Paluu naftaliiniin

Tuli kiire päivittämään vielä vuoden viimeisenä pägzivänä ikään kuin kauniiksi symboliseksi eleeksi. Aloitin blogin vuosi sitten näillä hujakoilla, oliko jopa ensimmäisenä päivänä.

Ihania kommentteja olin heti saanut, kiitos niistä, ja niinpä ikävä tuottaa pettymys. Sen enempiä kiertelemättä, en vain pysty tähän. Haluaisin pitää suht aktiivista blogia muutaman postauksen viikkotahdilla, mutta en vaan jaksa.

Joten haluan tehdä tämän virallisesti, enkä vaan kadota taas. Kiitos tästä vuodesta, siitäkin ajasta, jolloin jaksoitte käydä uudestaan ja uudestaan turhaan katsomassa, josko jotakin olisi ilmestynyt. Kiitos, kun luitte kirjoituksiani, se sai minut todella tuntemaan itseni muuksikin kuin vain maitobaariksi ja ulkoilutusautomaatiksi (mitenkään näitä tehtäviä vähättelemättä). Nyt lopetan tähän.

Hyvää uutta vuotta 2016! Piti kirjoitella vähän pidemmästikin, mutta täältä kuului jysäys, joka ei tullut raketista, vaan nuorimmaiseni putosi sängystä.

Heippa!

P.S. Jätän blogin olemaan. Ehkä koen joskus tulevaisuudessa jaksavani taas.

P.P.S. Meinasin jättää tämän kertomatta, mutta en voi vastustaa säälipisteitä: meidän perheemme ottaa uuden vuoden vastaan influenssan kourissa, kuka enemmän, kuka vähemmän.

Rima alemmas, jos sitä nyt oikeasti voi laskea

Nii-in, muutamiakin aikaisempia tekstejä kun lukee, niin voi olla vaikeaa uskoa, mutta kyllä, minulla on aika korkeat odotukset tason suhteen tässä blogissa. Se ei suinkaan tarkoita, että kuvat, tekstin sisältö tai muotoilu olisi sen laadukkaampaa, mutta minä kuitenkin yritän ja tavallaan vaadinkin itseltäni sitä. Sitten joko harmittaa, kun tavoite ei täyty, tai jää juttu kokonaan kirjoittamatta. Seuraavaksi sitä huomaa ihmettelevänsä, aikooko blogiaan kirjoittaa ollenkaan.

Totuushan on, etten suinkaan ole niin Duracel-pupu, että jaksaisin lastenhoidon, taloudenhoidon ja löhöämisen lisäksi aina kirjoittaa standardieni mukaan. Kuvata en edes osaa! Joten jatkossa priorisoin entistä enemmän jatkuvuutta, vaikka sitten laadun kustannuksellakin, ettei tulisi enää näin pitkiä taukoja. No joo, onhan sitä tyyliä ollut kenties havaittavissa aikaisemminkin...

Eli tämä on tällainen etukäteen kirjoitettu anteeksipyyntö ja synninpäästö, jos saatte jatkossakin katsella kokonaisia kurkkuja kastettuna kermaviiliin.

Herkkyyttä, lempeyttä, tai sitten jotain ihan muuta

"Hei, joo, voiskin ottaa tässä meistä sellaisen suloisen halauskuvan... noooiiiin... siinä... en muuten katokaan kameraan, jos sais luotua sellaista herkkyyttä kuvaan, lempeän kaukaisuuteen suuntautuvan äidin katseen..." *klik*

Ei mene aina ihan suunnitelmien mukaan nää.

Kolosta kaivautuen

Täällähän minä. Täällä just. Kyllä.

Tulikin sitten pitkä kesätauko. Ja tiedättehän, että kun tauko venyy liian pitkäksi, uudestaan aloittaminen on yhä hankalampaa ja hankalampaa. Lukemattomat blogitekstit olen mielessäni hahmotellut, enkä riviäkään kirjoittanut.

Olen ottanut silloin tällöin kivan kuvan ajatuksena lisätä se blogiin. Enpähän ole lisännyt.

