Pulska perjantai

Heipä hei taas! Olo on vähän nuutunut (kuvia minusta ollut koko viikon, tänään ei irtoa), vaikka kuvittelin jo päässeeni vähällä, mutta eiköhän tässä nyt yhden perjantaibloggauksen tee.

Laihdutusviikko osoittautui loppujen lopuksi aika hyväksi, ja taidankin päättää teeman nyt tähän päivään, vaikka viikkoa olisikin teknisesti ottaen vielä pari päivää jäljellä. Eilinenkin meni laihdutusbloggauksen suhteen reisille, joten eiköhän yhdessä sovita, että tämä oli laihdutusviikonpuolikas, hah. Tuloksia? Noo, minusta housut olivat suoraan sanottuna viime viikkoista tiukemmat, mutta jos pääsiäisen ajan on mässännyt suklaalla ja sitten on vain näennäisesti kevyemmällä syömisellä (melkein joka ikinen päivä jotain ylimääräistä namia, krhm) ei voi suoraan olettaa soukistuvansa kuin Suurimmassa pudottajassa konsanaan. Olosuhteisiin nähden siis suunta ihan jees, ateriarytmi on pysynyt hyvänä koko viikon, namistelut eivät kuitenkaan mitään suklaakonvehtirasian tasoa ole olleet, nestettä olen juonut ja proteiinia syönyt. Tällä linjalla pitäisi nyt sitten jatkaa.

Olen miettinyt, miksi en suhtaudu tähän kilojen pudotukseen kovin vakavasti. Miksi satunnainen herkku ei aiheuta morkkista, ruuan santsaus on ihan ok, eikä ylimääräinen leipäpala kummittele ajatuksissa? Mikään edellä mainituista ei tietenkään ole kovin suotavaa, mutta omissa mielikuvissani kuuluvat laihdutuksen kanssa saumattomasti yhteen. Selitys ei suinkaan löydy valaistuneisuudesta tai muusta taivahisesta viisaudesta, vaan ihan yksinkertaisesti biologiasta ja kenties psykologian puolelta. Minä imetän. Edelleen nuorimmainen nauttii maitoa hyvinkin runsaasti, olen hänen kohdallaan noudattanut hyvillä mielin ohjenuoraa 80 % ravinnosta maidosta, 20 % ruuasta vuoden ikään asti. Selittänee senkin, miksi koen tälläkin viikolla pikkuisen taas soukistuneeni (joskaan en vyötäröstä tavoitehousuista päätellen) huolimatta hevosen annoksistani ja herkuttelusta. Ihan vain makaamalla rintaruokkimassa kulutan todennäköisesti päivässä noin 400 kilokaloria, Joonatanin painonnoususta päätellen mahdollisesti enemmänkin. On meinaan tuhti vauva!

Pitänee tosissaan alkaa lenkkeillä, jahka tämä imetys vähän tuossa vuoden iän jälkeen vähenee. Toisaalta ehkei ruokahalukaan ole niin kova. Eron kyllä huomaa jo nyt täysimetykseen nähden, sen aikana söin suunnilleen tuplamäärän vielä tähän nykyiseen verrattuna.

Aloitin tämän kirjoituksen aikomuksenani tuottaa jotain hyvin mielenkiintoista, kaunista ja arvokasta sadannen blogipäivityksen kunniaksi, mutta sitten puhuinkin ystäväni kanssa puhelimessa pitkän tovin välissä, joten täytyy luopua noista kunnianhimoisista tavoitteista ja tyytyä tähän perusjaaritteluun.

Lounaspäivällisteemaan vielä palatakseni, lounaan voitte tsekata edellisestä postauksesta, samaa makaronisolognesea, ja päivälliseksi, yllätys yllätys, makaronia jälleen, tällä kertaa laatikkona. Keitin aika runsaasti eilen pastaa kastikkeen kaveriksi, ja tekaisin siitä tänään oikein perinteisen munamakaronilaatikon, tosin soijarouheesta. Ihan oli kuin äidin tekemää! Kuvan otto unohtui taas, joten laatikon jämät saivat toimia mallina. Ei minusta pystyttäisi ruokabloggaajaa leipomaan, no pun intended.

