Lennä, lennä leppäkerttu

Naapurin tytöllä oli melkoinen saalis.

Jaakko on jo iso

Huomasin eilen, että en ole tätä oikein osannut hehkuttaa ja juhlia. Kaksivuotinen treeni ja harjoittelu hiipi kuin varkain tavoitteeseensa, ja kun se lopulta tapahtui, sen oli jo niin hyvin sisäistänyt, ettei oikein osannut kunnolla riemuita. Hihkutaanpas nyt:

Jiippii! Hurraa, hurraa, hurraa! Mahtavaa! Mieletöntä! Jaakko ymmärtää kuvan merkityksen! Hän ymmärtää, että kuva tarkoittaa aina jotain asiaa! Meillä kommunikoidaan kuvin! Jeeee!

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että saamme Jaakolle uuden, monimutkaisemman kuvakansion, s3kä tabletin, joka toimii samoin kukin mainittu kansio, mutta tekniikkaa hyödyttäen.

Katselin tuota kuvan tilannetta, siksi sen ikuistinkin, koska pieni Jaakkoni näyttää siinä niiiin isolta pojalta. Kaikessa rauhassa katselee itse hakemaltaan tabletilta itse valitsemiaan ohjelmia, itsenäisesti. Ihan ite, koska hän haluaa. Kun vielä kaksi vuotta sitten ei jaksanut keskittyä liikkuvaan kuvaan edes viittä minuuttia.

Tunteet toki leiskuvat laidasta laitaan, niin kuin taitaa muillakin 5-6-vuotiailla, ja niiden hallitseminen on selkeästi työn takana. Puuskat menevät nopeasti ohi, hän rauhoittuu hetken omissa oloissaan, ja on taas iloinen itsensä. Yleensä en pysty päättelemään, mistä suuttumus johtuu.

Syksyllä Jaakko menee esikouluun. Tutustumassa on käyty puolin ja toisin, ja vaikka minua ahdistaakin päästää linnunpoikaseni maailmalle, on jo ehdottomasti sen aika. Koti ei voi enää tarjota Jaakolle kaikkea sitä, mitä erityislapsille suunnattu koulu pystyy. Neljä tuntia päivässä, sisältäen aamupiirin, itsenäistä työskentelyä, ohjaajan kanssa paritehtävät, syömistä ja ulkoilua. Taksi vie ja tuo. Kuulostaa aika hyvältä.

Kolikon kääntöpuolella saattaa odottaa hankalat iltapäivät, jos Jaakko väsyy eskarista kovasti. Vaan kyllä hän tottuu. Eikä sitä tiedä, Jaakko on jo niin iso, että saattaa jaksaa hyvinkin!

Sain haasteen!

Tässähän voisi tuntea itsensä osaksi oikein blogiyhteisöä. Paitsi että minun yhteisöni on aika laiminlyöty...  Norudemu haastoi minut vastaamaan kysymyksiin, ja seuraavaksi keksimään 11 omaa kysymystäni haastamilleni blogeille. Josta päästäänkin ensimmäiseen tenkkapoohon. Olen ehkä omanapainen, mutta minulla ei oikein riitä aikaa seurata kovin montaa blogia. On minulla muutama listallani, mutta niihin kysymysjoukon heittäminen olisi ensinnäkin ensimmäinen kommenttini kautta aikojen, toisekseen vähän sama kuin kirjoittaisi Anna Abreulle, mikä hänen lempiruokansa on. Puskista joku nobody haastaisi. Blogien kirjoittajat vaikuttavat kyllä sen verran kohteliailta, että varmaan jopa tarttuisivat haasteeseen, mutta en vaan kehtaa. Olen ihan teini, tiiän.

Jotta en olisi ihan petkuttaja, keksin kyllä omat kysymykseni, mutta osoitan ne teille lukijoille. Saatte vastata kommenttikenttään tai miettiä vastauksianne omassa yksityisyydessänne. Ihan ensiksi kuitenkin minulle haastetut kyssärit.

1. Rantaloma vai kaupunkiloma?

Loma mainittu! Valitsen sen! Okei, jos leikitään hetken, että olen ihminen, joka lomailee tällä

hetkellä yhtään mitenkään, mihin liittyy matkustusta Suomen rajojen ulkopuolelle (okei juu, voisihan kumpikin noista toteutua Suomessakin, mutta jotenkin uskon, että tässä haettiin nyt muuta), valitsisin varmaan... äää... riippuu ihan seurasta. Äitini kanssa rantaloman, aviomiehen kanssa kaupunkiloman. Yksin... En jaksa makoilla rannalla, mutta tykkään kyllä kävellä siellä. Ehkä sitten kaupunkiloma kuitenkin. Jos olisi oikein paljon rahaa, jotta saisi käydä kaikkialla.