Joten nyt. Nyt sitten päätin vain sukeltaa tänne, hypätä kaikkien mutkujen ja sitkujen yli, ja vain kirjoittaa. Koska minä pidin tästä! Oli mukavaa käyttää väsyneitä ja kuluneita aivojaan muuhunkin kuin lapsen kanssa verbaaliseen taiteiluun, joka ei johtaisi kiukunpuuskaan, äidin tai lapsen.

Siitähän tämä tauko suurimmaksi osaksi kumpuaa, väsymyksestä. En minä sillä tavalla ole uupunut tai lopussa, etteikö olisi mihinkään energiaa. Aikaakin on pelata älypuhelimella turhanpäiväisiä 12-vuotiaan pelejä, olla vaan. Mutta ei kuitenkaan ole riittänyt tällaiseen edes suunnilleen aloitettuun ja lopetettuun tekstiin rahkeita. Lapset vaativat jonkinasteista huomiota (on se kumma) aamusta iltaan, ja iltansa sitä mielellään sitten vain öllöttää. Tai niinhän sitä luulisi. Oikeasti kaipaan kyllä jotain kirjoittamista arkeeni, ja niinpä lähden jälleen yrittämään tätä takkuista blogitietä.

Siinä sivussa omaa elämääni parannellen.

Pitäisi laihtua.

Pitäisi oppia siksi siistiksi ja järjestelmälliseksi ihmiseksi, joka haluaisin olla, tai sitten pitäisi oppia hyväksymään, etten ole.

Pitäisi pestä hiukset useammin.

Pitäisi piirtää ja askarrella lasten kanssa.

Pitäisi mennä jumppaan. Ja lenkille. Ja tehdä kotitreeniä.

Pitäisi päivittää teille kaikille, mitäs meille oikein kuuluukaan. Mitä sille paastolle kävi? Aloittikos se vanhin poika esikoulun, miten se sujuu? Kuinka vanhoja ne pienemmät olivatkaan, joko se nuorempi viimein kävelee?

Jaa-a. Jos katotaan huomenna.

Laiskan iltaherkku

Nälkä kasvaa syödessä (ja paastotessa)

No ohohohoo, minä täällä! Päätin kokeilla, josko pari riviä irtoaisi. Olen hiessä uitettu koira, mutta onneksi päivä alkaa olla voiton puolella. Tänään  on nähty vajaan kuukauden ikäinen vauva (halitulihellanduudeli!), käyty parituntinen kauppareissu muksukolmikon kanssa (mukaan tarttui Tangle teaser, oli positiivinen yllätys, pidin paljon!) ja kestitty ystävää päivällisellä. Olen myös syönyt tänään, köh, kolme (!) jäätelöpuikkoa. Päivä alkoi makeannälättömästi, ja kylässä kieltäydyin jäätelöstä, koska olin jo yhden nauttinut. Tekopyhää, kuten myöhemmin ilmeni, sillä popsin kotona vielä toisen, ja kuinka ollakaan, päivällisvieraamme toi jäätelöt jälkiruuaksi. Ups.

Ei kyllä johtunut varsinaisesti eilisestä paastopäivästä, helteellä vain olen pohjaton jäätelölle. Olenkin viime aikoina leikitellyt paastolla toden teolla. Ennen juhannusta paastoaminen tuntui sujuvan niin hyvin, että päätin kokeilla paastota joka toinen päivä hetken aikaa. Virhe. Jaksoin kolmena päivänä koittaa, mutta iltaisin ratkesin aina syömään. Lisäksi välipäivinä oli kohtuus kadoksissa. Tuon kokeilun jälkeen kestikin noin viikon, ennen kuin koin jaksavani taas paastota. Kyllä siinä kahden päivän viikkorytmissä  vaan on paljon järkeä. Sillä tiellä nyt.

Saimme yllättäen kutsun papan luokse. Huomenna siis suuntaamme illan seutuun vierailulle. Sitten takaisin ja mökille heti seuraavana päivänä. Välillä on kivakin mennä tukka putkella.

