Olin koko päivän kiukkupussi...

...kunnes:

Jotkut stereotypiat pitävät paikkansa. Kyllä Mies tietää.

Intiassa kuukin on kuumempi

Katsokaa, mitä ihanaa minä sain! Aitoa intialaista käsityötä, kylän markkinoilta ostettu, ihan aidon intialaisen ostamana. Ooh! Järkevä puoleni tiedostaa, ettei sen nyt pitäisi niin ihmeellistä olla, kyllähän tässä itse kukin on nykyään oikea kosmopoliitti, mutta sisäinen maalaistylleröni hyppii posket punaisina tasajalkaa. Iiih!

Meillä oli oikein kiva ilta eilen, jopa niin kiva, että pääsi tapahtumaan pieni sekaannus. Meillähän olevat harvat kello ovatt näppärästi siirtäneet itse itsensä kesäaikaan. Olen suunnitellut ottavani Ikean halpiskellon päiväjärjestyskäyttöön, kuten jo mainitsinkin aikaisemmin, ja nyt siivoillessani nostin sen ikkunalaudalle nököttämään. Sen jälkeen sujuvasti peitin kelloradion kaapitusta odottavilla pyykeillä. 

Arvaatte kai, miten kävi. En ollut muistanut siirtää tuota tavallista kelloa, ja käytimme sitä ajannäyttäjänä. Jonka seurauksena lapset pääsivät nukkumaan vasta yhdeksältä, kun olisi pitänyt ehdottomasti kahdeksalta laittaa. Jaakko heräsi 6.45, ja on nyt tosi väsynyt. Voi äiti, minkä teit.

Naapurustossamme asuu intialainen nainen, jonka kanssa olen silloin tällöin leikkipuistossa jutellut. Tarkoituksenani on ollut koko talven ajan kutsua hänet meille syömään, varsinkin kun Mies on innostunut intialaisesta keittiöstä. Lopulta onnistuinkin, ja hän sitten yllätti tuliaisilla kotimaastaan. 

Mies laittoi parastaan, ja teki vieraaseenkin vaikutuksen. Ihan syystä, ruoka oli taivaallista. Saatiin aitoustodistus! Saa kadehtia, sai minut ainakin nostamaan nokkaani hitusen verran taivasta kohti. Sitä tulee niin sokeaksi toistuville asioille, ja alkaa pitää itsestäänselvyytenä vaikka ravintolatasoista ruokaa päivittäin eteen kannettuna. Hyi minua.

Thanks for the photo, C!

Kuva on vieraamme ottama, minullehan ei tullut mieleen ennen jälkiruokaa. Oma annokseni olisi ollutkin isompi, hah.

Kakkuset näyttävät ehkä tutuilta... Tarjollepano ei kenties täytä kaikkien esteettisiä standardeja.

Koko päivällisessä parasta oli tietysti hyvä seura, ja otamme ehdottomasti uusiksi. Mukavaa saada uusia ystäviä.

Instant karma

Siivoilin eilen illalla keittiötä tavallisemman iltakooman sijaan, lapset kaikki jo nukkuivat. Meillä on pieni asunto, vain yksi ovi erotti minut lastenhuoneesta, ja vauva nukkuu kanssani tupakeittiöön mahdutetussa parisängyssä. (Uhrasimme olohuoneen.)

Siis siivosin keittiötä, tiskasin pari astiaa, ja avasin kuivauskaapin ne sinne laittaakseni. Harmikseni huomasin ison, puisen leikkuulaudan nakottavan
kuivausritilän vallanneiden astioiden päällä. Sen kuuluisi olla niiden takana! Sanoin vieressä puuhailevalle miehelle sanatarkasti: "Tätä mä ihmettelen, että jos sä kerran saat sen sieltä pois niin mikset sä saa sitä sinne takas." Aloin puhuessani näyttämään mallia ja ujutin leikkuulautaa kippojen ja kappojen ylitse. Ehdin tuskin lauseeni loppuun, kun kaikki huolella väistämäni astiat rämähtivät helvetillisen metelin saattelemana alas. Minä aloin välittömästi nauraa ja mies kommentoi, ettei tähän varmaan tarvitse sanoa mitään. Lapset eivät ihme kyllä heränneet. Sainpahan kerrankin välitöntä palautetta.

Tänään lähdimme Helsinkiin mummolaan, ihanaa vaihtelua arkeen, flunssakin sopivasti loppusuoralla. En voi muuta kuin hämmästellä, kuinka helposti voi parin tunnin automatka kolmen pienen lapsen kanssa sujua! Pienimmät nukkuivat koko matkan, ja Jaakko oli tyytyväinen pari banaania saatuaan. On elämä joskus helppoa, sano.

Toista hitaasti perässä

Palaan vielä torstaisiin tunnelmiin nostamalla parrasvaloihin tämän sinänsä arkipäiväisen sananvaihdon mieheni kanssa. Eikä muuten ollut ainoa laatuaan.

Mies on lähdössä iltalenkille koirien kanssa ja harmittelee ääneen, miten nyt ovatkin niin innoissaan, ovat taatusti hankalia ulkona, vaikeita pitää kurissa ja rasittavia äh. Minä siihen rempseästi ja lohduttavasti: "Voii kyllä ne rauhoittuvat kun ulos pääsette, metsän reunassa viimeistään ottavat iisimmin." Mies mulkaisee. Minä saan lisää vettä myllyyn: "No, kyllähän ne yleensä rauhoittuvat, kun saavat pahimmat höyryt päästettyä, venyi lenkille lähtökin vähän normaalista..." Lopetan äkkiä. Mies on jo hetken tuijottanut minua hiljaa ja merkitsevästi, sanoo sitten: "Toista hitaasti perässä, o-vat-pa ne nyt han-ka-li-a ja kyl-lä-pä on var-maan ra-sit-ta-vaa läh-te-ä." Ups. Tämä olkapäänä olo selkeästi vaatii vielä harjoittelemista. 

