Arjen pieniä suuria tekoja: Raparperikiisseli

Pihassamme kasvaa edellistäkin edellisemmän asukkaan istuttamana suuri raparperi (damn, kuvan olis voinut ottaa). Muutimme tähän asuntoon pari vuotta sitten, ja joka kesä olen suunnittellut tekeväni raparperista vaikka mitä. Sainkin viime kesänä varsia jääkaappiin muistaakseni ihan paloiksi asti, ja sinne ne sitten mätänivät. En tullut laittaneeksi edes pakkaseen. Oikein tyypillistä minulle aloittaa innolla ja hiipua kesken kaiken.

Joten, tadaa!

Jospa tästä vielä päästäisiin oikeaan perheenemäntärooliin, ja saisin säilöttyä tai muuten valmistettua koko valtavan raparpesatoni? Voisi vaikka antaa lahjaksi. Muutenkin kuin vain "käykää sieltä hakemassa, jos vain kelpaa".

Olen ollut viimeisen kahden viikon aikana aika paljon poikien kanssa itsekseni, mies on ollut auttamassa naapurikunnassa ystävää eri projekteissa. Välillä on ollut vähän raskasta, iltaisin on väsyttänyt, mutta täytyy sanoa, että nyt noiden poikien kanssa on enimmäkseen kivaa. En sano, etteikö vauvavuodessa ole omat ihanuutensa, mutta kyllä minä taidan kuitenkin nauttia eniten, kun pieninkin alkaa vähän jo tehdä kaikenlaista, näyttää sitä omaa persoonaansa. Puhumattakaan veljesten keskinäisestä vuorovaikutuksesta, jota pääsen ensimmäistä kertaa seuraamaan normaalien lasten välillä. Toki isoveljen ja keskimmäisen välilläkin on kaikennäköistä ollut, mutta ei se nyt vain ole ihan samanlaista, kun toinen on niinkin vahvasti autistinen kuin meidän Jaakkomme, kaikella rakkaudella. En olisi uskonut, kuinka paljon vuosikas ja 3-vuotias esimerkiksi leikkivät keskenään!