2. Ostatko kirppareilta? 

Ei tainnut tulla minään yllätyksenä, että ostan. Kaiken tarvitsemani, jos mahdollista ja järkevää. Tässä pari viimeisintä löytöä:

Löysinköhän tarpeeksi kenkiä?

3. Onko sinulla harrastuksia?

 Onhan minulla. En vain harrasta niitä tällä hetkellä. Mutta hei, luin sen kirjan loppuun, mitä taannoin vilauttelin! Eli lukemista taas harrastan. Lisäksi pelaan tietokonepelejä, luen sarjakuvia, juoksen, soitan pianoa, laulan, katson elokuvia, kudon, kahvakuulailen. No en. Mutta haluaisin.


4. Osaatko leipoa/kokata?

 Osaan. Huh, olipa vaikea vastata noin. Teki mieli jotenkin (ex?)suomalaisesti laittaa, että kunhan nyt jotain nykertelen, kai niitä ennemmin syö kuin selkäänsä ottai

5. Onko teillä juhannus perinteitä?

 Tavallaan, juu. Olemme viettäneet perhekeskeisen kaupunkijuhannuksen omalla pikku pihanpläntillämme grillaillen jo useana vuonna peräkkäin. Melkein joka vuosi on ihana ystäväpariskunta liittynyt seuraan, vaikka sitä vähän ihmettelenkin. (No, siis, vaihtoehtona riemukas juhannus jonkun mökillä, mutta tulevat meidän lapsiperhehelvettiinjuhannukseen.)


6. Miten mieluiten viettäisit vapaa-aikasi?

Harrastaen noita yllä mainittuja harrastuksia. Mahdollisesti vielä urheilupainotteisemmin. Tai sitten villisti juhlien tyttökaverien kanssa. No, ehken sentään koko vapaa-aikaa.


8. Miksi kirjoitat blogia?

Koska olen huomionkipeä, ja tykkään yleisölle esiintymisestä edes jossain muodossa. Showtanssijan ura ei koskaan auennut, kiitos melko olemattoman tanssikoreografian tajuni, eikä minusta tullut Tenavatähteä, joten koitetaas tätä. Lisäksi kirjoittaminen saa minut toisinaan tuntemaan oloni älykkääksi ja ajattelevaksi ihmiseksi. Se välillä vähän äitinä unohtuu. Minulta siis, en väitä, että muilta.


 8. Kauanko olet kirjoittanut blogia?

 Tätä vuoden 2015 alusta. Yritin pari vuotta sitten edellisen kerran, mutta se ei oikein ottanut tulta. Lopetin, kun lukijanani oli enää ystäväni naapurikunnasta ja aviomieheni.


9. Joku uusi asia, minkä haluaisit oppia?

Lasketaanko ikuisuusprojekti? Olen jo vuosia koittanut opetella ompelemaan. En vain saa koskaan oikeasti istuttua ompelukoneen ääreen, joten ymmärrettävästi taitoni eivät ole juuri hioutuneet. Lisäksi haaveilen joskus tekeväni spagaatin. (Mitä voi tällä seipään jäykkyydellä pitää aika kunnianhimoisena.)


10. Onko sinulla lemmikkieläimiä?

Kyllä, kaksi koiraa. Joiden trimmaus on ikuisesti vaiheessa, joten niistä ei paljon kuvia näy. 


11. Kierrätätkö/ekoiletko muuten?

Kyllä meillä kaikki kierrätetään, välillä meinaa lipsahtaa hamstrauksen puolelle. En oikein koe "ekoilevani", koska se tuntuu niin luonnolliselta. En koe erikseen tekeväni varta vasten jotain, asiat vain kuuluu mielestäni tehdä parhaalla mahdollisella tavalla. En kyllä silti aina jaksa ihan kaikkea viimoisen päälle. Kaipa me muiden ihmisten silmissä olemme ekoilijoita.