(Jos E ihmettelet sitä riisiä, niin pääsyin kuitenkin heittämään sen pois. Sallittakoon hysteria minullekin joissain asioissa. Tämä kryptinen kommentti viittasi siis pelkooni syödä päivän tai kahden vanhaa riisiä, koska olemme kerran saaneet lievän ruokamyrkytyksen mokomasta. En tiennyt silloin sen menevän herkästi pilalle.)


Ja lopuksi haiku:


Blogin aloitin.
Kirjoitin todellakin.
Tekstin sadannen.


Piti nyt sitte kuiteski. Jotain yrittää.

TBT

Ei "laihdutusviikkoa" tänään. Tulin kipeäksi, heräsin kuumeisena. En onneksi pahasti, lähinnä siivouksesta olen lintsannut. Kumma kyllä, aamupäivällä oli huonompi olo kuin illemmalla. Lieneekö syynä parantava seura. Mutta juu, nämä kuvat ovat Madeiralta vuodelta 2011, pikku Jaakko matkusti repussa. Näistä näkee, ettei siitä niin kauan ole, kun olin melko hoikka. (Tyylitajusta en sitten saokaan mitään.) Tuon jälkeen tulinkin raskaaksi, Ahti syntyi 2012, eikä niitä kiloja ole pois saatukaan vielä, lisää van keräsin.

Feikkikuva päivällisestä kuitenkin, Mies autonlaittoreissulla, joten itse piti kerrankin kokata päivällinenkin. Lounaan skippasin, ei maistunut. Tää sitten maistuikin. Unohdin jälleen kuvata oman annokseni, mutta tuplatkaa suosiolla tuossa näkyvä määrä, tuorerehujen osalta moninkertaistakaa, niin saatte kuvan, kuinka paljon upposi. Sekin mahdollisesti kaunisteltu. Sanoinhan, että voin iltapäivästä jo paremmin! Hah. Soijaouhekastiketta, eli solognesea ja täysjyvä(!)pastaa.

Laihdutusviikko: Keskiviikkona keksin sen

Nimittäin nimetä tämän "juttusarjan" erikseen. Pitää ehkä jälkikäteen otsikoida nuo kaksi aikaisempaakin.

Itse keksin myös tämän letitystavan. Tosin myönnettäköön, että monikaan ei pitäisi tuota varsinaisesti "keksimisenä".

Olen kuullut sanottavan leivän lisäksi myös puurosta, ettei se pidä nälkää, tai ole oikea lounas. Tulkaahan syömään minun annokseni... Tällä kertaa pähkinöinä oli suolapähkinät, kun ei sattunut talossa muuta olemaan, mutta usein lautaselta löytyy sekoitus saksanpähkinöitä ja hasselpähkinöitä ja sen sellaisia. Vältin kirjoittamasta "cashew". Taisin kuitenkin osata. Ei se nyt niin vaikeaa ole.

Yleensä laitan surutta ruokalusikallisen hilloa, mutta sekin oli nyt päässyt loppumaan, joten vauvan vadelmasose sai tulla tilalle. Ostaisin noita muuten vauva-ajan loputtuakin, mutta niistä tulee älyttömästi jätettä. Ehkä voisin silloin tällöin nappaista pari kotiin.

Ei pidä unohtaa rasvaa. Runsas voisilmä takaa kylläisyyden. Tällä kertaa soijamaitoa, koska, ylläripylläri, kauramaito oli lopussa. Joko arvaatte, että keskiviikko on kauppapäivämme?

Puuro on hyvä pikalounas. Terveellistä tavaraa, joka meillä ei nykyään ollenkaan maistu, jos sitä on liian usein. Ei siis toimi aamu- tai iltapalana kuin satunnaisesti, joten yhtä hyvin se voi joskus pelastaa kiireisen aamupäivän. Tämä viikko onkin sivumennen sanoen niin aikataulutettu, että melkein tässä tuntee olevansa töissä. Älkää käsittäkö väärin, kyllä kotiäidin elämä on täynnä tekemistä, mutta saan rytmittää ne juuri sen mukaan, mikä silloin tuntuu sopivalta. Tälle viikolle on Jaakon terapioita ylimääräisiä kertoja, ja lääkäriaikaa lisäksi. Joka päivä saa hypätä jossain, jonne on pakko ehtiä tiettyyn aikaan, ja vaatii julkisten käyttämistä. En valita en, kunhan päivittelen. Hatunnosto tähän väliin teille, jotka pyöritätte työkotipäiväkotiharrastusrumbaa.