Puolivahingossa kesälaitumille

Tunne itsesi. Minä tiesin koko ajan jossain takaraivoni tuntumassa, että jos en päivitä blogia joka ilta, se uhkaa jäädä kokonaan. Niin melkein kävikin. Joka päivä olen aikonut kirjoittaa, mutta aina olen muka liian väsynyt tai kiireinen. Noo, sovitaan, että se oli kesäloma. Jatkunee edelleen, vaikka eihän sitä tiedä, jos tästä vaikka innostuisin. Ajattelin keskittyä jonkin aikaa enemmän tähän laihdutuspuoleen, vaikka toki kirjoitan muustakin. Ehkä jopa saisin ulkoasuun jotain muokkauksia teemaa koskien.

Juhannus katkaisi paastoviritelmäni, tänään olen saanut juonesta uudelleen kiinni. Innostuin vähän liikaa, ja jouduin palaamaan häntä koipien välissä takaisin järkevällä linjalle, mutta siitä lisää tuonnempana. Pötseä olen edelleen, kuten kuvasta näkyy, mutta suunta tuntuu olevan suht hyvä. Viime viikolla vaivannut hirveä väsymyskin on loistanut poissaolollaan, epäilen hormonien ravistelua syyksi. Ei ole helppoa olla nainen, ei. Vaikka ehkei mieskään, mene tiedä.

Suunnitelmallinen liikunta on loistanut poissaolollaan, ja vaikka olen hokenut itselleni armollisuutta ja manraa "laihdutus ensin, liikunta sitten", on kroppa alkanut esittää painavia (no pun intended, har har) vastalauseitaan. Joten olen pieniä juttuja alkanut kehitellä, oranssi mötikkäkin (kahvakuula) huutelee soimaavasti nurkastaan pölykerroksen alta. "Sulkapallo" leikkikentällä olikin sekä hauskaa että yllättävän tehokasta.

Ensi viikolla suuntaamme mökille pois mukavuuksien äärestä, mutta vastoin aikaisempi kesiä saatamme nyt raahata maltillisesti elektroniikkaa mukana. Mökillä ei ole sähköjä omasta takaa, mutta tänä vuonna sinne ehkä tulee generaattori. Siellä ei myöskään ole juoksevaa vettä. Älkää kysykö, miksi kolmen alle kouluikäisen lapseen perhe haluaa silti viettää siellä viikon. En minä vaan ole keksinyt mitään järkevää syytä. Joten päivityksiä ehkä tulossa, ehkä ei. Jännitystä elämään.

Mut mitäs te niistä, siellähän kirmataan yhtä lailla vehreän nurmen keskiössä, eikä ole aikaa tai halua mitään blogeja lukea? Heheh.

Paastopuhetta

Näin eteeriseltä sitä kuulkaa näytetään syömättömän päivän päätteeksi. Tai sitten valo ja kuvakulma tekevät tepposiaan. Alun perin nappasin tuon kuvan ajatuksena näyttää, kuinka tuo valkoinen koru saa minut näyttämään pulskalta, ja kehua näppärää ratkaisuani ongelmaan (laitoin korun ranteeseen!). Onnistuinkin ottamaan niin edustavan otoksen, ettei pulskuusvaikutelma oikein pääse oikeuksiinsa. Enpä valita, heh. Muuten kyllä saattaisin kaivata vaikkapa kampaajalla käyntiä....

Viime viikonloppuna sain tosiaan olla vapaalla isommista lapsista, ja miehen kanssa otimme tästä kaiken irti valvomalla teinimäisesti molemmat yöt aamun pikkutunneille. Siihen se teiniys päättyikin. Lapsellisesti kuvittelin, että sunnuntaina vain nukun vähän pidempään ja hops, maanantaista arkeen, mutta kyllä nämä kolmekymmentä ja rapiat päälle vuotta jotain ovat vaikuttaneet suurentuneen tilavuuden lisäksi. Minulla kesti kolme päivää päästä täyskoomasta, ja yksi päivä vielä päälle sellaista puolisekavaa olotilaa. Vasta tänään koen oloni suunnilleen normaaliksi. Että sellainen vapaa! Jospa seuraavalla kerralla vaikka nukkuisi vaan.

