Kuvakommunikaatio, lyhyt oppimäärä

Tittidididii! En edes tiedä, odottiko teistä tätä kukaan, tai kuinka monen maailmassa tästä on mitään hyötyä, mutta halusin nyt kuitenkin tämän jakaa. Muistelen, että aikanaan kuvakommunikoinnista googlatessani kaipasin enemmän "käyttäjäkokemuksia".

Tuosta sinisestä kansiosta kaikki lähti. Se toimii yksinkertaisuudessaan niin, että Jaakko halutessaan tomaattia ottaa tomaatin kuvan, laittaa sen tarrapinnalla päällystetyn viivottimen päälle "Haluan"-kortin perään, ojentaa viivottimen minulle, minä käännän sen häneen päin ja sormella osoitan kortit vuorotellen sanoessani "haluan tomaattia". Kansion sisältä voisi osaava käyttäjä hakea itse tarvitsemansa kuvan. Käytännössä Jaakon kanssa harjoitellaan vielä kuvan merkitystä, eli siis, että kuva edustaa jotain asiaa tai käsitettä, ja se on alkanut nyt pikkuhiljaa aukenemaan.

Silloin kuin lapsi ei opi 3-vuotiaaksi mennessä puhumaan, on kommunikointiin keksittävä muita keinoja. Helpottaa, jos lapsi kuitenkin ymmärtää puhetta, mutta vaikkapa Jaakon kohdalla vasta parin viime vuoden aikana tästä on näkynyt selviä merkkejä. Edelleenkään en ole varma, kuinka paljon hän ymmärtää varsinaisia sanoja ja kuinka paljon tulkitsee äänenpainoista, eleistä ja asiayhteydestä. Joskus tuntuu, ettei hän ymmärrä sanaakaan ja sitten hän kuitenkin äkkiä poimii toiselle tarkoitetusta puheen virrasta jotain, jota en olisi millään uskonut hänen ymmärtävän.

Varmasti koulutetulla puheterapeutilla on muitakin ässiä hihassaan, mutta maallikkona minulle on käynyt selväksi kaksi vaihtoehtoista viestimistapaa, viittomat ja kuvat. Nämä eivät sulje toisiaan pois, mutta ymmärtääkseni riippuu lapsesta, kumpaa lähdetään enemmän tukemaan. Jaakko ei ole koskaan osoittanut herkkyyttä viittomien oppimiselle, mutta ehkä niitäkin jossain vaiheessa onnistumme opettamaan. Yritän vähitellen, vaikka voisin kyllä olla siinä asiassa viitseliäämpi. Itse käytän hänelle puhuessani muutamaa, joista hän varmasti ymmärtää ainakin "tule".

 

Kansiota enemmän kotona on käytössä puhelaite. Tuosta kun painaa symbolia, minun äänitetty ääneni (tai vaihtoehtoisesti terapeutin, kun alustaa vaihdetaan) sanoo esimerkiksi: "Haluan omenan." Harjoitusvaiheessa meillä on mukana muitakin kuvia, kuten pallo, jotta Jaakko ei vain satunnaisesti painelisi kuvia saadakseen jotain. Saattaa tullakin pallo käteen. Samaa tarkoitusta on palvelevinaan tuo lehtisalaatti, josta suotuisana sivuvaikutuksena on saatu aikaiseksi, että Jaakko nykyään syö melko mielellään vähän salaattia...

Pöytäkuvat. Tähän on tarkoitus tulla vielä muutama lisää. Alussa kuvia tuppasi löytymään kaikkialta muualta paitsi pöydästä, ja niitä kiikutettiin äidille satunnaisesti milloin mitäkin hyvyyksien toivossa, joten karsimme ensin kuvat ihan muutamaan. Sitten ne alkoivatkin äkkiä sujua, Jaakko käytti johdonmukaisesti kuvia sekoittamatta niitä toisiinsa, tai ainakin huomasi, jos oli ottanut väärän kuvan. Pari viikkoa sitten lisäsin vaihtoehtoja. Pöydästä löytyy mm. "lisää", "nälkä", "loppu". Osa kuvista on tarkoitettu minun ohjeikseni Jaakolle, kuten "odota", "istu". 