Ihanaa intialaista mantelijuustokastiketta! Kuvaan asettelu voisi kieltämättä olla houkuttelevampikin. Mies kokkasi. 

 

Ostin Joonatanille hihallisen ruokalapun...

...niin pääsi poju harjoittelemaan lusikkaa.

P.S. Käväisin kaupassa tänään ja suuntasin määrätietoisesti irtokarkkilaarille. Kauha ja pussi kädessäni loin arvioivan katseeni mahdolliseen uhriini... ja poistuin paikalta ostamatta karkin karkkia, 70 % minttutummasuklaa kärryssä. Ei vaan kertakaikkiaan tehnytkään yhtään mieli. Minttusuklaatakin on vielä kaapissa lähes koko levy. Oho.

Kuka tai mikä on Charlie Hebdo?

Jäätä.

Sinistä taivasta.

Tunnustan. Olen ollut Huono Äiti. Emme ole koko viikolla olleet kunnolla ulkona peuhaamassa, Ahti pääsi kerran isänsä kanssa sentään, ja kerran pääsi mukaamme terapiareissulle. Jaakko on saanut ulkoilua lähes joka päivä, mutta vain kävelyä ja bussipysäkillä istumista. Laiska, Huono Äiti. 

Kootut selitykset liittyvät antibioottikuurin aiheuttamaan väsymykseen ja huonoihin keleihin. Mutta tiedänhän minä, että Hyvä Äiti vie lapsensa kaksi kertaa päivässä n. parituntiselle riehunnalle säässä kuin säässä. Paitsi että meillä lapset talvisin helposti väsyvät yli tunnin ulkoilusta. Pidän päivinä, jolloin en lintsaa, tuntia päivässä miniminä. Välillä tuntuu onnistuvan pidempikin rupeama, ja se yleensä kostautuu Ahdin kotimatkan kiukuttelulla, joskus harvoin Jaakonkin. Lisätään vielä satunnainen vaunumatkustamiseen tympiintynyt bebé, niin meillä on Jackpot. Onneksi ei osu kohdalle kovin usein.

Tänään sitten oli Kaunis Ilma, suorastaan Upea. Ainakin aurinko paistoi, ja se tekee minkä tahansa ilman tähän vuodenaikaan Upeaksi. Eikä ollut kylmäkään, mitä nyt ikkipikkuisen liukasta. Joten suuntasin muksujen kanssa ulos sovittujen leikkitreffien kannustamana. Yritin vähän oikoa kuhmuista sädekehääni ja olla erityispitkään, että saataisiin korvattua viikon ulkoleikkivaje. Seurauksena oli itkuparkutyynnyttelyrauhoittelukotimatka.

En ollut tänään pelkästään (tai siis oikeastaan viikolla) Huono Äiti, vaan myös Tyhmä Äiti. Enkä siis tahtoikäisen mielestä, vaan valitettavasti ihan oikeasti. Jotenkin tuli puheeksi tänään, mikä on Charlie Hebdo. Mieheni heitti kysymyksen minulle ihan vitsillä. Minä viattomasti ilmoitin silmää räpäyttämättä, ettei aavistustakaan. Seurasi tyrmistynyt hiljaisuus ja epäuskoinen katse. Naurahdus. "Joo, joo, hyvä vitsi, kaikki nauramme, mutta kakaises nyt." Ei, rehellisesti sanoen, harmainta haisuakaan. Joopa joo. Te tiedättekin, miksi miehellä meni kahvi väärään kurkkuun. Nyt tiedän minäkin.

Muistakaa nyt, että edelleen imetän! Se tunnetusti pehmentää päätä. Minua myös herkistää. En halua lukea väkivaltaa sisältävien uutisten yksityiskohtia. Tiesin kyllä, että pommitus ja pilapiirros. Mutta uutisen tullessa minulle jäi epäselväksi, mikä ihmeen Charlie. Ennen kuin huomasinkaan, kaikki mediat olivat täynnä "Minä olen Charlie":ta, ja siinä vaiheessa asiasta kysyminen olisi tuottanut joka tapauksessa yllä kuvatun kaltaisen reaktion. Enkä tullut asiaa googlanneeksi, koska olin iskulauseelle kehitellyt oman, melko naurettavan, merkityksen. Mutta sitten jäin kiinni.

Pomppompomp, Joonatan pitää pallosta.

Rakas mieheni piristi päivääni vielä seuraavanlaisella sananvaihdolla. Jonkun netistä löytyneen jutun innoittamana hän loihe lausumaan: 

Mies: "Iso nenä on seksikäs."

Minä (hypäten ilmiselvään johtopäätökseen: "Ei mulla ole iso nenä!"

Mies: "Onhan sulla. Hyvin hallitseva osa kasvoja."

Minä (huomatkaa, mitä sana-akrobatiaa): "Ei taatusti ole!"

Mies: "Niin no ei sulla ole iso nenä, jos kokonaisuutena katsoo."

Ahah. Hyvä paikkaus. Not.

Ja nuo risukuvat? Ne ovat taidetta ne.