Paistaa se päivä risukasaankin, valoa tunnelin päässä... Tai sitten en vain halunnut omaa naamaani komeilemaan heti avauskuvaan. Olette ehkä huomanneetkin, että minusta ei toistaiseksi ole kuvan kuvaa, paitsi profiilissa. Siinä olen taktisesti ulkovaatteissa (huivi!), juuri kampaajalta tulleena. Toki, kaikkihan me näytämme aina juuri laitetuilta varsinkin pikkulapsiarjen tiimellyksessä. Pointsit teille, jotka oikeasti näytätte, minä yleensä en.
En kuitenkaan ole varsinaisesti niitä ihmisiä, jota tietty huolittelemattomuus häiritsisi. Ehei, kuvattomuudelle on toinen syy, jonka ehkä osa teistä on arvannutkin. Olen lihava. Erityisesti joulun suklaapöhöjen myötä en ole kokenut itseäni esittelykelpoiseksi. Sitä paitsi on vaivalloista ottaa kuvia, joissa kilot eivät näkyisi. Tai näkyisivät siedettävästi. Enimmäkseen niistä tulee tällaisia:
Charming, don't you think? Juu, kyllä, aion laihduttaa. Kokemustakin löytyy. Ensin suunnittelin tästä laihdutusblogia, tai leikittelin ajatuksella, mutta hylkäsin idean. "Tervetuloa seuraamaan taivaltani hoikaksi naiseksi! Projektin arvioitu kestoaika on noin neljä vuotta." Koukuttavaa.
Laihdutus onkin siis yksi tämän blogin osa-alueista, jolle omistan jatkossa perjantain. Mutta ylikilot eivät ole nuupahtaneen ulkonäköni ainoa ongelma. En jaksa laittautua. Vaatteeni ovat kuluneita ja rumia. En hoida kynsiäni. En väkerrä hiuksiani leteille tai nutturalle (nykyään muistan sentään harjata ne). Noo, tuskinpa olen ainoa äiti, jolle näin on käynyt. Mielelläni siirtyisin vähitellen toiseen leiriin. Näitä epäkohtia lähden vähän kerrassaan selättämään, mutta tokihan on fakta, että suurin ulkonäöllinen kohennus tapahtuu laihtumalla.
Pari kuukautta sitten otin "ennen"-kuvan, on siitä nyt hiukan tultu eteenpäin. Olen esimerkiksi lakannut käyttämästä kirkkaanpunaista väriä yläosassa. Tämä kuvaa siis ihan kotirönttösiä, ei ole mikään erityinen siivouspäivä. Vedin vain mukavat vaatteet ylleni. Voisin kenties osallistua Mrs. Kotiäiti-kisaan?
Sinänsä katsoisin oikeudekseni julkaista mahdollisimman edustavia kuvia. Ne eivät kuitenkaan olisi totta, ja kuten mainitsin, vaatisivat melkoista kuvakulmilla leikittelyä, jopa kuvankäsittelyä. Jospas nämä tästä kaunistuisivat.
Tämä tänään näpsäisty otos on itse asiassa ihan edustava noihin edellisiin verrattuna, vaikka huijaankin käyttämällä asusteena söpöä vauvaa. Ja hei, tuossa punainen on peitetty vihreällä. Ääh, no myönnettäköön, kierrätyksenä saatu äitiyspaita sattui kaapista ensimmäisenä käteen, ja vedin vain jotakin sen avuksi juuri enempää miettimättä. Mutta noin niin kuin periaatteessa punainen jääköön.
Tuskin tästä mitään tuhkimotarinaa saadaan. Mutta sisäinen kauneushan se on tärkeintä, eikö vain? Se on vähän samanlainen lause kuin "ei rahalla voi ostaa onnea". Ei tietenkään, mutta jostain syystä sitä silti haluaisi olla kaunis ja rikas, tai ainakin keskituloinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?