 Tässä ovat minun kysymykseni sinulle:


1. Oletko viherpeukalo? Miten se ilmenee? Tai ei ilmene?

2. Suolaista vai makeaa?

3. Tunnistatko sieniä?

4. Noudatatko viisi ateriaa päivässä -rytmiä?

5. Seuraatko politiikkaa?

6.  Katsoitko jääkiekkoa?

7. Mikä on suosikkisi ulkonäössäsi?

8. Miten suhtaudut julki-imetykseen?

9. Luetko hömppäkirjoja (eli romattisia rakkauskirjoja, ei kuitenkaan ihan harlekiiniksi asti)?

10. Tiedätkö, mikä on Nethack?

11. Ovatko sänkysi lakanat yhteensopivat väreiltään tai peräti samaa settiä?


Soriii, väsähdin niin totaalisesti, etten jaksa oikolukea.

Sunnuntait ovat suloisia

Kadonnut "minä" löytymässä?

Se on kirja! Ihan oikea kirja! En ole lukenut yli vuoteen juuri mitään, ja ennen se oli yksi mieluisimpia vapaa-ajanviettotapojani. Okei, hömppäkirja, mutta englanniksi sentään! Olen vakaassa uskossa, että hömppä pitää lukea englanniksi, niin siitä voi toivoa olevan edes jotain hyötyä kielitaidon kannalta. Hahah, selityksen makua, myönnetään. Eihän toki ihan puhtaassakaan hömpässä mitään pahaa ole. Tämä kertoo lihavasta naisesta, joka laihtui. Ihan kuin minä. Kohta.

Päivitystä perjantaihin

Joo-o, tänäänkin satoi. Tuon piti olla sellainen hieno tunnelmakuva sateen ropinasta katukiveykseen, mutta ihan ei tämän kuvaajan taidot riittäneet. Valtuutan teidät jokaisen siis kuvittelemaan sen tarpeeksi ilmaisuvoimaiseksi.

Ilmaisuvoimasta päästäänkin siihen, miten en ole nyt oikein täyttänyt odotuksia. Omia odotuksiani. Perustaessani blogin haaveilin, kuinka tämä tulee olemaan foorumi lennokkaille pohdinnoilleni ja maratoonipostauksilleni. Hohhoijaa. Sen sijaan blogista muotoutuikin astetta instagrammia laajempi päivittäispäivitys, mutta antaapa olla. Tekipähän itse itsensä, tämä blogi, eikä vaivautunut liikoja kanssani neuvottelemaan. Sellainen seikkailu se. Jos joku teistä ilahduttavan uskollisista lukijoistani, tai mielellään useampi, haluaisi minun harventavan päivitystahtia laadukkaampien postausten toivossa, saa hihkaista. Toisaalta, ehkäpä lukijoikseni on valikoitunut pikku paloista tyytyväinen hienostuneen maun omistava joukko.

Kaikenlaisia langapätkiä olisi siellä täällä nivottavaksi yhteen, mutta ajan- ja energianpuutteen vuoksi teen tänään vain lyhyen yhteenvedon nyt jo hiukan haudatusta perjantaiaiheesta, laihduttamisesta. Olette varmaan huomannutkin, että painoperjantait loistavat poissaolollaan siinä missä hassunhauskat sanaleikitkin. Tilanne tulee toistaiseksi jatkumaan (paitsi jos ehdottomasti haluatte, voin keksiä edelleen perjantaisia pirskahduksia alkusointua viljellen?), ja aion tulevaisuudessa rustata pidemmänkin postauksen, miksi toistaiseksi Maija Poppanen jää haavekuvaksi ja Muumimamma nostetaan jalustalle. Sehän on sitä paitsi ihana hahmo. Vaikkakin vähän tylsä, mitä sitä kieltämään. Aika hyvin kiteytetty omakuvanikin tuossa.

Taannoin blogissakin uhottu gradun teko on myös toistaiseksi jäissä, en saanut sitä edes alkuun, niin luovutan hetkeksi. Täytyy ensin kasailla muut palikat, että riittää gradulle voimia. Tärkeimpänä tämä kodin huolto. Siitäkin lisää myöhemmin.

Tää oli nyt tällainen tiiseri. Olen sitten myöhemmin taas kiinnostava. Hehhee.

Spontaania pullanleivontaa

Tai ei sitten kuitenkaan. Ehdin keskiviikkona lupailemaan pullaa pojille, Ahti saisi myös osallistua itse leipomiseen. Kunnes tajusin, ettei sadepäivänä kannata tehdä hiivataikinaa. Tämä päivä alkoikin sitten kysymyksellä "joko leivotaan pullaa?", eikä rauhaa saanut ennen kuin ryhdyttiin toimeen. Oli yhtä ja toista tekemistä ennen leipomista, eikä kärsimätön poika olisi millään malttanut hidasta äitiään odotella. Jatkossa kyllä mainitsen tämän luokan suunnitelmista vasta kun H-hetki on oikeasti käsillä!

