Spontaania pullanleivontaa

Tai ei sitten kuitenkaan. Ehdin keskiviikkona lupailemaan pullaa pojille, Ahti saisi myös osallistua itse leipomiseen. Kunnes tajusin, ettei sadepäivänä kannata tehdä hiivataikinaa. Tämä päivä alkoikin sitten kysymyksellä "joko leivotaan pullaa?", eikä rauhaa saanut ennen kuin ryhdyttiin toimeen. Oli yhtä ja toista tekemistä ennen leipomista, eikä kärsimätön poika olisi millään malttanut hidasta äitiään odotella. Jatkossa kyllä mainitsen tämän luokan suunnitelmista vasta kun H-hetki on oikeasti käsillä!

Mukavaa oli, että Jaakkokin osallistui. Kaulitsi vähän ja pyöritteli pari pullaakin. Laitoin lautasille poikien leipomukset, saivat omiaan maistella. Hyvin upposi!

Täytyy vielä kertoa, mitä tänään tapahtui. Lastenhuoneesta alkoi kuulua lohdutonta itkua, selvästi sattunut, ja kiirehdin sylittelemään. Ahti parkui sylissä monta minuuttia, ja nikotteli kysymyksiini vastauksia. Ei, ei ollut kaatunut, ei törmännyt, Jaakko ei ollut tehnyt mitään. Mitä ihmettä? Mikä sitten satutti? Lopulta sain selville, että Ahti oli itse lyönyt itseään itkun arvoisella voimakkuudella. Ilmeisesti ihan vain kokeillakseen. Pakko myöntää, että nauratti aika lailla.

Olen nyt kaksi päivää kaiken liikenevän ajan siivonnut, ja nyt alkaa olla tulostakin näkyvissä. Nyt me vihoviimeisen kerran yritämme ylläpitosiivousta, ja jos ei onnistu, alan suosiolla puhumaan itsestäni "boheemina", "luovana" ja "rentona", sekä miten ajoittainen kaaos ja jatkuva sotku on vain kodikasta. Sitä ennen kerran vielä.