Meikkiä ja munkkia nassuun

Menin aamupäiväisen perhekahvilavappunaamiaisriehan jälkeen Prismaan. Olin maskeerannut itseni, ja katselin jännittyneenä reaktioita. Ehkä pari vähän pidempää katsetta sain, mutta hämmentävän vähän. Ehkä kaikki muistivat vapun.

Jaakosta en saanut identiteettisuojaista kuvaa, mutta tuhrin pojan naamaan ruskealla huulipunalla ympyröitä (sori, perhekahvilan sohva!) Ja laitoin ruskeasävyisen raitapaidan päälle, sekä pehmeän kruunun päähän. Kostyymin nimi oli Määrittelemätön Eläinkuningas.

Ahti oli Hiiri. Ainakin tasan sen hetken, että sain napattua kuvan. Muuten asu oli "liian kuuma", jopa tuo taskusta pilkistävä hiirinukkekin.

Joonatan oli Humpty Dumpty, sen samat kolme sekuntia.

Simakin onnistui, vaikka minä mielestäni huppeloiduinkin. Kukaan muu juoja ei tunnustanut. Vappuisaa vappua!

Peruutettu perjantai

Siis vähänks on tyhmää blogata vaan siitä, ettei bloggaa tänään, niinku.

TBT: Gigolot kannoilla

Olen minäkin sentään ulkomailla ollut. Ihan jopa muutaman kerran. Myöhästyin noin viidellä vuodella ajasta, jolloin alkoi olla ihan tavallista kauraa reppureissata läpi Intian, joten minulle jonkun muun (kiitos äiti!) lompakosta maksettu matka Turkin Alanyaan oli aika kova juttu. Vaikkakin paikoin hienoista myötähäpeää herättävä. 

Patikoimme rannalla, ja huomasimme pari pientä poikaa. Jälkikäteen veikkaisin, että 10-12-vuotiaita? He kävelivät jäljessämme. Kuljimme edelleen. Niin pojatkin. Aloimme arvuutella, minne he voisivat olla matkalla, tämä suunta kun oli oikeastaan pelkkää rantaviivaa kilometrien päähän. Muistaakseni jotain 9 km lenkkiä itse tavoittelimme. Pojat saavuttivat meitä vähitellen, tulivat yhä lähemmäksi ja lähemmäksi. Aloimme vähän kiusaantua. Ties mitä pitkäkyntisiä. Mitähän ne haluvat? Myyköhän ne jotain? Miksi ne nyt meitä seuraavat. 

Lopulta, kun pojat kulkivat suunnillen vieressämme, ja olimme koittaneet parillakin turhalla pysähtymisellä harhauttaa heidät kimpustamme, kysyin suoraan, mitä he meistä halusivat? Pojat katsoivat toisiinsa, kuiskuttivat jotain, ja kysyivät sitten ikääni. -23, vastasin kummastuneena. Leuat valahtivat. Jalat alkoivat vispata hämillisesti. Eivät osanneet sen kummemmin selittää asiaansa, joten käännyimme äitini kanssa jatkaaksemme matkaa. Hetken kuluttua vilkaisin taakseni huomatakseni poikien suunnanneen takaisin. Äitini alkoi nauraa, ja hetken päästä minullekin valkeni. Nehän olivat vokottelemassa minua! Minua! Nuo keskenkasvuiset! Pikku pojat! Noo, tukkani oli kyllä saparoilla, mutta ei kai minun naamastani voi erehtyä? Kypsyyteni suorastaan tihkui sieraimistani? No, arvioikaa itse, vuodelta 2006:

 

 

Ja se pakollinen kameli.

Iik ääk -hetki

Tänään oli kaiken kaikkiaan hieno päivä. Sydämentykytyksinen tosin. Monta iik ääk -hetkeä ja helpotuksen huokausta. No, ne muut iikääkit olivat luokkaa Joonatanin töppönen putosi matkalla autolta kotiin voi ei, mutta löytyikin sitten pudonneena sisältä. Mutta yksi oli ylitse muiden.

Hukkasin auton avaimet. Tulin kahden piltin ja täpötäyden ostoskärryn kanssa parkkihalliin autolle, ja aloin kaivelemaan avaimia. Ja käänsin taskut. Ja tutkin ostoskassit. Ja käänsin takintaskut uudestaan. (Olen vähän outo nainen, mutta käytän laukkua vain kausittain. Pelkään unohtavani sen johonkin.) Ei avaimia! Hetken aikaa kauhistuin jättäneeni ne virtalukkoon. Ei sentään. Auton vieressä pudonneenna? Jäljitin reittiäni ostoskärryjen hakuun ja vessapysähdykseen, ja sitten lähdin kaikkeni antaneena Infoon. Matkalla suunnittelin soittavani miehelle ensin, lyöväni luurin korvaan ja laittavani heti perään viestin, josta kerron tapahtuneesta. Säästyisin ensireaktiolta. Sydän pamppaillen ja valmiiksi epätoivoisena kyselin avainten perään ja voi onnea! Siellä ne olivat! Lottosin heti kaksi riviä, tämän täytyy olla tuuripäivä. Tai sitten kaikki onni meni siihen. 

