Läskisokeuden kujanjuoksu. Äitini luona on ihanasti panostettu peilien avaruutta luovaan vaikutelmaan ja tungettu niitä kokonainen käytävä täyteen. Omissa neliöissäni on kaksi pienehköä kokovartalopeiliä taktisesti sen verran sivussa, että toisen tulilinjalle pääseminen vaatii erityistä vaivannäköä ja toisen eteen harvemmin eksyn, se kun on miesluolassa, ja muuten mahdollisimman epäedulliseen kulmaan aseteltuna (joten sen voi näppärästi sivuuttaa, koska se "ei näytä oikein").
Tämä alla kuvattu peili on siis ainakin pari metriä pitkä. Näkee itsensä piiitkäään joka ikinen kerta, kun vaikka vessaan menee. Tai tekee jotain muuta kuin juoksee television ja jääkaapin väliä.
Bongasitko mahan? Kyllä, retorinen kysymys. Ei jää minulta huomaamatta kertaakaan. No, sitten kun olet tämän peilin vaikutuspiiristä lopulta livahtanut, vastakkaiselle puolella on aistikkaasti sijoitettu eteisen peilikaapit. You can run but you can not hide!
Hetken kotona pakatessani harkitsin ottavani tavoitehousut mukaan perjantaipostausta silmällä pitäen, mutta koko ajatus tuntui lopulta jotenkin pakkomielteiseltä, joten jäivät kotiin. Onnekasta sinänsä, koska täällä kyllä herkut maistuvat, olenhan "lomalla", ja lomallahan saa mässätä, niinhän (no ei!)?
Joten tämän kertainen "laihdutus"päivitys on tämmöinen ruikutusversio. Enpä ole syönyt juuri muuten järkevästi kuin sitä proteiinia, joka kyllä on vaikuttanut positiivisesti annoskokoihin (pienentyneet), ateriaväleihin (pidentyneet), verensokeriin (tasaantunut) ja vatsan toimintaan (en määrittele sen tarkemmin). On kai jonkinlainen ateriarytmikin nähtävissä, jos oikein vaaleanpunaisten silmälasien läpi katsoo, sillä toki syödään aamiainen ja lounas ja sitä rataa. Mutta sitten väleihin kaiken maailman möhmötyksiä sinne sun tänne, niin jopas on hyvä kokonaisuus pilalla.
Kotiin palatessani tuossa viikonlopun viimeisillä metreillä aionkin yrittää keskittyä KAIKKEEN paremmin. Pari viikkoa tätä kiikunkaakun sekamelskaa on riittämiin.
Proteiini ei valitettavasti ole lopullisesti poistanut suurinta ongelmaani kokonaan, eli makeanhimoa. Se on kyllä vähentynyt, ja kotiympyröissä ehti olla pari uskomatonta päivää, jolloin ei tehnyt mieli karkkia, kuten jo kirjoittelinkin. Ennen makeanhimon kylkiäisenä tuli halu täyttää vatsaansa, syödä vaikka jäätelöä ja leivonnaista. Nyt ei tee tippaakaan mieli mitään oikeaa jäljittelevääkään, vaan ihan peruskarkkia ja suklaata. Siis vaikka olen syönyt tukevasti ja tasaisesti (lue: koko ajan).
Hullu teoriani on, että imetys vie paljon nesteitä, enkä tule juoneeksi tarpeeksi. Tällöin liian pitkälle mennyt jano ei enää tunnu janolta, vaan primitiivisemmältä kaipuulta hedelmiin, jonka olen omalla toiminnallani kierouttanut sokerikoukuksi. Jotain tällaista olen jostain lukenutkin, eli kaikki ei ole pelkästään omia höyrypäisyyksiäni, mutta kyllä kyseenalaistan itsekin, onko ajatuksessa päätä tahi häntää.
Ihmiskoe jatkukoon, sitähän laihdutus enimmäkseen on. Minä haaveilen vähän aikaa pussikuureista (johon en kuitenkaan oikeasti ryhtyisi/pystyisi).
