojen hakureissulle ihan vain siksi, että minusta ei ollut normaaleihin kotipuuhiin. Saatiin onneksi ystävä lapsineen mukaan, joten reissusta muodostuikin tosi mukava.

Jaakko hukkasi hanskansa bussiin menomatkalla. Paluumatkan tulimme sattumoisin samalla linja-autolla, ja hanska löytyi. "Ällikällä lyöty" sopii tähän kohtaan.

Vaan sitten itse aiheeseen. Tavoitehousut menevät kiinni! Hengittäminen nyt on muutenkin yliarvostettua. Tulevat viikot toivottavasti näyttävät kuvia housuista, jotka menevät paremmin kiinni. Mukavuuskertoimesta kuitenkin viis, tavoite siintää nurkan takana.

Muillekin haasteille kuuluu hyvää, joskaan eivät ole vielä voitettu. Viimeksi eilen hotkaisin tuplailtapalan puolihuomaamatta selaillen samalla puhelimella nettiä. Tsot tsot! Mutta muistini mukaan tuo taisi olla ainoa kerta tällä viikolla. Muistini ei tosin ole kovin luotettava. Tee on alkanut kuulua jokaiseen päivään, en enää unohda sen laittamista pitkiksi ajoiksi.

Herkkulaatikon pitäminen on toistaiseksi toiminut. Otan 2-6 karkkia päivittäin, ja se riittää. Keskiviikkona ostin kokeeksi tummaa suklaata ajatuksena, ettei haittaa, vaikka söisin sen kaiken heti. Suklaakin kesti jopa seuraavaan päivään!

Liikunnat odottelevat jäissä. Jospa kevät ne sieltä sulattaisi.

Kunpa kesään mennessä... Eiii, nyt iloitaan vain siitä, että noi housut menevät melkein päälle. JIPPII!