Mukavaa oli, että Jaakkokin osallistui. Kaulitsi vähän ja pyöritteli pari pullaakin. Laitoin lautasille poikien leipomukset, saivat omiaan maistella. Hyvin upposi!

Täytyy vielä kertoa, mitä tänään tapahtui. Lastenhuoneesta alkoi kuulua lohdutonta itkua, selvästi sattunut, ja kiirehdin sylittelemään. Ahti parkui sylissä monta minuuttia, ja nikotteli kysymyksiini vastauksia. Ei, ei ollut kaatunut, ei törmännyt, Jaakko ei ollut tehnyt mitään. Mitä ihmettä? Mikä sitten satutti? Lopulta sain selville, että Ahti oli itse lyönyt itseään itkun arvoisella voimakkuudella. Ilmeisesti ihan vain kokeillakseen. Pakko myöntää, että nauratti aika lailla.

Olen nyt kaksi päivää kaiken liikenevän ajan siivonnut, ja nyt alkaa olla tulostakin näkyvissä. Nyt me vihoviimeisen kerran yritämme ylläpitosiivousta, ja jos ei onnistu, alan suosiolla puhumaan itsestäni "boheemina", "luovana" ja "rentona", sekä miten ajoittainen kaaos ja jatkuva sotku on vain kodikasta. Sitä ennen kerran vielä.

Äitipisteitä ropisee

Mitä tekee flunssainen äiti infernaalisena sadepäivänä? No, ensin siivoaa koko ketun päivän (valmista ei tule), ja sitten lähtee sinne sateeseen kolmikon kanssa. Viime syksynä olisin vaan tyytyväisenä käpertynyt vaavin kanssa peiton alle ja pistänyt isommat tabletin ääreen, mutta nyt tuo kuopus kierähtää pois ja könyää tiehensä omintakeisella tyylillään, ja Ahti kiljuu heti aamulla ulos katsoessaan "Jee, vettä sataa, rapakoita! Äiti, lähdetään ulos!" Jaakolle tarttis varmaan jostain ostaa sellaiset kalastajien kahluusaappaat, joissa kiinteää pintaa hartiaan saakka. Tai sukelluspuku. Mutta hauskaa oli. Ainakin siihen asti, kun naapurin koppavahko frouva kulkee ohitse viimeisen päälle olevissa ulkoiluvetimissään. Minä edustan kasarisadetakissa, joka ei mene kunnolla kiinni. 

En nyt keksi tähän mitään terävää loppulauselmaa. Hyvää yötä vaan.

Kevätflunssa, kevätkiire, kevätsade(päivät)

Ei tämä kotiäidin elämä pitänyt tällaista olla. Missä ovat minun kiireettömät aamuni, oman rytmitajuni mukaan kulkeva aikatauluni ja ihanat, askarteluntäyteiset päivähetkeni? Tällä hetkellä hukkuneet esikoisen juoksevien (välillä kirjaimellisesti) asioiden hoitoon. Terapiat ja kouluun tutustumiset päällekkäin, niin ei paljon ehdi kotona homehtumaan. Lisäksi ollaan kaikki flunssassa.

Kertokaas, miksi on olemassa sellainen luonnonlaki, että lapsi, joka muuten herää yleensä ennen aamuseiskaa, nukkuu lähemmäs kahdeksaa sinä päivänä, kun pitäisi silloin kahdeksalta olla jossain? Toinen kysymys on tietty, miksi tämä äiti ei herännyt itse ajoissa lastaan hätyyttelemään. Harjoituksen puutetta.

Nyt istun autossa odottelemassa Jaakon toimintaterapian loppua. Kuopus nukahti matkalla, enkä raatsinut herättää, joten tulin sitten itsekin tänne vietyäni Jaakon. Mikäs tässä on istuskellessa.

Pää on täynnä räkää. Mutta muuten on mukavaa.

Hiekka on hyvvää!

Huomatkaa nätti haalari. Saatiin ystävältä laadukas kevätpuku, on ollut tytöllä ennen, ja sen voi joistain minimaalisista yksityiskohdista päätellä. Kerran jo Joonatania luultiin tytöksi, tosin silloin olivat jalassa pinkit kurahousut, samaiselta neitokaiselta saadut. Lievä tyhjän tytön mentävän sylin syndrooma vai ihan vain puhdasta käytännöllisyyttä?

Voi rähmä, minulla on duha. Ja lapsillakin on.