Aamu valkeni ihanasti kello 5.50 (kuvainnollisesti, sillä pimeäähän tuolloin vielä oli), kun sain siivota sitä isompaa vahinkoa lastensängystä. Sairastamisen jälkimaininkeja näemmä riittää. 

Jaaa sen pituinen se. Toisin sanottuna, jatkan huomenna karkkijuttuja. Pudotin joku aika sitten imettäessä puhelimeni Joonatanin päähän (karseaa). Siihen tuli kuhmu! Vaikka ei todellakaan pudonnut korkealta! Nyt Joonatan herää saman tien minun liikahtaessa sängystä pois, ja kello alkaa olla jo liikaa. Joten seuraavista kuvista saatte päätellä, mistä olisin vielä kirjoittanut. Hah.

Kuka tai mikä on Charlie Hebdo?

Jäätä.

Sinistä taivasta.

Tunnustan. Olen ollut Huono Äiti. Emme ole koko viikolla olleet kunnolla ulkona peuhaamassa, Ahti pääsi kerran isänsä kanssa sentään, ja kerran pääsi mukaamme terapiareissulle. Jaakko on saanut ulkoilua lähes joka päivä, mutta vain kävelyä ja bussipysäkillä istumista. Laiska, Huono Äiti. 

Kootut selitykset liittyvät antibioottikuurin aiheuttamaan väsymykseen ja huonoihin keleihin. Mutta tiedänhän minä, että Hyvä Äiti vie lapsensa kaksi kertaa päivässä n. parituntiselle riehunnalle säässä kuin säässä. Paitsi että meillä lapset talvisin helposti väsyvät yli tunnin ulkoilusta. Pidän päivinä, jolloin en lintsaa, tuntia päivässä miniminä. Välillä tuntuu onnistuvan pidempikin rupeama, ja se yleensä kostautuu Ahdin kotimatkan kiukuttelulla, joskus harvoin Jaakonkin. Lisätään vielä satunnainen vaunumatkustamiseen tympiintynyt bebé, niin meillä on Jackpot. Onneksi ei osu kohdalle kovin usein.

Tänään sitten oli Kaunis Ilma, suorastaan Upea. Ainakin aurinko paistoi, ja se tekee minkä tahansa ilman tähän vuodenaikaan Upeaksi. Eikä ollut kylmäkään, mitä nyt ikkipikkuisen liukasta. Joten suuntasin muksujen kanssa ulos sovittujen leikkitreffien kannustamana. Yritin vähän oikoa kuhmuista sädekehääni ja olla erityispitkään, että saataisiin korvattua viikon ulkoleikkivaje. Seurauksena oli itkuparkutyynnyttelyrauhoittelukotimatka.

En ollut tänään pelkästään (tai siis oikeastaan viikolla) Huono Äiti, vaan myös Tyhmä Äiti. Enkä siis tahtoikäisen mielestä, vaan valitettavasti ihan oikeasti. Jotenkin tuli puheeksi tänään, mikä on Charlie Hebdo. Mieheni heitti kysymyksen minulle ihan vitsillä. Minä viattomasti ilmoitin silmää räpäyttämättä, ettei aavistustakaan. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus ja epäuskoinen katse. Naurahdus. "Joo, joo, hyvä vitsi, kaikki nauramme, mutta kakaises nyt." Ei, rehellisesti sanoen, harmainta haisuakaan. Joopa joo. Te tiedättekin, miksi miehellä meni kahvi väärään kurkkuun. Nyt tiedän minäkin.

Muistakaa nyt, että edelleen imetän! Se tunnetusti pehmentää päätä. Minua myös herkistää. En halua lukea väkivaltaa sisältävien uutisten yksityiskohtia. Tiesin kyllä, että pommitus ja pilapiirros. Mutta uutisen tullessa minulle jäi epäselväksi, mikä ihmeen Charlie. Ennen kuin huomasinkaan, kaikki mediat olivat täynnä "Minä olen Charlie":ta, ja siinä vaiheessa asiasta kysyminen olisi tuottanut joka tapauksessa yllä kuvatun kaltaisen reaktion. Enkä tullut asiaa googlanneeksi, koska olin iskulauseelle kehitellyt oman, melko naurettavan, merkityksen. Mutta sitten jäin kiinni.

Pomppompomp, Joonatan pitää pallosta.

Rakas mieheni piristi päivääni vielä seuraavanlaisella sananvaihdolla. Jonkun netistä löytyneen jutun innoittamana hän loihe lausumaan: 

Mies: "Iso nenä on seksikäs."

Minä (hypäten ilmiselvään johtopäätökseen: "Ei mulla ole iso nenä!"

Mies: "Onhan sulla. Hyvin hallitseva osa kasvoja."

Minä (huomatkaa, mitä sana-akrobatiaa): "Ei taatusti ole!"

Mies: "Niin no ei sulla ole iso nenä, jos kokonaisuutena katsoo."

Ahah. Hyvä paikkaus. Not.

Ja nuo risukuvat? Ne ovat taidetta ne.