Kirjoitettavaahan on jäänyt rästiin vaikka millä mitalla, mutta koska uusia aiheenpoikasia tulee vauhdilla, jätämme Joonatanin syntymäpäivät ja leikkihuoneen muutokset toiseen kertaan (esim. siihen siisti koti -päivään) ja jatkamme tänään tuttua aihepiiriä, laihdutusta. Tarkemmin sanottuna paastoa.

Nimeän aloituspäiväkseni 20.5. Tuolloin painoin todennäköisesti kilon tai kaksi päälle sata, sillä punnitessani muutama päivä myöhemmin ensimmäisen paastopäivän jälkeen olin kilon verran alle. Tuolloinhan paastopäivä tarkoitti vielä noin tuhannen kalorin syömistä, josta kyllä lipsuin joka kerta. Muutaman tuollaisen lipsutun kevyemmän päivän jälkeen siirryin vesi- ja teelinjalle,  31.5. Ehdin pitää kaksi nestepaastopäivää ennen vapaata viikonloppua, ja nestepaasto tuntuikin heti omalta jutultani.

Jos katkaisen paaston syömällä yhtään mitään konkreettista (en ole vielä uskaltanut kokeilla, tekeekö nestemäinen energia saman, esim. smoothiet), minun on todella vaikea pitäytyä vähissä kaloreissa. Nälkä vaivaa, ruokaa tekee mieli, eikä itsekuria ole. Esimerkkinä viime keskiviikon tähän mennessä surkuhupaisin "paasto". Sehän oli väsypäivä muutenkin, joten päätin paastota vain kuuteen asti illalla, jolloin söisin herkkuintialaista normaaliin tapaan. No näinpä, paitsi että söin aika paljon, ja lähdin sen jälkeen vielä kauppaan. Kaupassa taas en onnistunut vakuuttamaan itseäni, ettei kahden suklaapatukan ostaminen olisi hyvä idea. Hah. Sellainen paasto se.

Tästä suivaantuneena päätin pitää syömättöminä sunnuntain lisäksi myös perjantain, ja tällä kertaa ei mitään ruokaa kiitos! Nämä kilot lähtevät nyt. Piste. Sillä tiellä nyt ollaan, hyvin on mennyt. Olen onnistunut rytmittämään päivään mukavasti lepoa ja tekemistä, niin ei ole puhti loppunut. Aika monet kotityöt odottelevat tekijäänsä, mutta minun puolestani huudelkoot huomiseen.

Moni teistä saattaa ihmetellä, kuka hullu haluaa olla syömättä kokonaisen päivän? Miksi ihmeessä? Montakin syytä. Myönnän auliisti, että ensimmäisen kerran tästä metodista kuullessani tyrmäsin sen jälleen yhtenä idioottimaisena kuurina, jonka noudattaminen aiheuttaa vain valtavia nälkäkohtauksia "kostoksi". Yritinkin pätkäpaastoa silti muistaakseni joskus ennen kolmatta raskautta, kehnoin tuloksin. Unohdin muinakin päivinä ateriarytmin, ja söin mitä sattuu, joka johti tietysti makeanhimoon ja entistä kovempaan syömiseen. Ei sovi pätkäpaastoilut minulle. Kerrankos sitä on väärässä.

En tiedä, kuinka paljon suurentuneet painolukemat vaikuttavat, mutta nyt tämä tuntuu loistavalta ratkaisulta. Tässä elämäntilanteessa en jaksa koko ajan vetää lähes täydellisiä syömispäiviä toisensa perään, ja muunlaiset päivät eivät laihduta. En kykene saamaan edes kahta kunnollista, laadukkaan syömisen päivää sisään, joten eipä ihme, jos ei paino putoa. Pystyn kuitenkin helposti olemaan yksinkertaisesti syömättä. Käännän vain koko ruokapuolen off-asentoon.

Paastopäivinä onkin hauska huomata, miten pelkkä vesi toimii ihmisellekin kuin kasville. Ensin tunnen oloni nuutuneeksi ja huonovointiseksi, mutta juotuani lasin vettä virkistyn ja jaksan taas. Varsinainen viirivehka.