Niin juu, se puuro.

Päivälliskuvan otin jälkikäteen feikkiannoksesta, meillä oli vieraita, niin unohdin koko kuvaamisen. Pääkokki kuulemma antoi suostumuksensa, että hoitaisin ruuanlaiton tänään, mutta se jäi minulta kuulematta. Niinpä kun kotiutui autoa säätämästä, sai vastaansa höyryävien patojen sijasta vain ihmettelyn, että missäs välissä sitä ruokaa ajattelit ehtiä laittamaan. Tarjouduin pyöräyttämään jotain pikaista, mutta Mies kääri hihansa itsekseen mutisten, ja sanoi tekaisevansa äkkiä jotain. Laittoi sitten pikapikaa kerralla kahta linssipataa, vihreistä ja punaisista linsseistä, noin niin kuin ohimennen. Suussasulavaa! Onneksi ruokaa jäi, ihan kuvankin takia, mutta myös, koska saan tätä herkkua huomenna lounaalla. Olenko maininnut rakastavani linssejä? Vaikka ei meillä silti normaalisti niitä ihan näin usein ole.

Mikäli olette mahdollisesti asiaa jo kauhistellen arvailleet, niin kyllä, syömme joka päivä valkoista riisiä. Olemme kyllä keskustelleet, pitäisikö koittaa vahtaa tummaan, ja olen itse asiassa omia lounaitani varten ostanutkin paketin osaksi ihan vaihtelun vuoksi. Suuren suurta merkitystä en ole päivittäisellä näinkin tiuhaan syömisellä huomannut, vaikka olen itsekin oppinut ajattelemaan sitä hyvin, hyvin pahana asiana. Valkoista riisiä, hyvänen aika sentään! Täysjyvämakaronia meillä sen sijaan syödään, ja siinä eroa on kuin yöllä ja päivällä, mitä tulee valkoiseen pastaan. Vesimakaroniksi sitä kutsunkin.

Tähän asti päivä vaikuttaisi sujuneen ihan mallikkaasti noin laihtumisen kannalta syntilistasta huolimatta. Pystyttekö te arvaamaan illalla nukkumaan mennessänne, onko päivän energiansaanti ollut yli tai  ali kulutuksen? Tunnetteko laihtumisenne? Minä melko varmasti tähän kykenen. Toki jos on oikein huono päivä ja syönyt pelkkää karkkia (ei tapahdu enää nykyään, en pystyisi, mutta muistan hurjasta nuoruudestani useammankin tapauksen), saattaa illalla olla valheellisen kevyt olo, mutta pääsääntöisesti "tunnen nahoissani", kun suunta on oikea. Ennen muinoin myös vaaka todisti tuntemukseni pääsäntöisesti oikeaksi. Siinä saa olla varovainen, ettei mene nälkäisenä nukkumaan, eikä suinkaan siksi, mitä rakas puolisoni jaksaa välillä muistuttaa. Saattaa kuulemma herätessä huomata tyynyn kadonneen. Vaan sen takia, ettei hoikkaolon metsästys mene väärään suuntaan yli, ja seuraavana päivänä saa vieraaksi ikuisen nälän.

Tämän hetkinen ongelma onkin, että saan yleensä viikkoon 2-3 oikean suunnan päivää, ja loput ovat sitten sekalaista kokoelmaa paikallaan junnaamista tai takapakkia. No, siksipä tämä on hidasta. Olen kyllä tietoinen, etteivät nuo takaiskut mitenkään itsestään tapahdu.

Jaarin jaarin jaa. Lopuksi syntilista: Kaupungilla oli 10 minuuttia linja-auton tuloon, piipahdin pysäkin viereisessä karkkikaupassa, ja ostin ihan vähän suklaarusinoita. Noo, okei, 100 g, mutta syötin Jaakolle osan. Lisäksi päivällisen jälkeen söin keksin ja pari pikkuruista leivosta, niitä, mistä
vajaat pari viikkoa sitten laitoin kuvankin.

Tässä tämä päivä

Ei nyt oikein irtoa taaskaan. Mutta koitetaan.

Tässä lounas. Olen kuullut sanottavan, että leipä ei ole lounas, mutta entäs, jos sen peittää kananmunalla, vihanneksilla ja juustolla? Todistettavasti tuolla alla on paahdettua ruisleipää, näkyykin vähän, jos tarkkaan katsoo.

