Kieltämättä käy välilllä mielessä, että onkohan tätä blogia järkevää päivittää ihan joka päivä? Jopa niinä päivinä, jolloin ei ole mitään asiaa. Tai tokihan minulla on aina asiaa, enemmän kuin kukaan jaksaa lukea tai kuunnella, mutta myönnettäköön, että ne saattavat ihan pikkiriikkisen kierrellä samojen asioiden ympärillä. Niiden kotiäidin seikkailujen. Jotka saattavat joskus harvoin olla ihan pikkipikkiriikkisen yksitoikkoisia. Mutta toisaalta, tästä on tullut kiva päivittäinen rutiini, ja pelkään, että jos jätän jonkun päivän välistä, en saakaan enää tartutuksi mihinkään aiheen tynkään.
Jos voisinkin vain kirjoittaa, mitä mieleen juolahtaa, niin postaukset olisivat usein liiankin pitkiä, ja täynnä mitä moninaisempaa ajatusten Tonavaa. Näin on ainakin helppo väittää, kun en seuraavasta syystä joudu koskaan tätä väitettäni todistamaan. Ne penteleen kuvat. Päähäni on tulikirjaimin kaiverrettu ajatus, että bloggaukseen vain kuuluu kuvia, eikä ilman niitä parane lähteä leikkiin. Haluan pääsääntöisesti julkaista itse ottamiani kuvia, minä kun olen tällainen vaatimaton alkava kuvajaalahjakkuus (tai sitten on vain kivaa ja helppoa julkaista niitä omia näpsyjään, eikä miettiä tekijänoikeuksia), joten niiden satunnainen puute aiheuttaa melkoisen ongelman kulloisenkin mieleen juolahtaneen aiheen käsittelyssä. Kirjoita siinä nyt kestovaipoista ilman kuvan kuvaa vaippapöksystä, tai edes siitä harsosta. (Meinasi jäädä kirjoitusvirhe "kirjoita siinä nyt kestovaipoissa".)
Olivat tuoneet läheiseen leikkipaikkaan tuollaisen läjän hiekkaa. Ilmeisesti sen oli tarkoitus siitä vähitellen itsekseen tuulen (yeah right, pakkasella) tai ahkeran asukkaan avustuksella levitä hiekoitushiekaksi, joten pistettiin lapset töihin. Jotenkin huvittavaa, kun rekat saivat hiekkalastin ja kalenteri näyttää helmikuuta. Lapsuuteni Kainuussa on jättänyt ihan erilaisia muistijälkiä kuin nämä etelän talvet tulevat omilleni jättämään. Saan sitten aikanaan vanhana rutista, että Minun Nuoruudessani meillä oli kuulkaa ihan hankia talvella... Tai no niin. Voisinhan minä nytkin jo.
'
Tää nyt vaan on jotenkin söpö kuva. Meillä muuten oikeaoppisesti juodaan ruuan kanssa yleensä vettä, päivittäin välipaloilla kauramaitoa ja harvemmin mehuja, limsoja eivät lapsiparat saa juuri koskaan, sillä en välitä niistä itse. Isältään joskus kokista (yäkyäk) maistavat. Huomatkaa kiiltävä sädekehäni.
Tänään olen liikkunut arkisen aherruksen tiimoilta niin paljon, että tunnen ihan tehneeni jotain "oikeaa liikuntaa". Pyörittelen monenlaisia fyysiseen aktiivisuuteen liittyviä ajatuksia mielessäni, aika näyttää, josko ne konkretisoituvat mitenkään. Aamulla herätessäni kuudelta (ja noustessani ylös! Ei sänkymakoilua tänään!) päätin, että tästä päivästä tulee mallipäivä. Ei tietenkään ihan, mutta hyvin läheltä mentiin. Ei mikään tyypillinen maanantai.
Päiväraportti:
- Syömiseen Keskittyminen: Huono (!)
- Ateriarytmi: Hyvä
- Proteiinin määrä: Hyvä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?