Itsestäänselvä paastoilusta seuraava etu on siis tietenkin kalorivaje, jonka ansiosta laihdun puolihuomaamatta, mutta heti ensimmäisen paastopäivän jälkeen huomasin muitakin hyötyjä. Makuaisti terävöityi, kaikki maistuu enemmän ja paremmalta. Kurkku on makeaa, leipä on täyteläistä, jokainen suupala mitä tahansa on puhdas nautinto. Auttaa kummasti keskittymään ruokailuun.

Seuraava hyöty on pienentynyt mahalaukku. En vaan saa mahdutettua yhtä paljon ruokaa kuin ennen. Lisäksi tulee pureskeltua paremmin ja syötyä hitaammin, asia, jota olen yrittänyt opetella viimeisen viisi vuotta.

Lista sen kun jatkuu. Olen kärsinyt edestakaisin seilaavasta verensokerista, ja kokenut toisinaan jo parin tunnin syömättömyyden jälkeen huonoa oloa, väsymystä ja kiukkuisuutta. Neljän tunnin ateriaväli on ollut ehdoton maksimi, melkein jo liikaa. Jo ensimmäisen paastopäivän jälkeen kestin nälkää huomattavasti paremmin, eikä satunnainen syömättömyys alkanutkaan heittää päästä. En kuitenkaan silti ahminut ruokaa sitä lopulta eteen saatuani, vaan kaikki edellä mainitut tuntemukset hyökivät avukseni. Paratiisi!

Kiistaton hieno juttu on makean aistimus. Koska ihan tavallinen kurkunpala on herrkullisen makea tomaatista nyt puhumattakaan, varsinainen lisätty sokeri maistuu hyvin helposti liian imelältä. Huomasin hyvin pian suklaan olevan äitelää, leivonnaisen liian makea, parin karkin maistuvan pahalta. Paatuneen syöpön tavoin näitä kaikkia silti söin, koska "niiden kuuluu olla hyviä", mutta en todellakaan pystynyt samoihin määriin kuin aikaisemmin. Ehkäpä paastopäivien seuratessa toisiaan totun jossain vaiheessa ajattelemaan, että suklaa ei oikeasti olekaan minusta niin hyvää? Wau.

Mainitsinko jo, että aistin kylläisyyden nopeasti, ja pysyn kylläisenä pitkään? Aika kiva juttu sekin. Lisättäköön vielä kruunuksi kauniille kokonaisuudelle herkistynyt janon tunteen aistimus, mikä on siis niin siistii tyypille, joka vielä vähän aikaa sitten koki lähinnä vain makeanhimoa janon tilalta. Suomeksi siis juon, kun janottaa. Oo.

Aika vaikuttava lista, eikös? Saatoin jopa unohtaa jotain (herkistynyt hajuaisti ainakin jäi sanomatta). Miinuspuolena nousi esille viimeisen viikon aikana, että nuo saavutetut edut katosivat muutamassa päivässä paaston jälkeen. Keskiviikkona oli paasto, maanantaina koin palanneeni entiseen. Vaan ahhah! Jos olisin paastonnut uudestaan sunnuntaina, niin kuin ilman poikkeusviikonloppua pitikin, olisi se varmaankin riittänyt ylläpitämään kaikkia mainittuja hyvyyksiä. Aika nerokkaasti mietitty tämä kahden paastopäivän viikkorytmi, ei voi muuta sanoa.

Tästä nyt sitten jatketaan! Paastoaminen tuntuu niin hyvältä (olen myös pirteämpi, keskittyneempi), että suunnittelen lähitulevaisuuteen kolmen päivän mehupaastoa. Täytyy vaan saada muutamatkin juoksevat asiat (sotkusotku) hoidettua pois alta, että arjen pyörittäminen on tuon kolmen päivän aikana niin leppoisaa kuin mahdollista.

Entäs itse paino? Nyt en ole kiusannut itseäni pluslukemilla, mutta viime viikolla liikuttiin tavallisen päivän jälkeen 98 kilon tuntumassa. Pari kiloa parissa viikossa, ja vyötäröltä katosi viisi senttiä. Joo-o. Viisi senttiä! Nesteitä lisäksi, sillä lähtömitat on otettu parin ensimmäisen kevyen päivän jälkeen. Seuraavan kerran punnitsen itseni ensi viikolla yhden normipäivän jälkeen. Saapa nähdä, alkuviikko meni kyllä leivonnaiseksi.