Tässä hieno lettikampaus. Se oli aamulla hienompi, mutta kohtuu hyvin kesti päivän. Miksi en sitten ottanut siitä aamulla tuoreeltaan kuvaa, jää amatööribloggauksen käsikirjan mystiseksi salaisuudeksi.

Tässä päivällinen! Tikka masala vei kielen mennessään!

Tuhosi suunnitelmani syödä kevyt päivällinen, koska kaupunkivisiitillä ostin terveellistä välipalaa, ja ihan pikkuisen herkkua. Olemattoman suklaapatukan, jota en ole vielä syönyt, ja melko olevaisen pussin jogurtticasheweja, joita en aikonut syödä paljon. Paitsi että söin sitten koko pussin. Upsii. Jos jollekin on mahdollisesti epäselvää, niin tässä tapauksessa "jogurtti" tarkoittaa rutkasti sokeroitua karkinkaltaista ainesta, joka vain esittää terveellisempää vaihtoehtoa. Mutta pähkinät ovat kiistatta (?) hyvä valinta. Pysytään pähkinäpuolella.

Jaa-a. Että sellainen "laihdutus"päivä. Noudatan katsokaas sitä uutta (muka uusi! Wanha!) 80-20 kohudieettiä. 80 % mitä sattuu ja sinne päin, 20 % viimeisen päälle viilaten.

Oikein hyvä päivä!

Tai siis tietenkin koko ajan "laihdutan", mutta nyt siitä kirjoitetaankin tämä viikko, tosin aion kyllä eksyä pari kertaa sivupoluille. Tosin sitten se ei taida olla enää eksymistä.

Pahoitteluni niille, jotka innokkaina odottivat syvällistä analyysiani päivän syömisistä ja tunnelmista, meni päivä ulkona luuhatessa ja uutta addiktoitumistani kurissa pitäessä, melko kehnoin tuloksin. Mahjong, luv ya!

Aika hyvä startti, eilen kärvistelin suklaakierteestä eroon, tänään en puolivahingossa syönyt edes lisättyä sokeria, ellei nyt siippa ollut hiukan mausteeksi ruokaan lisännyt, mene tiedä.

Lounas:

Salaatti on kuvausrekvisiittaa, myönnettäköön. Syön kyllä usein salaattia, ja tuokin upposi, mutta noin pientä määrää en yleensä vaivaudu lautaselleni asettelemaan, vaan hotkaisen suoraan. Hups. Pääosassa lautasella viikonlopulta jäänyttä linssipataa intialaisittain (en muusta sitä hienoa nimeä).

Päivällinen:

Dal rasam, eli jälleen linssejä, mutta vihreitä, ja täysin toisen makuinen kastike kuin lounaaksi. Rrrrakastan linssejä, sais minun puolestani olla ruokalistalla joka päivä.

Oho, mun piti kirjoittaa vain kaksi sanaa ja laittaa kuvat. Nyt äkkiä nukkumaan!

Jos jokainen päivä olisi tällainen, olisin kesään mennessä melkoinen pajunvitsa.

Lounaslista, kuinka siinä kävi?

Lounassuunnitelma ja toteutunut:

Ma: Paistettu kananmuna, salaatti, keitetyt vihannekset, leipä   Kyllä!

Ti: Puuro ja pähkinät   * Hesen kautta kotiin

Ke: Papupata   Tiistain puuro tänään

To: Perunamuusi ja papupihvit    Jotain Miehen tekemää herkkua keskiviikolta

Pe: Linssipata     Torstaiksi kaavailtu perunamuusi, papupihvit kastikkeena

La: Solognese-kastike ja spaghetti     Eilistä perunamuusia, porkkanaraastetta, papukastiketta ja perjantain päivällisherkkua

Su: Lauantaina päivälllistä, eli linssipataa, mutta Miehen käsiäalaa

* Myöhästyimme lapsilaumani kanssa kaavailemastani linja-autosta, ja 10 minuuttia myöhemmin lähteneeseen ei mahduttu. Seuraava oli lähdössä 20 minuutin päästä, ja koska olimme jo sen edellisen odotuksen verran seisseet tihkusateessa, kärräsin meidät Heselle. Halvaksi tuli, yksi falafelateria ja pienet ranskalaiset päälle. Limun jaoimme kiltisti kolmeen osaan. Kaikki olivat tyytyväisiä, Joonatankin kätevästi nukkui. Edellinen kerta oli viime kesänä, joten kai nyt jo saikin mennä. 

