Puputtajan Perjantai

Jee! Olen syönyt viikon aikana ihan liikaa suklaata, joten pelkäsin vyötäröön sujahtamisen ottaneen takapakkia. Ei ollut! Ehkä ne olisivat mahtuneet vielä hitusen paremmin ilman suklaata, mutta noo. Ei tässä  niin kiire. Jos siis pitää valita suklaan ja (nopeammin) laihtumisen väliltä. Nyt housut tuntuvat jo melkein mukavilta jalassa! Jos siis ei ole tarkoitus istua, kumartua tai ihmeemmin liikkua, hah. Valitsin tarkoituksella aika inhorealistisen kuvakulman, näkeepähän paremmin, kun alkaa maha kutistua. Teitä on varoitettu.

Sallikaamme kuvakulma ylhäältä...

Imetys ja tämä muhkeahko lähtötilanne mahdollistavat minulle paheita, joita laihdutukseen ei tavallisesti yhdistetä, kuten vaikka ne pari 200 g suklaalevyä viikossa. Taannoisen herkkulaatikon antimetkin ovat maistuneet välillä liiankin kanssa, mutta enimmäkseen kohtuudella. Olen karkkivarastooni aika tyytyväinen, mutta ei sillä toistaiseksi ole suklaan kulutukseen toivottua vaikutusta. Seurailemne tilannetta.

Olen nimittäin varsin tietoinen, että mahtuakseni lopulta niihin kaikista pienimpiin housuihin, ei tämä nykyinen peli vetele. Ei sen tarvitsekaan. Ihan vielä ei kuitenkaan tarvitse tiukistella, niin mennään nyt sieltä, mistä aita on matalin.

Suunnittelin oikeastaan julistavani karkkilakon viikoksi, mutta en kuitenkaan pysy siinä. Eipä siis kiusata itseään turhaan, vaan tavoitellaan nyt kiltisti sitä kohtuutta, niin tylsää ja draamaköyhää kuin se onkin.

...tai kameralla kaunisteltu...

Olette ehkä jo huomanneet, miksi en aloittanut laihdutusblogia? "Tänään söin aamupalan ilman lukemista ja join teetä, jee." "Tänäänkin join teetä, mutta selasin puhelinta iltapalalla." "En juonut tänään ollenkaan teetä, voi minua, mutta vain yksi ateria syöty keskittymättä." Köh. Entäs sitten: "Lähtöpaino? Jaa, en tiedä, en mahdu housuihin." "Tavoitteet? Niin, mainitsinko noista housuista..." "Liikunta? Lasketaanko vauvankanto ja pyykinheitto?" Niinpä.

Nuo kaksi valitsemaani haastetta eivät edelleenkään suju täysin mallikelpoisesti, mutta niiden opettelu sujuu jo niin huomaamatta, että voisin yrittää ottaa seuraavan kehityskohdan työn alle. Haasteethan olivat:

- teen juonti, vesi

- ateriarytmi

- kasviksia ja proteiinia joka aterialle

- keskittyminen syömiseen

- annoskoot

- hotkinta

- herkkujen kertamäärä

Aika luontevaa valita tuo hotkinta, sitä tukee jo syömiseen keskittyminen. Ateriarytmini ja ruuan laatu eivät kuitenkaan niin metsässä ole kuin syöntitapani. Annoskootkin ovat vähitellen kuin itsestään pienentyneet, mutta vielä tapahtuu liikaa ylilyöntejä lopullista tavoitetta ajatellen. Mutta yksi kerrallaan. Joten julistan seuraavaksi haasteeksi hotkinnan kertakaikkisen totaalisen lopettamisen! Jatkossa bloggaajamme pyrkii hengittämään sisään suullisten välillä, ei enää samaan aikaan. Pyrkii ylipäätään hengittämään. Haarukkakin voisi välillä ihan levähtää lautaselle. En sentään myönnä koskaan kaapineeni lautasellista suuhuni. Kumonneeni, en. Siispä päätetty.

...kun totuus on tämä!

Kirjoitin suurimman osan tästä päivityksestä jo aamupäivällä. Nyt illalla vaavia nukuttaessani mies tuli kurkkaamaan ja nappaamaan pari namua karkkilaatikosta, joka oli eksynyt viereeni sängylle: "Eivät ne hyviä ole, mutta niitä on paljon?" "Joskus on vain syötävä." Liekö proteiinissa vajausta, kun maailman tylsimmät karkit noin upposivat. Ugh, olen tunnustanut. Sain muuten mahani kipeäksi. Mitäs se Scarlett sanoikaan? "After all, tomorrow is another day", näin sarjassamme klassiset kliseet.