Tämä on yksi tärkeimpiä kuvakommunikaation elementtejä, ja häpeäkseni on myönnettävä, että meillä vielä aika laiminlyöty. Nyt olen ryhdistäytynyt sen kanssa uudestaan, hyvin tuloksin. On myös selvästi otollinen kehitysvaihe menossa, sekä äidillä että pojalla. Kyse on siis päiväjärjestyksestä. Päivän eri tekemiset ovat kuvitettuna järjestyksessä, ja punainen nuoli seuraa niiden etenemistä tapahtumasta toiseen. Meidän opetteluvaiheessa poistamme (mieluiten Jaakko itse ottaa) kortit kokonaan niiden tapahduttua, ja siirtää ne vaaleanpunaiseen alustaan. Vaaleanpunainen lappu on normaalisti selkäpuolella, pois näkyvistä.

Jaakko pitäisi jokaisessa siirtymätilanteessa (ruokailu alkaa, ruokailu loppuu, lähdetään ulos, tullaan sisälle jne.) laittaa päiväjärjestyksen eteen ja näyttää kuvalla, mitä tapahtuu, tai ohjeistaa ottamaan tehtyä tekemistä näyttävä kuva pois. Käytännössä muistan hyvänä päivänä reilu puolet tapahtumista näyttää edes suunnilleen, ja silloinkin usein vain "mennään ulos" ja sisälle tultua unohtuu taas hetkeksi. Harjoittelemme edelleen.

Autistisilla lapsilla on usein vaikeuksia siirtymisissä tilanteesta toiseen. Heidän maailmaansa kuvataan kaoottiseksi, ei ole keinoja hahmottaa aikaa kuten "tavallisilla" lapsilla (eikähän heilläkään ennen kuin tietyn ikäisinä) ja aikuisilla. Kuvitettu päiväjärjestys on yksi apuvälineistä, joilla pyritään helpottamaan arkea. Meillä vaan nämä ovat aina sujuneet ilman ongelmia, joten joudun itse hakemaan motivaatiota kokonaisvaltaisen kuvakommunikaation harjoittelusta, eikä se tunnu aina riittävän.

 

Meille neuvottiin, että kannattaa tehdä vaikka tyhjistä kartonkipakkauksista pienet laatikot päiväjärjestyskortteja varten. Koin sen hankalaksi, kortteja oli vaikeaa löytää, ja rasiat myös kaatuilivat levittäen tietysti sisältönsä ympäriinsä. Keksin sitten laittaa päiväjärjestyskortit kansioon. Siitä pystyy yhdellä vilkaisulla näkemään, mitä kortteja olisi tarjolla, ja löytää helposti tarvitsemansa. 

 

Vessassa on lavuaarin vieressä nykyään kaikki mahdolliset toimenpiteet, mitä siellä voi tehdä, kuten "hiusten harjaus", "käsien pesu", "hampaiden harjaus", jne. Käsien pesusta on myös olemassa vaiheittainen kuvasarja, jossa yksityiskohtaisesta käydään läpi kohta kohdalta, mitä seuraavaksi. Se on auttanut myös Ahtia, kun asiaa harjoiteltiin. Samanlainen kuvasarja on vessanpöntön vieressä, se on oikeastaan vasta tulevaisuutta varten. Aion vähitellen alkaa opettaa Jaakkoa hoitamaan itse peppupesunsa, joka ei tule olemaan mikään ihan helppo homma. Monivaiheinen prosessi sisältää siis paperin käytön ja käsisuihkun käytön, sekä muut tarvittavat toimenpiteet aina vessan vetämiseen ja käsien pesuun asti. Sitä odotellessa tuo punainen nappi on kultaakin kalliimpi. Sitä painamalla kajahtaa allekirjoittaneen ääni "pyyhkimäääääään". Olisihan siihen voinut nauhoittaa vaikka "valmis", mutta sattuneesta syystä tuo tuntui paremmalta.