Ihanaa, lounaita! Sain kuin sainkin joka ikinen päivä tarjolle lämpimän ruuan. Tällä teemalla jatketaan, ensi viikolla kirjoitankin ruotuiskuna koko viikon laihduttamisesta, ja myöskin teemaan liittyen otan kuvat sekä lounaista että päivällisistä, jos vain suinkin muistan. Tulee ehkä panostettua vähän niihin lounaisiinkin, kun niitä täällä esittelen. Viikon päästä palataan taas perinteiseen perjantain laihdutuspäivitykseen, mutta nyt tarvitsen vähän ylimääräistä takamukseen potkimista.

Lenkkiäkin taisin maanantaina uhota. Siirretään se uho huomiselle, tällä viikolla ei vielä irronnut. Muuten tuli kyllä liikuttua ainakin sen verran, että nyt ovat vatsalihakset kipeinä. 

Mukavaista pääsiäisen loppuliukua!

Takatalvi

Ei nyt oikeasti, aika märkää oli.

Halusin vain esitellä teille viime talven lumispanielit.

Nonih, talvi pulkassa, tervetuloa kevät!

Piitkä perjantai

Onpas ollut piiitkä päivä. Housut kiristävät, kiukuttaa, ei löydy mitään päälle pantavaa, koska olen niin lihava, haaveilen paastoista ja lakkoiluista, mutta kai se on vain otettava lusikka kauniiseen käteen. Tai mieluummin ottaisin sen sijaan vaikka sen kahvakuulan, joka on tainnut jälleen hautautua nurkkaan pölykerroksen alle. 

Aamulla ( = aamupäivällä) sain loistoidean tehdä sellaisen ennen ja jälkeen -kuvasarjan, jossa olen ensiksi ihan kauhea kotikauhtanassani (ylettyy tuo kukallinen kaapu polviin asti, ja vaikka se on ihan järkyttävä, on se silti mielestäni kuitenkin söpö ja niin mukava päällä...) ja sitten myöhemmin ottamassani kuvassa sirpakka, laitettu, ja kaikin puolin kivan näköinen. Jotain asukuvaakin voisi yrittää. 

Mutku sitten kävikin näin.

Noku. Ei sitten. En vaan. Taisin alkaa noin kahden aikaan räyhäämään elämästä, maailmankaikkeudesta ja kaikesta, ja sen mentyä ohitse, ei enää huvittanutkaan etsiä niitä muutamaa sopivaa vaatetta kaapin perältä, tai kammata hiuksia. Piti lähteä lasten kanssa ulos, ja kirosin hartaasti sitäkin, ettei minulla oikein ole mitään järkevää päälle pantavaa ulos(kaan). Kauhtunut kolitsi ja leveälahkeiset, punaiset (!) verkkarit olivat sitten Äidin Valinta. Enoleturhamainenenoleturhamainenenoleturhamainen.

Onhan minulla kaappi täynnä vaatteita. Olisi pari kivaa takkiakin. En vaan pirskatti soikoon mahdu niihin. Isäni tässä pari viikkoa takaperin visiitillään ilahtuneen oloisesti huomautti, että ette sitten kertoneet perheen lisäyksestä tällä kertaa, lienet jo kolmannella? Eikä meinannut millään uskoa, kun vastaan väitin. Nöyryyttävää, mutta aika hauskaa.

Noo, mikset sitten laihduta? Eikös sinun jo pitänyt laihduttaa? Mitäs nää perjantairaportit ovat olleet? Lämpiksesi kirjoittelet? Proteiinioivallus? Vettä kitaan? Teen ihmeitä tekevä vaikutus? Lenkkeily, hmmm?

Noku. Mutku. Äääh.

Tämän takia ihmiset aloittavat niitä nutrauskuureja tai muita paastoja, karkkilakkoja ja pullakatkoja. Ne ovat HELPPOJA. On yksinkertaista vain todeta "Stop töhryille syömiselle!" ja olla sitten jonkun tietyn juoman tai dieetin varassa tietyn mittainen aika. Ja pim! Sitten on laiha. Eihän se tietenkään noin mene aina. Alkuun sujuu, sitten monia jo tympii. Itse kestäisin ehkä viikon, enkä kenties laihdutuksen vuoksi sitäkään.

