Sittemmin parina viime vuonna lähipururadan pienet kyykäärmeen poikaset ovat päässeet yllättämään varomattoman lenkkeilijän. Kerran melkein astuin yhden päälle. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa vielä kauan käärmeiden jälkeen, ja tunsin oloni epämukavan säikyksi.
Eilen käärmettä tuijottaessani minut valtasi sama kauhunsekaisänen paniikki, mutta piti lasten vuoksi koittaa olla rauhallinen. Jotain alkukantaista siinä tunteessa on, ja sitä on vaikea hallita.
Kai sitä on edellisessä elämässään ollut hamsteri.
 |
| PIXABAY |
Hah, mä oon sit varmaan kans ollut hamsteri ;-D. Ihan sama reaktio käärmeisiin nimittäin. Tosin mut on kyllä varta vasten opetettu pelkäämään niitä, kun meidän mökillä oli aikoinaan todella paljon kyitä. Mutta joo, edelleen kiljun ja sydän hakkaa tuhatta ja sataa, jos joudun noiden luontokappaleiden kanssa vastakkain lenkkipolulla tai metsässä. Ihottavia ovat :-3.
VastaaPoistaMä kun olen vielä yleensä niin järkevä! En yhtään iikkis-tyyppi. Mut pistäpä käärmeen kanssa napit vastakkain... Me ollaan kai sitten hamstereita kaikki, kun oikein käärmettä silmiin katsotaan (hää on nii hauska!).
VastaaPoista