 

Keittiön kuvamuistutuksia. En ole varma, onko noista hirveästi hyötyä, mutta voipahan jotain heilutella edessä, kun on kieltämässä kaapeille kiipeämistä tai jääkaapin avaamista. Nykyään Jaakko saa luvan kanssa ottaa jääkaapista itse omenan pyydettyään sitä ensin laitteella. Haaveilen ajasta, jolloin hedelmiä voisi säilyttää esillä kulhossa, ilman että ne sorkitaan mössöksi ja syödään kaikki (banaanit), puraistaan jokaisesta pala ja laitetaan takaisin (omenat), tai löytyvät jostain ihan muualta reikäisinä (appelsiinit). 

Korteissa on tosiaan kova, tarraava vastakappale kiinni, ja kiinteä kohta on pehmeä, "vastaanottava" pala. Kun käytäntö on jatkuvasti sama, ei tule kahta pehmeää tai kahta kovaa vastakkain, ja homma toimii. Kuvat tulostetaan ja laminoidaan.

Lisäksi meillä on tai pitäisi olla avaimenperärenksuissa (näppärä plarata kuva toisensa jälkeen esiin) pukeutumiskortit sekä sisä- että ulkovaatteisiin, ulkokortit, pihapuuhakortit ja kyläilykortit. Osa on tosiaan vielä suunnittelupöydällä. Käytännössä aina, kun ohjeistan Jaakkoa yhtään mihinkään, tai kiellän mitään, tai ylipäätään puhun jotain muuta kuin "ei" tai kehuja, minulla pitäisi olla kortti kädessä. Näinhän se ei tietenkään mene, mutta sitä kohti pyritään. Lisämotivaatiota tuo Jaakon tällä hetkellä kasvanut, ja yhä kasvava, kiinnostus kuvakortteihin, sekä kommunikointiin ylipäätään. 

Tulevaisuudessa olen tekemässä kellon ympärille päiväjärjestyksen toistaiseksi lähinnä Ahtia varten, näppärä tapa oppia kellonajat samalla ikään kuin vahingossa. Lisäksi olen tekemässä, heti kun saan aikaiseksi, lasten huoneen seinälle viikkoaikataulun, sekin enemmän Ahdille tässä vaiheessa. Ahti ei vielä oikein hahmota päiviä eteenpäin, joten auttaisi, jos meillä olisi jonkinlainen viikkokalenteri kuvitetussa muodossa. Lisäksi se on Jaakollekin seuraava askel, joten tuskin siitä haittaakaan on laittaa sellainen esille. 

Ahti hoksasi päiväjärjestyksen idean heti, ja on hyvin kiinnostunut kuvakorteista. Hän vaatii usein itselleenkin näytettäväksi kuvista, mitä seuraavaksi tapahtuu. Puheterapeutti sanoikin, että tällainen kuvitettu päiväjärjestys kannattaisi olla kaikissa päiväkodeissa pieniä lapsia varten ihan itsestään selvyytenä, ja omat kokemukseni tukevat tätä havaintoa. Normaali lapsi hyötyy varsinkin tuossa alle 3-vuotiaana, ja varmaan sen jälkeenkin kuvittamisesta jopa kenties enemmän kuin meidän Jaakko, jolle itse konseptin käsittäminen vaatii pitkää harjoittelua. Lapsen aikakäsitys on vielä niin hatara, että kuvat auttavat jäsentämään maailmaa. Metodia suositellaan kenelle vain, varsinkin jos siirtymätilanteet ovat lapselle ongelma. Kannattaa kokeilla vaikka kotiin lähdön helpottamiseksi, jos tavallinen "kaksi liukumäestä laskua vielä" ei tunnu riittävältä. 

Meillä on maksullinen Board Maker-ohjelma käytössämme, mutta kuvia saa myös ilmaiseksi. Papunetin sivuilta löytyy paljon muutakin hyödyllistä, kuten viittomia, mutta myös laaja kuvapankki. Laminaattikone maksoi Biltemassa 20 euroa, saman verran 100 laminaattikuorta. Laitteella on myös hauska laminoida esimerkiksi lehdestä leikattuja kuvia säilyvämpään muotoon. Tällä hetkellä tuota tarraa ja vastapalaa myydään suht edullisesti Clas Ohlsonilla. Jos joku sattuu tietämään jonkun muun myyjän, olisin iloinen vinkistä. Biltemasta sai ennen, mutta nyt ne ovat sieltä lopettaneet myynnin.

Kysyttävää? :)