"Mä ensin laihdutan nää kilot pois, ja sitten kun kestän itseäni ja olen ihanan laiha, opettelen syömään järkevästi ja fiksusti." Red alert, red alert, mayday mayday, Diet Plane going doooown! Ei toimi. Tai siis, tottakai, aina se jollain onnistuu. Minä en vaan taatusti kuulu siihen joukkoon. Jos jollain ilveellä saisinkin kilot kärvisteltyä pois syömällä jauheita, saisin katsoa niitä peilistä jo muutama kuukausi jälkeen jauhekuurin. En vain ehtisi opetella uusia tapoja niin nopeasti, putoaisin ihan tyhjän päälle.

Kyllä tässä silti jotain tarttis tehrä. Olen epätasapainossa. Kestän suhteellisen hyvin suuria määriä sokeria, jos juoksen ne samantien lenkkipolulla pois. Nyt kun vain köpöttelen leikkipuistossa (no, tänään vähän juoksin ja roikuin, mutta ihan marginaalista liikuntaa silti) ja kyykkään leluja lattialta, en mitenkään polta kaikkea sitä energiaa, mitä sokerista niin helposti tulee. Eikä se nyt tietenkään muutenkaan mikään paras ravinnonlähde ole, mutta jos nyt sivuutetaan se.  Täytyisi löytää uudestaan tasapaino syömistensä kanssa, niiden kuuluisi tukea nykyistä elämäntilannetta.

En nyt jaksa uhota mitään. Uhoan vaikka taas ensi maanantaina. Sunnuntaina kaivan viime maanantain kirjoituksen esiin, ja raportoin, miten meni. Nyt vain suuntaan tasaisen, kiinteän katseeni kohti horisonttia, nostan määrätietoista leukaani hivenen ja annan sopivasti sattuneen tuulen leyhyttää mystisesti pidentyneitä hiuksiani sovinnaisesti, ja suuntaan ajatukseni rakentamaan laihuuteni temppeliä pala kerrallaan, alusta jälleen, mutta sentään vanhoille perustuksille. (No yöööök, mutta oli silti pakko. ;))

Olin koko päivän kiukkupussi...

...kunnes:

Jotkut stereotypiat pitävät paikkansa. Kyllä Mies tietää.

Arjen ansoja

Sitä tunnetta voi kuvailla hyvinkin värikkäin sanakääntein, sitä, minkä kokee Prisman kassalla, kun pitäisi maksaa reilun satasen ostokset, ja alkaa vähitellen valjeta, ettei lompakosta taidakaan löytyä korttia, jolla olisi rahaa tarpeeksi. Ei siis siksi, että tili olisi yllättäen ja pyytämättä tyhjentynyt, vaan ihan yksinkertaisesti normaalisti käyttämäsi maksukortti ei ole lompakossa, vaikka sen pitäisi siellä olla.

Takana on jono, pengon lompakkoani kuumeisesti elätellen toivoa, että kortti olisi vain eri paikassa. Ehei. Tässä vaiheessa ei auta kuin nöyrästi tunnustaa, että näin pääsi käymään. Pakkaan korvat kuumottaen sadat ostokset kasseihin, selitän samalla Ahdille, miksi ostokset jäävät odottamaan, ja kiitän onneani, että päätin kotona olevien pakasteiden riittävän seuraavaan viikkoon. Kärrään autokärryn viereiselle kassalle ohjeistetusti ja suuntaan kohti kotia. Puolen tunnin päästä olen takaisin, yhden lapsen tiputin matkasta. Maksan ja taas kotiin. Myyjä naurahti sentään ymmärtäväisesti, kun mutisin asiasta.

Kortti löytyi kotoa, olin maksanut netissä sillä, enkä muistanut laittaa mokomaa takaisin lompakkoon, vaikka toki luulin niin tehneeni. Hohhoijaa.

Päätin, etten harmittele asiaa sen enempää, kerrankos sitä nyt vähän autolla ajelee. Eikä se nyt niin noloa ollut. Olihan minulla sentään rahaa. Paljon kiusallisempaa olisi joutua jättämään viikon ruuat kauppaan jo kiikutettuaan ne kassalle.