Liityn kuoroon. Siihen, joka joulun jälkeen voivottelee hankittuja kiloja ja suree menneitä iloja. (Keksin tuon ihan itse.) Suklaa on ihanaa, mutta minulle, ja monelle muullekin vertaistuelliseksi onneksi, kohtuudessa pysyminen tuottaa hankaluuksia. Omalla kohdallani se on suoraan sanoen mahdotonta, ainakin vielä imetyksen ajan. Enkä uskalla senkään jälkeisestä ajastakaan mitään luvata.
Ryhdyinkin Tapanina dieetille. Päätin, etten syö enää suklaarasiallista päivässä. Tosin tuon yllä näkyvän kaunottaren onnistuin jakamaan kahdelle päivälle, go go me. Myönnettäköön, että kuvausvaiheessa oli jäljellä enää yksi kerros. Olivat niin taivaallisia, että niitä olisi kuulunut nauttia päivässä yksi tai kaksi. Oma versioni oli syödä ne yksi kerrallaan (ei siis esimerkiksi kolmea), ja juoda aina suupalojen välissä vettä maun huuhtomiseksi. Eivätkös viininmaistajaiset toimi jotenkin vastaavasti? Jonkinlainen lahjakkuus lienee tämäkin, vaikka panettelevatkin ahneeksi.
Tänään oli raivaripäivä. Yöllä heräsin suuriääniseen parkuun junaradoista, ja aamupäivällä ulkoa lähdettiin sisälle nuoren miehen kiukkuisesta vaatimuksesta. (Ja jottei nyt luulla minua vietävän kuin pässiä narussa, totesin kasvattajan kaikkinäkevyydelläni lasten olevan väsyneitä ja nälkäisiä.) Kotimatkalla viihdytimme vastaantulijoita kurkkua kohti kohoavalla "leikkipuistoon!"-joikulla äidin hymyillessä korostetun zenmäisesti. Jopa kivettyneen.
Kotiportilla Ahti päätti kokeilla siipiään ja lähteä omin luvin takaisin. Nappasin. Sisällä hän kieltäytyi kyynelehtien kaikesta avusta ja seisoi sotisovassaan tuulikaapissa vaatimassa ulospääsyä. "Äiti, päästä mut! Mulla on kiire! Päästä mut!" Jonkin ajan kuluttua riistin ulkovaatteet hänen yltään pakkokeinoin, josta seurasi vimmattu kenkien uudelleen jalkaan kiskominen ja kurahanskojen käsiin veto. Olin lehmänhermoinen aina siihen asti, kunnes poika päätti alkaa kirkua äänellä, jota kukaan aikuinen ilman vuosien oopperakoulutusta ei pysty tuottamaan. Tämä toi meidät samalle aaltopituudelle, sille 2-vuotiaan. Mutta oli meillä hauskaakin.
Kaikenkaikkiaan päivä oli enemmän sitä tyyppiä, jota toivoisin tulevaisuudessa vähemmän. Olin väsynyt ja tehoton, enkä ollenkaan niin läsnä kuin olisi parasta. Tästä lisää toisen kerran.
Pitäkää peukkuja ensi yölle. Kivaa iltaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kerrothan, mitä ajatuksia sinussa heräsi?