Tänä iltana priorisoin blogin kirjoittamisen ensimmäiseksi, jotta saisin sen ylipäätään tehtyä. Seuraavaksi olisi ennen nukkumaanmenoa seuraavat suoritukset:

1. Mahdoton määrä kotitöitä
2. Kotitöistä kiireellisin, pyykit
3. Venyttely, hartiat lopultakin auki
4. Kuuma suihku

Loppukevennykseksi meidän nuorimmaiset imuroidessa. Ahti haluaa pitää kuulosuojaimia imurin melun vuoksi, on herkkäkorvainen kuten vanhempansa, ja toki oli huolissaan pikkuveljestä, joka ei tosin enää alun hankaluuksien jälkeen ole imurista välittänyt. Minä kuvittelin, ettei Joonatan haluaisi kuulosuojaimia pitää, mutta napero ihastuikin niihin kovasti. Niin nää sitten yhdessä hiihtivät pitkin lattioita.

Normaaliuden maihinnousu

Aika hyvä putki melko huonoja minipostauksia jo takana. Normaali blogi olisi ollut paljon hiljaisempi, siis sellainen, jonka kirjoittaja ei ole päähänpinttynyt päivittämään joka päivä. Meditoin asiaa silloin tällöin pitkin viikonloppua, ja vähän sitä ennenkin. Alun perin jokapäiväinen tahti lähti ajatuksesta, että jos kirjoittaisin yhtään harvemmin, unohtuisi koko blogi. Sitten sain idean kirjoittaa vuoden jokaiselta päivältä jotain. Kunnes unohdin. Sen jälkeen perfektionismiin (tietyissä, äärimmäisen valikoivissa asioissa) taipuvainen mielenlaatuni ei ole oikein kokenut motivoivaksi väen vängällä päivittää joka ikinen ilta jotain diipadaapaa, kun parempaakaan ei jaksa.

En väitä, että vain muutaman kerran viikossa kirjoittaminen toisi yhtään laadukkaampia päivityksiä. Mahdollisuudet kuitenkin paranevat. Nyt en myöskään usko kyllästyväni kirjoittamiseen enää, joten ensimmäinen syy näin tiiviiseen tahtiin on eliminoitunut. Toinen syy mokattiin jo. Joten päätin siirtyä kirjoittamaan enemmän fiiliksen mukaan, kuitenkin vähintään kaksi kertaa viikossa. Vähän niin kuin normaalit ihmiset.

Raikuliviikonloppu on ohitse (siivousta ja myöhään valvomista, jippii) ja olo on kuin rekan alle jäänyt. Asunnon läpikin näyttää pari isompaa autoa huristelleen, jäljistä päätellen. Huomenna on siis Suuri Siivouspäivä, jolloin toivon mukaan palautetaan vasta löydetty järjestys. On niinkin tuore juttu, etten ollut ehtinyt siitä vielä tänne kirjoittaa. Todettakoon nyt sitten jälkeen päin, että meillä ehti olla melkein kolme viikkoa koko ajan siistiä. Nyt sitten viimeisen viikon ajan ei juuri kehumista.

Keskiviikkona on seuraava paastopäivä, ja tarkoitukseni oli laskeutua siihen hyvin nukuttujen öiden ja harkitun ruokavalion siivittämänä. Jaaa sitten menin kauppaan ostamaan läjän suklaata, koska vaan teki niin mieli, enkä jaksanut itsekureilla. Tulee paastopäivä tarpeeseen monessakin mielessä.

Makoisaa maanantaita muillekin!

Haamun huokaus

Valvottiin myöhään ja syötiin vähän mitä sattuu. Istuttiin ystävien kanssa iltaa. Lojuttiin vauvan kanssa tuntikausia sängyssä. Olipa ihana vapaa, mutta onneksi näitä on harvemmin. Melko haamu fiilis nyt.

Reipasta alkavaa viikkoa!